Julkinen keskustelu, väittely ja
syyttely vanhusten kohtelusta yksityisissä hoivakodeissa kiihtyi kevään
mittaan.
1.2.2019
Vastaus sosiaali- ja terveysministeriöstä
Lääkintöneuvos Timo Keistinen
vastasi edellisenä kesänä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle
lähettämääni kirjeeseen, jossa kerroin, että Helsingin omahoitotarvikejakelussa
ei noudateta ministeriön määräyksiä. Hän totesi, että kuntien omissa ohjeissa
on havaittu epäkohtia ja niistä on tehty useita kanteluja eduskunnan
oikeusasiamiehelle. Hän kiitti ilmoituksestani ja sanoi, että tämäkin epäkohta
otetaan huomioon tulevassa valmistelutyössä.
9.2.2019
Potilasasiamies yhtä tyhjän kanssa
Otin yhteyttä Helsingin kaupungin potilasasiamieheen.
Ensimmäisellä kerralla viestiäni ei ymmärretty, ei toisella, eikä
kolmannellakaan. Luovutin. Potilasasiamies siteerasi vain pätkiä kaupungin
sisäisistä (laittomista) pysyväisohjeista ja kertoi, että
omahoitotarvikejakelun ylilääkärin tekemä päätös on hoitoratkaisu, johon potilasasiamies
ei ota kantaa. Heräsi
kysymys, mitä virkaa tällaisella potilasasiamiehellä on, kun apu on täysi
nolla.
10.2.2019
Painavia mielipiteitä geriatrian emeritaprofessorilta
Minulla oli mahdollisuus kysyä arvostetun geriatrian
emeritaprofessorin erikoislääkäri Sirkka-Liisa Kivelän mielipidettä
näistä ylilääkäreiden tulkinnoista. Hän perehtyi tapaukseemme ja järkyttyi
saamastamme kohtelusta ja Helsingin kaupungin ylilääkäreiden tietotaidon
tasosta, josta hänellä tosin oli jo omakohtaisiakin negatiivisia kokemuksia.
Hän kertoi törmänneensä muutenkin Helsingin kaupungin lääkäreiden täydelliseen
välinpitämättömyyteen monien häneen yhteyttä ottaneiden, iäkkäistä omaisistaan
tai puolisostaan hoitaneiden puhelinsoitoissa. Vesikansan väite, että
Alzheimerin taudin oireisiin ei kuuluisi pidätyskyvyn menettäminen, on
Sirkka-Liisa Kivelän mielestä kestämätön. Inkontinenssi
kuuluu kiistatta tämän neurologisen sairauden oireisiin. Sen pitäisi olla
hänestä selvää kaikille hoitoalalla toimiville. Tämä tunnustettu
auktoriteetti on tehnyt elämäntyönsä näitä asioita tutkien Luotan tässä asiassa
enemmän geriatrian erikoislääkärin kuin kaupungin ylilääkäreiden
asiantuntemukseen, Vesikansasta puhumattakaan.
11.2.2019
Janhurskas Puistolan poika
Näin paikallislehdessä ison otsikon ”Vapaavuori uskoo kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuteen”. Jutussa oli iso kuva hymyilevästä pormestari Jan Vapaavuoresta. Hän oli tulossa asukasiltaan Pohjois-Helsinkiin ja nimitti itseään jutussa vanhaksi Puistolan pojaksi. Minäkin vanhana Puistolan poikana ilahduin uskoon tulosta niin paljon, että lähetin hänelle onnitteluviestin. Olivathan omat kokemukseni kaupunkilaisen vaikutusmahdollisuudesta etenkin pormestarin osalta aivan toisenlaiset. Ehkäpä pormestarin tultua vanhurskaaksi - ellei jopa janhurskaaksi – kansalaisten vaikutusmahdollisuudetkin paranevat. Kysyin pormestarilta tietysti samalla, miksi en ole saanut vieläkään vastausta asiakirjapyyntööni.
11.2.2019
Taruolento henkilöityy
Saman päivän Hesarissa näin kuvan taruolennoksi
jo luulemastani sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja ylilääkäri
Juha Jolkkosesta, joka kertoi jutussa olevansa niin huolestunut
vanhusten ja vammaisten hoidosta, että oli kertomansa mukaan jopa ärähtänyt.
Lähetin hänelle pyynnön käydä ärähtämässä myös Koskelan omahoitotarvikejakelupisteessä,
jossa hänen alaisensa eivät noudata lakeja. Hän vastasi, että kaupunki on
ottanut lähettämäni viestit vakavasti ja antanut vastineensa aluehallintovirastoon
tekemääni kanteluun. Se oli minulle uutinen, sillä en ollut kuullut mitään
kantelujeni etenemisestä.
Jos Jolkkonen olisi ottanut viestini vakavasti, niin kuin hän kertoo, hän olisi virkavastuunsa velvoittamana vaatinut alaisiaan korjaamaan laittoman päätöksen ja asia olisi ratkennut sillä. Että sellainen yksi höpöttäjä lisää sieltä kaupungin ylilääkäreiden joukosta löytyi. Toisaalta muita merkittävämpi, sillä juuri Juha Jolkkonen on laatinut kaupungin pysyväisohjeet, jotka ovat kautta linjan ristiriidassa ministeriön määräysten kanssa, koska hän ei tiedä, mikä on relatiivilauseen korrelaatti.
12.2.2019
Kirje valtakunnansyyttäjälle
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen
sanoi Ylen haastattelussa, että vanhukset ansaitsevat arvokkaan kohtelun.
Lähetin hänelle kirjeen, jossa kerroin, kuinka arvokkaasti Helsingin kaupunki
on kohdellut meitä, sairaita vanhuksia.
Arvoisa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen
Vanhukset ansaitsevat arvokkaan kohtelun, sanoitte Ylen haastattelussa. Olen samaa mieltä, kuten suomalaisten suuri enemmistökin - Esperin epäkohtien paljastumisen jälkeen. Poliittiset päättäjätkin ovat heränneet vaalien alla ja julistavat kuin yhdestä suusta, että vanhusten asiat ovat heille oikein sydämen asia.
Minulla on masentavia kokemuksia vanhusten kohtelusta. Olen 78-vuotiaan Alzheimerin taudin vaikeata vaihetta sairastavan vaimoni omaishoitajana yrittänyt yli vuodenajan ajaa oikeuksiamme Helsingin kaupunkia vastaan. En ole onnistunut. Helsingin kaupungin johtajat ja ylilääkärit suhtautuvat meihin tylysti ja välinpitämättömästi ihmisarvoamme halveksuen.
Tavallisen kansalaisen keinot vaatia oikeuksiensa toteutumista ovat käytännössä vähäiset. Olen kyllä yrittänyt. Tein jo kesäkuussa kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle siitä, että Helsingin kaupunki ei noudata julkisuusperiaatetta. Elokuussa tein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle kantelun Helsingin omatarvikejakelusta, koska se toimii vastoin lakeja ja Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfossa antamia määräyksiä. Tein myös henkilöllisyydensuojarikoksesta ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle. En tiedä yhtään, miten näiden asioiden käsittely on edennyt, vai onko edennyt ollenkaan, sillä mistään en ole saanut mitään väliaikatietoja.
Toivon, että ehtisitte lukea kertomukseni siitä, mitä vuoden aikana on tapahtunut.
Ystävällisin terveisin ...
13.2.2019
Kirje Omaishoitajaliittoon ja Muistiliittoon
Lähetin kirjeet Muistiliittoon ja Omaishoitajaliittoon ja kerroin miten Helsingin kaupunki on meitä kohdellut. Muistiliitto ei noteerannut mitenkään, mutta Omaishoitajaliitosta Etelä-Suomen aluevastaava Matti Mäkelä otti yhteyttä. Olemme olleet sen jälkeen asiasta kirjeenvaihdossa
Va toiminnanjohtaja Anna Tamminen, Muistiliitto ry
Toiminnanjohtaja Sari Tervonen, Omaishoitajaliitto ry
Näinä päivinä vaalien lähestyessä vanhusten hoiva-asioista on tullut poliittisille päättäjille oikein sydämen asia. Sairaita vanhuksia ja heidän hoitajiaan kohdellaan kaltoin myös hoivalaitosten ulkopuolella. Tässä yhden väsyneen omaishoitajan kokemus siitä, miten Helsingin kaupunki todellisuudessa suhtautuu vaivaisten vanhusten huoliin. Olen lähettänyt tämän kirjeen muutamille kansanedustajille ja asiaan perehtyneille lääkäreille.
Helsingin kaupunki kohtelee vanhuksia ihmisarvoa polkien
Olen joutunut Helsingin kaupungin pormestareiden ja ylilääkäreiden kanssa omituiseen ja käsittämättömään tilanteeseen. Alun perin vähäpätöinen rutiiniasia on paisunut vastoin tahtoani kohtuuttomuuksiin. Asiaa selvittäessäni minulle on käynyt ilmi, että kaupungin johto ei noudata lainkaan perustuslaissa säädettyä julkisuusperiaatetta, kaupungin ylilääkärit eivät ymmärrä eivätkä noudata terveydenhoitoa koskevia lakeja ja Sosiaali- ja terveysministeriön määräyksiä ja tarvikevaraston ylilääkäri on syyllistynyt ilman lupaa ja tarvetta yksityisyyden suojan murtamiseen
Olemme olleet naimisissa yli 55 vuotta. Haaveet onnellisista eläkevuosista murskaantuivat, kun lähes kymmenen vuotta sitten vaimollani todettiin Alzheimerin tauti. Olen ollut jo neljä vuotta hänen omaishoitajansa, sillä hän on tarvinnut ja tarvitsee apua ihan kaikissa asioissa joka hetki. Muutamia vuosia sitten arkemme hankaloitui entisestään, kun vaimoltani katosi pidätyskyky. Viime vuoden tammikuussa tilanteemme hyvin tunteva omalääkärimme totesi terveysasemalla, että tarvitsemme tämän lääketieteellisin perustein todetun pitkäaikaisen sairauden hoitoon kaupungilta vaippoja. Hän teki vaipoista lähetteen kaupungin omatarvikejakeluun. Kaiken piti olla kunnossa.
Emme kuitenkaan saaneet vaippoja, koska meiltä puuttui kaupungin mielestä kolme kuukautta aikaisemmin kirjattu inkontinenssidiagnoosi ja omavastuuvelvoitteen täyttäminen. Olin tyrmistynyt. Ensimmäiseksi vaadin julkisuusperiaatteen mukaisesti toimialasta vastaavalta apulaispormestari Sanna Vesikansalta nähtäväkseni sen asiakirjan, jonka perusteella tarvikevarastolla oli oikeus hylätä hoitavan lääkärin määräys tarvikkeista. En saanut. Hän vastasi, että emme tarvitse säännöllisesti vaippoja, koska hänen asiantuntijoidensa mukaan Alzheimerin taudin oireisiin ei kuulu pidätyskyvyn menettäminen. Tyrmistyin entistä enemmän. Kokemuksemme virtsan ja ulosteen kanssa jo vuosia rypeneenä eivät todellakaan vastanneet hänen asiantuntijoidensa käsityksiä. Sitä paitsi se kaupungin penäämä diagnoosi oli kyllä kirjattu jo edellisenä kesänä sosiaaliviraston kanssa tehtyyn hoitosopimukseen, mutta ei sillä ole merkitystä, koska kaupungin diagnoosivaatimus ja karenssi ovat laittomia. Ne eivät perustu mihinkään lakiin tai ministeriön määräyksiin. Alzheimerin tauti on diagnosoitu Laakson sairaalassa marraskuussa 2010 ja se diagnoosi kattaa kaikki siihen tautiin kuuluvat oireet. Myös inkontinenssin aivan riippumatta siitä, mitä mieltä omatarvikevaraston työntekijät ovat asiasta.
Nyt on kulunut jo yli vuosi ensimmäisestä asiakirjapyynnöstäni, enkä ole saanut vieläkään sitä asiakirjaa, vaikka kaupungin olisi pitänyt antaa se minulle perustuslain mukaan viipymättä. Olen pyytänyt asiakirjaa moneen kertaan monelta taholta, jopa neljä kertaa kirjallisesti suoraan itse pormestari Jan Vapaavuorelta. En voi käsittää, miten juristin johtaman kaupungin virkailijat voivat suhtautua perustuslain noudattamiseen näin yliolkaisesti. Tein viime kesäkuussa eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun Helsingin kaupungin perustuslakirikkomuksesta.
Vesikansan vastauksen lisäksi olen saanut kaupungilta vuoden aikana ainoastaan yhden kirjeen, jossa ei siinäkään ollut vaatimaani asiakirjaa. Sen sijaan siinä oli kolmen ylilääkärin ylimieliset lausunnot, joista selvisi konkreettisesti, miten ymmärtämättömiä he ovat alansa asioista. Ylilääkärit eivät esimerkiksi hallitse suomen kieltä sen vertaa, että olisivat osanneet lukea ministeriön ohjeet oikein. Niinpä Helsingin kaupungin tarvikevarastossa on jaettu vuosikausia tarvikkeita väärin perustein vaatimalla omavaltaisesti karensseja ja omavastuita vastoin ministeriön määräyksiä. Saamassani kirjeessä tarvikevaraston ylilääkäri ylpeilee saaneensa osoitetietojen perusteella selville vaimoni henkilöllisyyden ja käyneensä läpi hänen salaiset potilastietonsa kymmenen vuoden ajalta. Minkä takia? Kenen luvalla? Millä oikeudella? En ole tarkoituksella missään vaiheessa maininnut vaimoni nimeä. Olen ainoastaan pyytänyt nähtäväkseni sen yhden dokumentin, en muuta. Mitä tekemistä vaimoni salaisilla potilastiedoilla on sen asian kanssa, että varastonhoitaja ottaa hyllystä pyytämäni asiakirjan? Tein tästä yksityisyydensuojarikoksesta heti ilmiannon tietosuojavaltuutetulle.
Omatarvikejakelusta on tehty eduskunnan oikeusasiamiehelle useita kanteluita. Esimerkiksi vuonna 2017 (Dnro 669/4/16) oikeusasiamies poimii langettavan päätöksen perusteluissaan potilaslaista, terveydenhuoltolaista ja Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfosta seuraavia otteita:
Potilaslain 3 §:n mukaan potilaalla on oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hyvään hoitoon kuuluu, että jokaisen potilaan hoidon tarve arvioidaan yksilöllisesti. Potilaan terveydentilasta johtuvan hoidon tarpeen arvioinnin tulee perustua lääketieteellisesti hyväksyttäviin kriteereihin.
Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992, potilaslaki) 3 §:n mukaan potilaalla on oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon.
Terveydenhuoltolain 24 §:n mukaan hoitosuunnitelman mukaiset pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet sisältyvät kunnan järjestämisvastuulla oleviin sairaanhoitopalveluihin. Terveydenhuoltolain 25 §:n mukaan kotisairaanhoidossa käytettävät hoito-suunnitelman mukaiset pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet sisältyvät hoitoon, samoin kuin kotisairaalahoidon yhteydessä annettavat hoitosuunnitelman mukaiset hoitotarvikkeet. Terveydenhuoltolain esitöissä todetaan nimenomaan, että hoidon ja sairauden seurannassa tarvittavien hoitotarvikkeiden jakelun tulee aina perustua yksilölliseen tarpeeseen, jonka määrittelee hoitava lääkäri.
Korostan kuitenkin, että kuntien laatimat ohjeet voivat olla vain lainsäädäntöä täydentäviä eikä niillä voida rajoittaa tai sulkea pois oikeutta lainsäädännössä turvattuihin oikeuksiin. Siltä osin kuin ohjeet eivät jätä tilaa palvelun tarvitsijan yksilöllisen tarpeen huomioon ottamiselle, ohjeet ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa.
Terveydenhuoltolain esitöissä (HE 90/2010) todetaan seuraavaa: Hoidon ja sairauden seurannassa tarvittavien hoitotarvikkeiden jakelun terveyskeskuksesta potilaalle tulee aina perustua yksilölliseen tarpeeseen, jonka määrittelee hoitava lääkäri. Jakelun aloittamisesta päättää myös terveyskeskuksen lääkäri. Jakelu aloitetaan, mikäli hoitotarvikkeiden tarpeen arvioidaan olevan pitkäaikainen, yleensä kolme kuukautta.
Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfon mukaan sairauden hoitoon kuuluvien hoitotarvikkeiden jakelun tulee perustua aina yksilöllisesti määriteltyyn tarpeeseen ja terveydenhuollon ammattihenkilön suorittamaan arviointiin ja seurantaan. Hoitotarvikejakelun lähtökohtana on lääketieteellisin perustein todettu pitkäaikainen sairaus, joka on kestänyt vähintään kolme kuukautta. Päätöksen hoitotarvikkeista tekee lääkäri tai terveydenhuollon ammattihenkilö. Hoitotarvikkeiden yksilöllinen tarve tulee kirjata potilaan tai asiakkaan hoitosuunnitelmaan julkisessa terveydenhuollossa.
Kunnat voivat laatia omia ohjeistuksiaan hoitotarvikkeiden jakelusta, mutta ohjeet eivät saa rajoittaa yksilölliseen tarpeeseen perustuvaa tarvikemäärää.
Hoitotarvikejakelun pääsääntönä on potilaan yksilöllinen tarve, joten kunta ei voi asettaa ehdottomia tarvikkeiden enimmäismääriä.
Hoitotarvikkeet luovutetaan maksutta, eikä niistä tule periä mitään omavastuuosuuksia
Nämä lait ja määräykset ovat olleet Helsingin kaupungin johtajien ja ylilääkäreiden käytössä, mutta heillä on merkittäviä puutteita luetun ymmärtämisessä:
Kun kuntainfossa sanotaan selvästi, että pitkäaikaisen sairauden on täytynyt kestää kolme kuukautta, ylilääkärit ovat laatineet tarvikejakelua varten ohjeet, joissa vaaditaan jonkun oireen kestäneen kolme kuukautta ja lisäksi erillistä kolme kuukautta aikaisemmin tehtyä diagnoosia tästä oireesta. Ei kuntainfossa ole mitään sellaiseen karenssiin viittaavaakaan.
Kun kuntainfossa nimenomaan sanotaan, että tarvikkeista ei tule periä mitään omavastuuosuuksia, kaupunki vaatii omavastuuosuuden täyttämistä
Kun kuntainfossa sanotaan, että kunta ei voi asettaa ehdottomia tarvikkeiden enimmäismääriä, kaupunki antaa (jos antaa) vastoin hoitavan lääkärin lääketieteellisin perustein todettua tarvetta vain kolme vaippaa per päivä ja niistäkin vain yhdet saavat olla housuja.
Kun terveydenhuoltolaissa sanotaan, että tarvikkeiden jakelun aloittamisesta päättää terveyskeskuksen lääkäri, kaupungin tarvikejakelijat katsovat olevansa oikeutettuja muuttamaan aloittamisaikoja ja vaatimaan karenssiaikojen täyttymistä, vaikka karensseista ei ole mitään mainintaa kuntainfossa eikä terveydenhoitoa koskevassa lainsäädännössä.
Kun kuntainfossa tai terveydenhoitoa koskevassa lainsäädännössä ei ole mitään mainintaa siitä, että omatarvikejakelijoilla olisi oikeus hylätä hoitavan lääkärin lääketieteellisin perustein tekemä tarvikepäätös, Helsingin kaupungin Koskelan omatarvikejakelupisteessä joku omnipotenssiharhainen henkilö katsoo oikeudekseen tehdä niin. Hän myös tekee niin ja muut hyväksyvät teon. Minä en..
Olen tehnyt näistä laittomuuksista kesällä 2018 kantelun Etelä-suomen aluehallintovirastoon.
Suomessa viranomaistoiminnan julkisuus on taattu perusoikeutena. Julkisuusperiaatteen mukaisesti jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisten julkisista asiakirjoista. Viranomaisilla on puolestaan tiedottamisvelvollisuus. Kansalaiselle on perustuslaillinen oikeus mm. saada viranomaisilta tieto häntä koskevan päätöksen perusteena olevasta asiakirjasta viipymättä, viimeistään kahden viikon sisällä. Tämä kaikki koskee myös Helsingin kaupunkia. Miksi Helsingin kaupungin johtajat suhtautuvat asiallisiin vaatimuksiini ikään kuin minua ei olisi olemassakaan?
Olen omaishoitajana toimimiseni aikana saanut kaupungilta omaishoidon tukea muutaman sata euroa kuukausittain. Se on mennyt pääosin vaippojen ostoon. Jos minä en olisi fyysisten ja henkisten voimavarojeni äärirajoilla ponnistaen hoitanut vaimoani, Helsingin kaupungilla olisi ollut lakiin perustuva velvollisuus järjestää hänelle jo vuosia sitten jossain hoivalaitoksessa ympärivuorokautinen tehostettu hoito, jonka kustannukset kunnalle olisivat hyvän hotellihuoneen luokkaa. Varovaisesti arvioiden olen säästänyt kaupungin varoja tähän mennessä yli 200 000 euroa. Kun meitä omaishoitotuen piirissä olevia on Helsingissä noin 4000 henkilöä, säästämme vuosittain kaupungin varoja ainakin 200 miljoonaa euroa. Todellisuudessa kotona sairaita lähimmäisiään hoitavia on kymmenkertainen määrä, joten säästö on huomattavasti suurempi. Koko valtakunnassa arvioidaan kotona hoidettavien laitoskuntoisten vanhusten lukumääräksi jo nyt noin 70 000. Me heitä hoitavat säästämme yhteensä kuntien varoja pelkissä käyttökuluissa vuosittain vähintään kolme miljardia euroa. Siis 3 000 000 000 euroa!!! Jos otetaan huomioon vielä uusien hoitopaikkojen toteuttamiseen tarvittavat investoinnit ja esimerkiksi tarvittavan hoitohenkilöstön kouluttaminen, valtionvarainministeriön äskettäin esittämät hurjat kahden miljardin säästövaatimukset kalpenevat meidän jo toteuttamien säästöjen rinnalla.
Minkälaisen arvon poliittiset päättäjät ja kuntien johtohenkilöt antavat meille kotona läheisistämme huolehtiville? Mitä minä saan uurastuksestani palkaksi? Olisin odottanut, että Helsingin kaupunki olisi tästä merkittävästä panoksestani kiitollinen ja suhtautuisi raskaaseen elämäntilanteeseemme ymmärtävästi ja inhimillisesti. Mutta ei. Kiittämättömyys on maailman palkka. Saamme kaupungilta – pormestari etunenässä - osaksemme vain raukkamaista, hävytöntä ja kylmää kyykyttämistä, pikkusieluista nipottamista ja halventavaa, ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua. Mitä syytä kaupungin omatarvikejakelijoilla oli alkaa vaatia meiltä karensseja ja omavastuita vastoin lakeja ja ministeriön antamia määräyksiä? Mitä syytä kaupungin johdolla on ollut perustuslakia rikkoen paeta vastuutaan ja olla vastaamatta toistuviin avunpyyntöihimme selvien laittomuuksien korjaamiseksi? Tämän vaivaisen vaippa-asian tiimoilta olen joutunut toteamaan, että Helsingin kaupungin johtajat ovat todellisuudessa hyvin kaukana julistamistaan hurskaista lupauksista auttaa kaupungin vähäosaisia. Kaupungin sosiaali- ja terveysviraston sivuilla lukee ”Kaupunkilaisia kannustetaan ottamaan vastuuta omasta ja läheistensä hyvinvoinnista ja terveydestä. Samalla asukkaille turvataan tarvittaessa aukoton apu”. Miksi se on siellä? Ketä varten se on siellä? Mitä se tarkoittaa?
Liitän oheen kopion vuoden alussa pormestarille lähettämästäni uudenvuodentoivotuksesta, jota kirjoittaessani en ihan koko aikaa jaksanut pysyä vakavana. Niin paljon väsyttää, masentaa ja raivostuttaa kaupungin nurja suhtautuminen meihin. Lähetin kirjeen tiedoksi myös kaikille apulaispormestareille ja ylilääkäreille. Eipä ole yllätys, että en ole saanut vastausta. Toivoisin kuitenkin, että saisin elää loput päiväni oikeusvaltioon kuuluvassa kaupungissa, jossa johtajat eivät riko perustuslakia ja lääkärit noudattavat lakeja ja ministeriön määräyksiä.
Mitä sinä voit ja haluat tehdä asian hyväksi?
Ystävällisin terveisin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti