Maailmassa on monta ihmeellistä tarinaa, mutta joskus totuus on taruakin ihmeellisempää. *** Tämä on yksi niistä tositarinoista, joissa riittää ihmettelemistä. *** Näytelmän tapahtumat alkavat Suomi nimisessä oikeusvaltiossa sijaitsevan maailman toimivimmaksi kaupungiksi julistautuneen Helsinki nimisen kunnan sosiaali- ja terveystoimialan Koskelan omahoitotarvikejakelupisteessä, mutta leviävät vähitellen ympäri rakasta isänmaatamme tuhansien aurinkojen loistaessa. *** Pääosan esittäjän rooli lankeaa itseoikeutetusti virkavastuun mukaisesti Jan Vapaavuorelle. *** Merkittäviä sivuosia näyttelevät parhaiden kykyjensä mukaisesti Sanna Vesikansa, Juha Jolkkonen, Leena Turpeinen, Timo Lukkarinen, Juha Ahonen, Sami Sarvilinna, Olli Huuskonen, Kristian Sinkkonen, Timo Siekkinen, Markku Silen ja koko Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan virkamieskunta. *** Ulkopuolisina tarkkailijoina vuorottelevat mm. eduskunnan oikeusasiamies, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Valvira, oikeuskansleri, Helsingin hallinto-oikeus, Sosiaali- ja terveysministeriö, tietosuojavaltuutettu, Helsingin poliisilaitos ja poliisihallitus. *** Vapaavuoren häivyttyä viiden vuoden kuluttua vanhenevaa virkavastuutaan pakoon olympiakomitean suojiin uudeksi pääroolin esittäjäksi on pyrkinyt ja päässyt Juhana Vartiainen, joka vastaa elokuusta 2021 lähtien kaikesta Helsingin kaupungin toiminnasta ja erityisesti siitä, että kaupunki noudattaa lakia kaikessa toiminnassaan. *** Nimeltä mainitsemattomalta kaltoinkohdellulta vakavasti muistisairaalta avuttomalta vanhukselta on riistetty kansalaisoikeudet, eikä hänelle ole syrjittynä jätetty tässä näytelmässä osaa eikä arpaa, vaipoista puhumattakaan. *** Subjektiivisen objektiivisena kertojana on hänen omaishoitajansa. *** Näytelmän käsikirjoitus perustuu Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan omahoitotarvikejakelussa keksittyyn mielikuvitukselliseen ideaan, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. *** Tarinassa esille tuodut virkamiesten lainvastaiset teot tai vanhusten kaltoinkohtelut eivät ole herättäneet kiinnostusta kaupungin luottamusmiehissä eikä tutkivassa journalismissa.

1.2.22

Kirje kaupungin ylilääkäreiltä

25.1.2022

Sain Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen toimialalta salatun viestin, jossa terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen ja terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen tiedustelivat, kuinka paljon meille on aiheutunut kustannuksia itse hankkimistamme vaipoista ja mahdollisesti muita kuluja asian vuoksi. He pyysivät, että ilmoitan heille tilitietoni kustannusten maksamista varten.


             >>> HAKEMISTO JA LINKIT MUILLE SIVUILLE

7 kommenttia:

  1. Oli jo aikakin! Aivan uskomatonta, mitä olette joutuneet sietämään. Bloginne on todella hurjaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Oikeusvaltio Suomen pääkaupungissa, jonka pormestari Jan Vapaavuori on julistanut maailman toimivimmaksi kaupungiksi.

      Poista
  2. Onko niin, että asia on lopulta saatu oikeudenmukaiseen päätökseen?

    Meillä itsellä on parhaillaan meneillään sovittelu asiasta, jossa meille on aiheutunut huomattava taloudellinen vahinko kaupungin viranhaltijoiden rikosten takia. Meilläkin tulee nyt testattavaksi viranhaltioiden virkavastuu ja meidän kansalaisten perustuslain mukainen oikeus vahingonkorvauksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä ei ole Helsinki vaan Naantali.

      Poista
    2. Vasta apulaisoikeusasiamiehen kanteluun 4.11.2021 antaman harvinaisen tiukan langettavan ratkaisun jälkeen kaupungin suhtautuminen muuttui. Vielä viime syksyllä neljän vuoden jälkeen lainvastaisesta päätöksestään kaupunki kieltäytyi korvaamasta ostamiamme vaippoja ja omahoitojakelun ylilääkäri uhosi yhä ylimielisenä. Meidän vaippojemme osalta saadaan kyllä nyt ainoa oikea päätös, mutta me olemme vain yhdet satojen tai tuhansien joukossa, joilta on vaadittu lainvastaisesti kolmen kuukauden karenssi.

      Perustuslaissa on aivan yksiselitteisesti ilmaistu, miten viranhaltijoiden on noudatettava kaikessa toiminnassaan tarkkaan lakia ja virkavastuupykälässä kerrottu, miten sen rikkomisen kohteeksi joutuneilla on oikeus vahingonkorvaukseen. Meidän tapauksessamme perustuslakia on rikottu. Kukaan laillisuutta valvovista viranomaisista ei ole vielä uskaltanut vaatia Helsingin herroja virkavastuuseen. Mutta katsotaan...

      Poista
  3. Hienoa kuulla, että olet saanut järkähtämättömällä toiminnallasi oikeuden toteutumaan tässä vaiheessa edes 1/1000 kohdalla. Tämän jälkeen 999 pitäisi seurata mukana, jos asiat hoidetaan niin kuin ne perustuslain mukaan kuuluu.

    Meillä on samanlainen tilanne, jossa parhaillaan odotamme, mikä on sovitteluratkaisun tulos: maksaako kaupunki meille täydet vahingonkorvaukset. Virkarikoksia on tehty useita, mutta toimiiko virkavastuu? Luotto ei ole korkealla sen suhteen, että perustuslaillinen oikeutemme vahingonkorvaukseen toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnetun oikeustieteilijän mielestä virkavastuun ja etenkin rikosoikeudellisen virkavastuun toteuttaminen on suomalaisen oikeusvaltion heikko kohta. Se on hyvin hankalaa ja vaativaa.

      Jos Suomessa ei viranhaltijoita saada virkavastuuseen ilmiselvissä perustuslain rikkomistapauksissa, onko Suomi oikeusvaltio? Mitä virkaa on perustuslain virkavastuupykälällä 118, jos sen noudattamista ei valvota?

      Voimia ja sitkeyttä sinne Naantaliin!

      Poista

@Vapaavuori @sannavesikansa @JuhaJolkkonen @Timo_Lukkarinen @LeenaTurpeinen @filsdeproust @helsinginsote