Maailmassa on monta ihmeellistä tarinaa, mutta joskus totuus on taruakin ihmeellisempää. *** Tämä on yksi niistä tositarinoista, joissa riittää ihmettelemistä. *** Näytelmän tapahtumat alkavat Suomi nimisessä oikeusvaltiossa sijaitsevan maailman toimivimmaksi kaupungiksi julistautuneen Helsinki nimisen kunnan sosiaali- ja terveystoimialan Koskelan omahoitotarvikejakelupisteessä, mutta leviävät vähitellen ympäri rakasta isänmaatamme tuhansien aurinkojen loistaessa. *** Pääosan esittäjän rooli lankeaa itseoikeutetusti virkavastuun mukaisesti Jan Vapaavuorelle. *** Merkittäviä sivuosia näyttelevät parhaiden kykyjensä mukaisesti Sanna Vesikansa, Juha Jolkkonen, Leena Turpeinen, Timo Lukkarinen, Juha Ahonen, Sami Sarvilinna, Olli Huuskonen, Kristian Sinkkonen, Timo Siekkinen, Markku Silen ja koko Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan virkamieskunta. *** Ulkopuolisina tarkkailijoina vuorottelevat mm. eduskunnan oikeusasiamies, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Valvira, oikeuskansleri, Helsingin hallinto-oikeus, Sosiaali- ja terveysministeriö, tietosuojavaltuutettu, Helsingin poliisilaitos ja poliisihallitus. *** Vapaavuoren häivyttyä viiden vuoden kuluttua vanhenevaa virkavastuutaan pakoon olympiakomitean suojiin uudeksi pääroolin esittäjäksi on pyrkinyt ja päässyt Juhana Vartiainen, joka vastaa elokuusta 2021 lähtien kaikesta Helsingin kaupungin toiminnasta ja erityisesti siitä, että kaupunki noudattaa lakia kaikessa toiminnassaan. *** Nimeltä mainitsemattomalta kaltoinkohdellulta vakavasti muistisairaalta avuttomalta vanhukselta on riistetty kansalaisoikeudet, eikä hänelle ole syrjittynä jätetty tässä näytelmässä osaa eikä arpaa, vaipoista puhumattakaan. *** Subjektiivisen objektiivisena kertojana on hänen omaishoitajansa. *** Näytelmän käsikirjoitus perustuu Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan omahoitotarvikejakelussa keksittyyn mielikuvitukselliseen ideaan, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. *** Tarinassa esille tuodut virkamiesten lainvastaiset teot tai vanhusten kaltoinkohtelut eivät ole herättäneet kiinnostusta kaupungin luottamusmiehissä eikä tutkivassa journalismissa.

20.8.21

MAALISKUU 2018: Vesikansan perättömiä selityksiä ja täyttämättömiä lupauksia


28.3.2018

Uusi kirje Vesikansalle

Lähetin Vesikansalle uuden kyselyn, kun asiasta ei ollut kuulunut mitään, vaikka Vesikansa oli luvannut selvittää asian. Kerroin, että terveysasemallamme ei ole vieläkään käytössä sellaisia ohjeita, joissa olisi jotain karenssivaatimuksesta, omavastuuvelvoitteesta tai diagnoosivaatimuksesta.

Hyvä Sanna Vesikansa 
Kirjoitin pari kuukautta sitten kitkeränkatkeran kirjeen, koska Alzheimerin tautia jo 7 vuotta sairastaneelta vaimoltani vaadittiin Koskelan välinevarastossa kolmen kuukauden omavastuuaika vaippojen saamiseksi. Sain vastauksen, jossa kerroit pyytäneesi virkamiehiä selvittämään, miten nämä asiat on hoidettu ja miettimään, miten voisimme toimia paremmin yksilöitä kunnioittavalla tavalla. Minua kiinnostaisi tietää, onko selvitys johtanut mihinkään parannukseen. Ainakaan Suutarilan terveysasemalle ei vieläkään ole tullut minkäänlaista tietoa vaadittavasta karenssiajasta.
Olin tänään muissa asioissa omalääkärinämme. Puheeksi tuli myös tämä vaippa-asia. Hän kirjoitti uuden tarvikemääräyksen, joka on ohessa liitteenä.

Ystävällisin terveisin...

 
Kerroin myös, että Alzheimerin tauti on diagnosoitu Laakson sairaalassa marraskuussa 2010 ja se diagnoosi kattaa kaikki siihen tautiin kuuluvat oireet ilman erillisiä oirediagnooseja. Myös inkontinenssin aivan riippumatta siitä, mitä mieltä omatarvikkeiden jakelijat tai hänen ”asiantuntijansa” ovat asiasta.

Liitin tiedusteluuni kopion terveyskeskuslääkärin kirjoittamasta uudesta selväsanaisesta määräyksestä antaa vaipat lääkärin tekemän alkuperäisen lähetteen mukaisesti eli 1.2.2018 alkaen. Vesikansa ei noteerannut lainkaan uutta lähetettä, vaikka tässä vaiheessa oli jo selvää, että karenssivaatimus on laiton. Kukaan muukaan kaupungilla ei tehnyt uuden lähetteen takia mitään. En tiedä, oliko Vesikansa edes välittänyt sitä eteenpäin.

 


5.4.2018

Höpön höpön Vesikansa

Vesikansa vastasi kyselyyni, että asia ei ole edennyt kahdessa kuukaudessa mitenkään, mutta kertoi, että terveysasemien johtajaylilääkäri Olli Huuskonen on luvannut soittaa minulle ja selvittää asian. 
 

Kiitos sähköpostistanne. Terveysasemien johtajalääkäri Olli Huuskonen on luvannut osaltaan vastata Teille kysymykseenne. Olen keskustellut asiasta vastaavien tahojen kanssa, mutta valitettavasti asiaan ei ole nopeaa ratkaisua näköpiirissä. Ikäihmisten palveluissa on Helsingissä saatu hyvää kehitystä aikaan, mutta meillä on edelleen tekemistä. Käytämme saamaamme palautetta myös palveluiden kehittämisessä jatkossakin, joten kiitän Teitä vielä lähettämistänne tärkeistä tiedoista tästäkin näkökulmasta.

Ystävällisin terveisin, Sanna Vesikansa, 

Apulaispormestari, sosiaali- ja terveystoimiala


Huuskonen ei soittanut koskaan. Eikä kukaan muukaan kaupungilta. 

Vesikansa oli siis taas puhunut palturia, luvannut perättömiä ja paennut piiloon takavasemmalle, josta hänestä ei ole kuulunut mitään sen koommin.

Että sellainen johtajaylilääkäri ja sellainen apulaispormestari!


<< EDELLINEN     ALKUUN    SEURAAVA >>


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

@Vapaavuori @sannavesikansa @JuhaJolkkonen @Timo_Lukkarinen @LeenaTurpeinen @filsdeproust @helsinginsote