Eduskuntavaalit lähestyivät. Huoli
vanhusten hyvinvoinnista oli kaikkien ehdokkaiden huulilla. Laadin yhteenvedon
jo vuoden kestäneestä taistelustani Helsingin kaupungin byrokratiaa,
mielivaltaa ja laittomuutta vastaan. Toin siinä myös vahvasti esille sen, miten
väheksyvästi yhteiskunta suhtautuu omaishoitajien arvokkaaseen työhön.
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia
Arkadiankatu 3
Helsinki
Vastineeni Helsingin kaupungin kanteluni johdosta antamiin lausuntoihin ja selvityksiin EOAK/3276/2018
Sain kommentoitavakseni Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysalan eduskunnan oikeusasiamiehelle 6.8.2018 lähettämän vastineen 19.6.2018 tekemääni julkisuusperiaatteen noudattamatta jättämistä koskevaan kanteluuni.
Olen ymmälläni kaupungin antamaa lausuntoa ja selvitystä lukiessani. En tiedä, mitä oikeusasiamiehen kanslia on kaupungilta lausuntopyynnössään EOAK/3276/2018 pyytänyt, mutta vastineissaan HEL 2018-007363 ylilääkärit Kristian Siekkinen, Timo Sinkkinen ja Juha Ahonen selittelevät monenmoisia asioita, jotka eivät mielestäni mitenkään liity tekemääni kanteluun. Pyysin kantelussani eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään, onko Helsingin kaupunki rikkonut perustuslakiin kuuluvaa julkisuusperiaatetta, kun se ei ole määräajassa antanut nähtäväkseni pyytämääni sellaista asiakirjaa, jonka perusteella omahoitotarvikejakajilla oli oikeus hylätä meitä hoitavan lääkärin lääketieteellisin perustein tekemä vaippamääräys.
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta takaa kansalaiselle oikeuden saada viranomaisilta viipymättä ja viimeistään kahden viikon kuluessa tiedot häntä koskevan päätöksen perusteena olevista asiakirjoista. Jos asiakirjoja ei jostain syystä voida antaa, sekin pitää saman lain mukaan perustella pyytäjälle. En ole saanut asiakirjaa vieläkään ja Helsingin kaupungin vastineesta ei löydy vastausta eikä perusteluja sille, miksi kaupunki ei ole antanut pyytämääni asiakirjaa.
- - - - -
Kerron seuraavassa, miten tämä asiakirjapyyntööni liittyvä prosessi on alkanut ja edennyt minun näkökulmastani katsottuna:
Lähdin selvittämään tätä asiaa heti, kun omatarvikevarastolta kerrottiin minulle 2.2.2018 puhelimessa, että he ovat hylänneet hoitavan lääkärin lääketieteellisin perustein tekemän vaippamääräyksen, koska meiltä puuttui omavastuuvelvollisuuden täyttäminen ja inkontinenssidiagnoosin kirjauksesta ei ollut kulunut kolmea kuukautta. Terveydenhoitajan kanssa 30.1.2018 vaippoja valitessamme ei ollut mitään puhetta karensseista. Soitin 2.2.2018 terveysasemalle. Hoitajilla ei ollut tietoa mistään karenssivaatimuksista, mutta he lupasivat selvittää asiaa. Terveydenhoitaja soitti 5.2.2018 ja kertoi saaneensa omatarvikejakelusta tiedon, että tarvikejakelua varten on laadittu 1.12.2017 uudet ohjeet, joihin on lisätty kolmen kuukauden karenssivaatimus diagnoosista laskien. Terveysasemalle ei ollut näitä ohjeita lähetetty. Siellä toimittiin terveysasemalla käytössä olevien ohjeiden mukaisesti. Olin tällä välin jo perehtynyt tarkasti Sosiaali- ja terveysministerin omatarvikejakelua koskevaan 25.6.2013 päivättyyn kuntainfoon 4/2013. Ihmettelin jo siinä vaiheessa, miksi Helsingin kaupunki on tehnyt uudet muutetut ohjeet vuonna 2017 ja lisännyt sinne karenssivaatimuksen, vaikka ministeriö ei ole muuttanut ohjeitaan vuoden 2013 jälkeen. Tästä olennaisesta karenssia koskevasta muutoksesta huolimatta ylilääkärit Sinkkonen ja Ahonen kirjoittavat lausunnoissaan kesällä 2018, että omahoitotarvikejakelun toiminnassa tai myöntämisperusteissa ei ole tapahtunut muutoksia.
Lähetin 6.2.1018 sosiaali- ja terveystoimialasta vastaavalle apulaispormestari Sanna Vesikansalle sähköpostin, jossa pyysin tietoja siitä, mihin karenssivaatimus perustuu. Halusin saada julkisuusperiaatteen mukaisesti nähdäkseni sen juridisesti legitiimin asiakirjan, johon on kirjattu jakelijoiden oikeus puuttua hoitavan lääkärin tarvikepäätökseen. Siihen minulla on perustuslaillinen oikeus. Kuntien on noudatettava tarvikkeita jakaessaan Suomen lainsäädännön lisäksi ministeriön kuntainfoa 4/2013, johon on kirjattu kaikki kuntien omatarvikejakelussa tarvitsema tieto. Siellä ei ole mitään mainintoja karensseista eikä jakelijoiden oikeudesta puuttua hoitavan lääkärin tarvikemääräyksiin. Päätösvalta hoitotarvikkeista kuuluu yksinomaan hoitavalle lääkärille.
Apulaispormestari Vesikansa vastasi 16.2.2018, että Alzheimerin taudin oireisiin ei kuulu välttämättä pidätyskyvyn menettäminen. Vesikansa kirjoitti myös, että jos vaikea-asteisen sairauden aiheuttama pidätyskyvyttömyys on mainittu jossakin sairauskertomuksessa aikaisemmin ja vaippoja on tarvinnut säännöllisesti keskimäärin vähintään 3 kpl päivässä, voidaan nämä luonnollisesti ottaa päätöstä tehtäessä huomioon ja vaipat saa hoitotarvikejakelusta ilman omavastuuaikaa. Apulaispormestari Vesikansan alaisen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen laatimassa 21.7.2017 päivätyssä vaimoni hoito- ja palvelusuunnitelmassa todetaan: Puoliso avustaa ja ohjaa WC-käynneillä, inkohousut ovat käytössä. Puoliso avustaa vaipan vaihdossa ja alapesuissa. Tämän tiedon edellisenä vuonna tehty kirjaus ei lupauksista huolimatta riittänyt apulaispormestari Vesikansalle. Hänen viestityksistään on lisää jäljempänä johtava ylilääkäri Timo Sinkkosen osuudessa.
Tarkoituksenani oli jatkaa omatarvikejakelun tekemän päätöksen selvittämistä saatuani ensin Helsingin kaupungilta vaatimani asiakirjan, johon omatarvikejakelun hylkäävä päätös perustui. Se on tämän asian kannalta aivan keskeinen dokumentti. Apulaispormestari Vesikansalle 6.2.2018 lähettämäni kirjeen jälkeen en ole millään tavalla puuttunut omatarvikejakelun tekemään päätökseen, enkä ole pyytänyt kaupungilta lausuntoja tai selvityksiä mistään asiasta. Olen vain vaatinut ja odottanut sitä julkisuusperiaatteen mukaista asiakirjaa. Odotan sitä yhä. Jos olisin saanut sellaisen asiakirjan, jota pyysin, olisin tietysti tyytynyt siihen ja antanut koko asian olla. Aika ei ole mennyt kuitenkaan kokonaan hukkaan, sillä asiakirjaa odottaessani on tullut esiin muita aivan uskomattomia lakien ja määräysten vastaisuuksia kaupungin toimissa.
Kesän ja syksyn aikana olen perehtynyt kuntainfon lisäksi terveydenhuoltoa ja potilaiden oikeuksia koskevaan lainsäädäntöön ja alan artikkeleihin. Olen saanut paljon muutakin uutta tietoa kanteluni tekemisen jälkeen. En esimerkiksi kesäkuussa kanteluani tehdessäni vielä tiennyt, minkälaisia sisäisiä ohjeita kaupungin työntekijöille oli tarvikejakelua varten laadittu, ennen kuin sain elokuussa kopioita toimialajohtaja Juha Jolkkosen ja terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena turpeisen 1.12.2017 allekirjoittamista pysyväisohjeista PYSY044. Nähtyäni ne minusta on selvää, että ohjeet ovat olennaisilta osin lakien ja ministeriön määräysten vastaisia. Selvennän vielä, että sosiaali- ja terveysalalta 16.8.2018 saamassani kirjeessä olevat kopiot kaupungin sisäisten jakeluohjeiden sivuista eivät ole se vaatimani asiakirja, joka oikeuttaisi omatarvikejakelijoita hylkäämään hoitavan lääkärin tarvikemääräyksen. Eivät ne ohjeet voi oikeuttaa mihinkään, koska ne ovat ristiriidassa ministeriön ohjeiden ja Suomen lainsäädännön kanssa. Kaupungin sosiaali- ja terveysalalta viime elokuussa saamassani kirjeessä tai oikeusasiamiehen kansliasta nyt helmikuussa saamassani kaupungin vastineessa ei selkeästi edes sanota, että liitteenä olevat ohjeiden sivut liittyisivät asiakirjapyyntööni.
Olen viime viikkoina saanut tämän asian lääketieteelliseen puoleen merkittävää tukea ja apua arvostetulta emeritaprofessori Ritva-Liisa Kivelältä. Hän perehtyi tapaukseemme ja järkyttyi saamastamme kohtelusta ja Helsingin kaupungin ylilääkäreiden tietotaidon tasosta, josta hänellä tosin oli jo omakohtaisiakin negatiivisia kokemuksia. Apulaispormestari Vesikansan väite häneltä 16.2.2018 saamassani kirjeessä, että Alzheimerin taudin oireisiin ei kuuluisi pidätyskyvyn menettäminen, on hänestä kestämätön. Inkontinenssi kuuluu kiistatta tämän neurologisen sairauden oireisiin. Sen pitäisi olla hänestä selvää kaikille hoitoalalla toimiville. Hoitavan lääkärin tarvikemääräyksen hylkääminen karenssivaatimuksineen perustui kuitenkin juuri siihen, että tarvikejakelun ylilääkäri Juha Ahonen vaatii erillistä diagnoosia virtsankarkailusta. Tunnustettu auktoriteetti geriatrian erikoislääkäri Ritva-Liisa Kivelä on tehnyt elämäntyönsä näitä asioita tutkien. Minulla ei ole mitään syytä epäillä hänen asiantuntemustaan. Hänen asiantuntijalausuntonsa on vahva argumentti sille, että Helsingin kaupungilla ei ollut hoitavan lääkärin tarvikemääräystä kumotessaan myöskään lääketieteellistä perustetta vaatia erillistä inkontinenssidiagnoosia Alzheimerin taudin vaikeata vaihetta sairastavalta potilaalta. Terveyskeskuslääkärin lääketieteellisin perustein tekemä omatarvikepäätös olisi pitänyt lääketieteellisestikin tarkasteltuna hyväksyä sellaisenaan ilman karensseja.
En ole saanut yli vuoden odotettuanikaan Helsingin kaupungilta julkisuuslain mukaista asiakirjaa, joka olisi pitänyt antaa minulle viipymättä, joten joudun tässä vaiheessa tekemään päätelmäni pysyväisohjesivujen kopioiden ja ylilääkäreiden lausuntojen perusteella. Asiaa selvitellessäni olen tullut siihen johtopäätökseen, että kaupungin johtavien ylilääkäreiden laatimat sisäiset toimintaohjeet PYSY044 ovat kauttaaltaan vakavassa ristiriidassa määräävän dokumentin ja lainsäädännön kanssa. Kaikkien kuntien tulee noudattaa omatarvikejakelussaan ministeriön kuntainfossa antamia määräyksiä. Helsinkiä lukuun ottamatta kunnat noudattavatkin niitä. Helsingin kaupungin omiin ohjeisiin kirjoitettujen kuntainfon kanssa ristiriidassa olevien toimintaohjeiden lisäksi ylilääkärit Siekkinen, Sinkkonen ja Ahonen paljastavat lausunnoissaan monta ymmärtämättömyydestä tai piittaamattomuudesta johtuvaa räikeätä epäkohtaa omatarvikejakelun toiminnassa.
Helsingin kaupungin omatarvikejakelulla ei ollut mielestäni 31.1.2018 juridista oikeutta vaatia karenssia ja omavastuuosuuden täyttämistä tarvikkeiden saamiseksi, koska ministeriön ohjeissa ei ole sanaakaan mistään karenssista. Näin ollen Helsingin kaupungin oikeusasiamiehen kanslialle antama vastine ei tyydytä minua alkuunkaan, sillä siinä esitetyt mielipiteet eivät perustu lääketieteellisiin faktoihin, Suomen lainsäädäntöön eivätkä ministeriön kuntainfossa antamiin ohjeisiin.
- - - - -
Kantelun laajentaminen koskemaan koko prosessia
Koska 19.6.2018 tekemäni kantelun jälkeen on paljastunut paljon uusia asioita, joista olen eri mieltä kuin Helsingin kaupungin johtajat ja ylilääkärit, toivon, että eduskunnan oikeusasiamies käsittelisi tämän kanteluni alkuperäistä laajemmin ja ottaisi mukaan kaikki tähän prosessiin liittyvät asiat 30.1.2018 alkaen. Niinhän myös kaupungin puolesta lausuntoja antaneet ylilääkärit Kristian Siekkinen, Timo Sinkkinen ja Juha Ahonen vastineistaan päätellen ilmiselvästi asiaan suhtautuvat, koska eivät ole sanallakaan maininneet niissä julkisuusperiaatteen noudattamatta jättämistä, josta kanteluni tein, vaan selittelevät tapahtumien kulkua ja omaa toimintaansa tarvikejakelussa. Olen omalta osaltani jo lähettänyt oikeusasiamiehen kansliaan lisätietoja 7.1.2019. Liitän nyt mukaan vielä muita jo aikaisemmin laatimiani kirjeitä.
Pyydän, että eduskunnan oikeusasiamies selvittäisi seuraavat asiat:
- Onko Helsingin kaupunki toiminut julkisuuslain vastaisesti, kun se ei ole antanut määräajassa minulle pyytämiäni asiakirjoja, joiden perusteella vaimoani hoitavan lääkärin tekemä vaippalähete on kumottu? Kaupunki ei ole myöskään esittänyt mitään perusteluja, miksi se ei ole antanut asiakirjaa.
- Toimitaanko Helsingin kaupungin omatarvikejakelussa Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfossa antamien ohjeiden vastaisesti, kun siellä puututaan potilasta hoitavan lääkärin lääketieteellisin perustein määräämään tarvikepäätökseen ja jopa kumotaan se?
- Onko Helsingin kaupungin omatarvikejakelulla oikeus vaatia potilailta vastoin ministerin ohjeita karensseja ja omavastuita?
- Onko Helsingin kaupungin omatarvikejakelulla oikeus vaatia vastoin lääketieteen asiantuntijoiden lausuntoja erillisiä diagnooseja Alzheimerin taudin oireisiin kuuluvasta inkontinenssista ennen kuin se suostuu antamaan ministeriön määräysten mukaisia ilmaisia vaippoja?
- Toimiiko Helsingin kaupungin omatarvikejakelu ministeriön ohjeiden vastaisesti rajoittaessaan lääkärin määräämien tarvikkeiden määrää, kun kuntainfon mukaan kunta ei voi asettaa ehdottomia tarvikkeiden enimmäismääriä?
- Onko Helsingin kaupungin omatarvikejakelun ylilääkäri Juha Ahosella ollut oikeus katsella vaimoni potilastietoja, kun olen ainoastaan pyytänyt kaupungilta nähtäväkseni olemassa olevaa asiakirjaa? Ahosella ei ole koskaan ollut vaimooni minkäänlaista hoitosuhdetta, minkä hän itsekin vastineessaan toteaa.
Näistä ensimmäinen eli julkisuusperiaatteen rikkominen on minusta faktisesti kiistaton, sillä olen pyytänyt virkamiehiltä minua koskevan päätöksen perusteena olevaa asiakirjaa, mutta en ole sitä saanut, enkä perusteluja sille, miksi en ole saanut.
Voin tehdä tarvittaessa uudet kantelut kohdista 2 - 6, mikäli alkuperäisen kanteluni aluetta ei voida enää laajentaa.
- - - - -
Yhteenveto
Olen Alzheimerin tautia lukuun ottamatta maallikko lääketieteessä, mutta lakitekstien oikein tulkitseminen ei tuota minulle vaikeuksia. Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfoon on kirjoitettu kaikki tarvikejakelussa tarvittavat ohjeet ja määräykset selvällä suomen kielellä. Siellä sanotaan sekin, että kunnat voivat laatia omia ohjeistuksiaan, mutta ne eivät saa olla ristiriidassa ministeriön ohjeiden kanssa. Ne eivät siis saa heikentää potilaan oikeusturvaa. Sama asia on mainittu vuonna 2017 eduskunnan oikeusasiamiehen tarvikejakelua koskevan ratkaisun perusteluissa: kuntien laatimat ohjeet voivat olla vain lainsäädäntöä täydentäviä eikä niillä voida rajoittaa tai sulkea pois oikeutta lainsäädännössä turvattuihin oikeuksiin.
Koska en ole saanut kaupungilta julkisuusperiaatteen mukaisesti pyytämääni asiakirjaa, johon on kirjattu omatarvikejakelijoiden laillinen oikeus vaatia karensseja ja puuttua hoitavan lääkärin tarvikemääräyksiin, en ole voinut jatkaa selvittelyäni siltä pohjalta. Minulla on käytössäni kuntainfon ja terveydenhoitoa koskevan lainsäädännön lisäksi vain sivuja kaupungin sisäisistä toimintaohjeista ja ylilääkäreiden ympäripyöreät ja vajavaiset lausunnot. Näiden asiakirjojen ja lausuntojen perusteella on pääteltävissä, että Helsingin kaupungin johtavien ylilääkäreiden tarvikejakelua varten laatimat sisäiset ohjeet ovat ristiriidassa monelta osin ministeriön kuntainfossa antamien määräysten kanssa. Keskeisin ero on se, että tarvikkeiden saamisen edellytys kuntainfon mukaan on hoitavan lääkärin lääketieteellisin perustein toteama pitkäaikainen sairaus, joka on kestänyt vähintään kolme kuukautta. Helsingin kaupungin ylilääkärit ovat laatineet sisäiset ohjeensa ja toimivat sen mukaisesti, että jonkun oireen tai tarpeen on täytynyt kestää kolme kuukautta ja että jonkin oirediagnoosin kirjaamisesta on kulunut kolme kuukautta. Alaiset tottelevat esimiehiään ja ovat jo vuosikausia vaatineet potilailta laittomasti karensseja tarvikkeita jakaessaan, sillä ylilääkärit sanovat vastineissaan, että omahoitotarvikejakelun toiminnassa ja myöntämisperusteissa ei ole tapahtunut muutoksia. Vuosien aikana on siis valtavan suurelta joukolta helsinkiläisiä potilaita jäänyt saamatta heille kuuluvia tarvikkeita.
Helsingin kaupunki on toiminut omatarvikejakelussaan juridisesti tarkasteltuna vastoin valtiovallan määräyksiä ja lääketieteellisesti arvioituna vastoin lääketieteen asiantuntijoiden tutkimustuloksia. Haluan tuoda lopuksi esille vielä taloudellisen ja moraalisen näkökannan, joista kerron enemmän liitteissä. Kaupungin piittaamaton ja kiittämätön asenne minuun kunnan menoja merkittävän määrän säästävänä omaishoitajana ja vaimooni avuttomana sairaana vanhuksena tuntuu minusta masentavalta ja vaikuttaa suuresti suhtautumiseeni kaupungin päättäjiin.
Jos minä en olisi fyysisten ja henkisten voimavarojeni äärirajoilla ponnistaen hoitanut omaishoitajana vaimoani, Helsingin kaupungilla olisi ollut lakiin perustuva velvollisuus järjestää hänelle jo vuosia sitten jossain hoivalaitoksessa ympärivuorokautinen tehostettu hoito, jonka juoksevat kustannukset kunnalle olisivat hyvinkin hotellihuoneen luokkaa. Varovaisesti arvioiden olen säästänyt kaupungilta pelkkiä kulumenoja tähän mennessä yli 200 000 euroa. Kaupunki on maksanut omaishoidon tukea muutaman sata euroa kuukaudessa. Viime vuonna meidät nostettiin toiseksi korkeimpaan hoitoisuusluokkaan, jossa tuki on noin 800 euroa kuukausittain. Kun teen tätä työtäni ympärivuorokautisesti yötä päivää, saan bruttopalkkana yhden (1) euron tunti. Palkkioista on viime vuoden helmikuun alun jälkeen kulunut vaippojen ostoon noin 2 500 euroa, sillä olemme ostaneet niitä omalla kustannuksellamme yli 1500 kappaletta. Näitä lukuja vertaillessa kaupungin nipottaminen vaippojen antamisessa tuntuu alhaiselta ja kohtuuttomalta.
Olisin ollut hyvin tyytyväinen, jos Helsingin kaupungin omatarvikejakelijat olisivat vuosi sitten antaneet meille vaipat hoitavan lääkärin lähetteen mukaisesti ministeriön määräyksiä noudattaen. Minulla ei ollut mitään halua lähteä selvittämään tätä asiaa, sillä olisin mieluummin käyttänyt tähän tuhlautuneen ajan sairaasta ja avuttomasta vaimostani huolehtimiseen. Hänhän tässä on eniten kärsinyt, vaikka ei tiedä kaupungin viranomaisten epäoikeudenmukaista mielivaltaa vastaan käymästäni oikeustaistelusta mitään. Kaupungilla olisi ollut vuoden aikana monta tilaisuutta myöntää virheensä ja korjata asia, mutta viranomaisten suhtautuminen minuun on ollut alusta alkaen käsittämättömän tahmeaa, vähättelevää, välttelevää välinpitämätöntä ja ylimielistä sekä suorastaan loukkaavaa.
Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että asioita selvittäessäni esille on tullut Helsingin kaupungin johdon ja etenkin terveysalan johdon toiminnasta monta sellaista seikkaa, joihin eduskunnan oikeusasiamiehen olisi syytä puuttua. Toivon, että asiat tulevat korjatuiksi ja saan palautetuksi uskoni Suomeen oikeusvaltiona.
Kunnioittaen
Helsingissä 11.3.2019
11.3.2019
Postia kaupungilta
Helsingin kaupungin va. terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen lähetti kirjeen, johon hän kertoi koonneensa kaikki kaupungin minulle lähettämät kirjoiukset. En tiedä, miksi. Vieläkään en saanut sitä pyytämääni asiakirjaa. Kirjeessä oli myös Helsingin kaupungin Etelä-Suomen aluehallintovirastolle 16.11.2018 lähettämä vastine 19.8.2018 tekemääni kanteluun. En ollut aikaisemmin nähnyt näitä kaupungin selityksiä, joten lähetin niistä 8.4.2019 kommentit aluehallintovirastolle ja oikeusasiamiehelle.
Ylilääkärit eivät vieläkään olleet
ymmärtäneet, mistä oli kysymys, vaikka olin kesällä juurta jaksain selittänyt
asiat laittomuuksineen heille.
Heidän selityksissään toistuu, että olisin tehnyt muistutuksen siitä,
toimittiinko vaimoni tapauksessa määräysten mukaisesti. En ole tehnyt kaupungille
mitään muistutusta tai valitusta siitä päätöksestä enkä mistään muustakaan
asiasta koskaan. Me olemme vain yksi monista samoin kohdelluista. Tein
kanteluni sen takia, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto selvittäisi,
noudattaako Helsingin kaupunki ylipäätänsä omatarvikejakelussaan Suomen
lainsäädäntöä ja Sosiaali- ja terveysministeriön määräyksiä. Kuinka monta
kertaa se pitää kertoa kaupungin johtajille, jotta he ymmärtäisivät?
Lukkarinen totesi kirjeessään, että kaupunki ei enää vastaa tämän jälkeen kyselyihini. Lukkarisen ilmoitus vastauskiellosta rikkoo törkeällä tavalla julkisuusperiaatetta!
Lähetin 19.3.2019 Helsingin kaupungin
kaupunkikansliaan virallisen asiakirjapyynnön, jossa vaadin, että Helsingin
kaupunki lähettää minulle julkisuusperiaatetta noudattaen viipymättä sen
asiakirjan, jonka perusteella kaupunki voi kieltäytyä vastaamassa kysymyksiini.
Se, jos mikä oli varmasti julkisuuslain mukainen asiakirjapyyntö. Lähettikö
kaupunki minulle pyytämäni julkisen asiakirjan? Antoiko kaupunki minulle tiedon päätöksestään
olla antamatta asiakirjaa? Kertoiko kaupunki minulle kirjallisesti perustelut,
miksi se teki päätöksen olla antamatta asiakirjaa minulle? Ei, ei ja ei, vaikka
viranomaisen julkisuutta koskevan lain 14 pykälässä kaikki nämä velvollisuudet on
määrätty viranomaiselle, jolta asiakirjaa pyydetään.
Lukkarisen ilmoitus vastauskiellosta
rikkoo myös hallintolakia. Jos kaupunki on tehnyt sellaisen hallintopäätöksen,
että se ei enää vastaa lähettämiini kirjeisiin, päätöksestä pitää lähettää
minulle pöytäkirjanote päätöksen perusteluineen ja valitusosoituksineen. Pelkkä
maininta saatteessa ei täytä hallintolain vaatimuksia.
13.3.2019
Kirjeitä sinne tänne
Lähetin laatimani muistio mm. Omaishoitajaliittoon, Muistiliittoon, joillekin juristeille, lääkäreille ja poliittisille päättäjille sekä median edustajille. Omaishoitajaliiton Helsingin piiri piti asiaani hyvin merkityksellisenä. Olihan käytännöllisesti katsoen kaikilta sen jäseniltä jäänyt saamatta omahoitotarvikkeet kaupungin laittomasti vaatimalta karenssiajalta. Liitto harkitsee korvauksen vaatimista kaupungilta.
18.3.2019
Kirje presidentti Sauli Niinistölle
Lähetin kirjeen yhteenvetoineen
tasavallan presidentti Sauli Niinistölle pyytäen häneltä apua. En tiedä,
lukiko edes, mutta apua ei herunut. Ei myöskään hänen edeltäjältään Tarja
Haloselta. Juhlapuheet ovat juhlapuheita, todellisuus muuta. Sairaiden
vanhusten ja heidän omaishoitajiensa raskaaseen ja raakaan todellisuuteen asti
ei näe vallan huipulta. Ei ainakaan, jos ei katso ja välitä. Mitäpä noista
maanmatoisista huolta kantamaan, kun on varaa viettää aikaansa monien paljon
mukavampien asioiden parissa.
Arvoisa tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Haluan kertoa Teille omista kokemuksistani, miten hoivakotien ulkopuolellakin vanhuksia kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ihmisarvoa polkien. Rohkenen pyytää apuanne ja neuvojanne. Toivon, että Teillä olisi nyt toipilasaikananne mahdollisuus lukea tämä kirjeeni ja ottaa kantaa meidän pahnanpohjimmaisten kohteluun. Olen jo vuoden ajan yrittänyt saada Helsingin kaupungin johtajia noudattamaan Suomen perustuslakia ja kaupungin ylilääkäreitä ymmärtämään potilaslainsäädäntöä ja toimimaan Sosiaali- ja terveysministeriön antamien ohjeiden mukaisesti.
Olen 78-vuotiaan Alzheimerin tautia sairastavan vaimoni omaishoitaja. Tauti on edennyt jo kauan sitten vaikeaan vaiheeseen, vaimoni tarvitsee apua ihan kaikissa asioissa joka hetki. Jos en olisi voinut pitää hänestä huolta kotona, kaupungin olisi pitänyt järjestää hänelle jo vuosia sitten tehostettu laitoshoito jossain hoivalaitoksessa. Olemme säästäneet kaupungin menoja jo huomattavan määrän tähän mennessä. Meitä on paljon tässä asemassa olevia. Kotonaan laitoskuntoisia vanhuksia hoitavia on arviolta 70 000. Säästämme kunnilta pelkästään kulumenoja vuosittain yli kolme miljardia euroa, vaikka arvioitaisiin laskemisessa oletusarvot alakanttiin. Kunnat maksavat omaishoidon tuen piiriin kuuluville korvausta toiseksi korkeimmassa tukiluokassa noin 800 euroa kuukaudessa. Me teemme ympärivuorokautisesti työtä vuorotta, joten bruttopalkaksemme jää yksi (1) euro tunnissa. Olemme kunnille varsinainen rahasampo, ainakin espereihin ja muihin lypsyautomaatteihin verrattuna. Emme kuitenkaan saa osaksemme meille kuuluvaa arvostusta ja kohtelua.
Meidän omat ongelmamme Helsingin kaupungin kanssa alkoivat, kun omahoitotarvikejakelun ylilääkäri kieltäytyi antamasta meille viime vuoden tammikuussa - vastoin ministeriön ohjeita - hoitavan terveysasemalääkärin määräämiä kaupungin ilmaisia vaippoja. Kysyin hylkäyksen syytä toimialasta vastaavalta apulaispormestarilta. Hän vastasi, että meiltä puuttui omavastuuvelvoitteen täyttäminen ja inkontinenssidiagnoosi. Lisäksi hän valisti minua, että hänen asiantuntijoidensa mukaan Alzheimerin taudin oireisiin ei kuulu pidätyskyvyn menettäminen. Omat arkiset kokemuksemme ovat todellakin aivan muuta.
Pyysin julkisuusperiaatteen mukaisesti apulaispormestarilta nähdäkseni sen asiakirjan, joka oikeutti kaupunkia hylkäämään lääkärin lähetteen. Kun en saanut sitä häneltä, olen pyytänyt asiakirjaa kirjallisesti neljä kertaa vuoden aikana suoraan itse pormestariltakin, joka on juristi. En ole saanut sitä vieläkään, vaikka virkamiesten olisi kuulunut antaa se minulle viipymättä. En ole myöskään saanut minkäänlaista selitystä sille, miksi en ole saanut vastausta. Selityksen antamisvelvollisuuskin kuuluu julkisuusperiaatteeseen. En ymmärrä, miksi kaupungin johtajat tieten tahtoen rikkovat tässä perustuslakia. Maallikon korvissa perustuslakirikkomus kuulostaa vakavalta.
Olen viime viikkoina saanut tukea ja apua arvostetulta emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelältä. Hän järkyttyi saamastamme kohtelusta ja siitä, miten luokatonta kaupungin ylilääkäreiden tietotaidon taso on. Hänellä itselläänkin on ollut vastaavanlaisia kokemuksia. Apulaispormestarin väitteestä hän suorastaan tuohtui. Luotan tässä asiassa enemmän kokeneen geriatrian erikoislääkärin asiantuntemukseen kuin apulaispormestarin tai kaupungin ylilääkäreiden luuloihin. Kun siis inkontinenssi ihan varmasti kuuluu tämän viheliäisen taudin oireisiin, tarvikevaraston vaatimuksilta karensseista, omavastuista ja erillisistä oirediagnooseista putoaa pohja pois. Meidän olisi kuulunut saada vaipat heti. Olisimme saaneetkin, jos Helsingin kaupungin ylilääkärit olisivat muiden kuntien lääkärien tavoin ymmärtäneet Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfossa antamat selvät ohjeet. Heidän laatimansa pysyväisohjeet eivät nyt noudata ministeriön määräyksiä. Niinpä Helsingin omatarvikejakelupisteessä on jaettu vuosikausia tarvikkeita väärin perustein.
Tavallisen kansalaisen keinot oikeuksiensa ajamiseen ovat vähäiset, vaikka tietäisi olevansa oikeassa. Olen kuitenkin sitkeästi yrittänyt, mutta en ole siinä vielä onnistunut. Viime kesänä tein eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun siitä, että Helsingin kaupunki ei noudata julkisuusperiaatetta. En ole löytänyt tästä asiasta vielä vastaavanlaista ennakkotapausta. Etelä-Suomen aluehallintovirastolle kantelin siitä, että Helsingin kaupungin omatarvikejakelussa toimitaan laittomasti ja ministeriön määräysten vastaisesti. Tietosuojavaltuutetulle lähettämässäni ilmoituksessa pyysin selvittämään, oliko tarvikevaraston ylilääkärillä oikeus katsoa vaimoni salaisia potilastietoja pyytäessäni kaupungilta ainoastaan nähdäkseni yhtä kaupungin asiakirjaa. Kaikki nämä prosessit ovat vielä kesken. Odottavan aika on pitkä, sillä käsittelyajat venyvät ja olen saanut kanteluiden etenemisistä vain niukasti tietoja. Helsingin kaupungin johtajat eivät vastaa pyyntöihini, vaan suhtatuvat minuun niin kuin minua ei olisi olemassakaan. Kaupungin sosiaali- ja terveysviraston sivuilla lukee ”Kaupunkilaisia kannustetaan ottamaan vastuuta omasta ja läheistensä hyvinvoinnista ja terveydestä. Samalla asukkaille turvataan tarvittaessa aukoton apu”.
Vaimoni on sotaorpo ja sotalapsi. Hänen isänsä antoi isänmaamme puolesta kalleimman uhrin, mitä ihminen voi antaa - henkensä. Hän kaatui sodan perääntymisvaiheessa sodan viime päivinä Suurmäessä ylivoimaa vastaan taistellessaan. Ruumis jäi taistelutantereelle. Onneksi sankarivainajan ei tarvinnut saada tietää, miten Suomi kiittää hänen sankaritekojaan. Se kiittää niin, että vielä 75 vuoden kuluttua hänen orvoksi jäänyt lapsensa joutuu pidätyskykynsä menettäneenä muistisairaana vanhuksena käymään omaa taisteluaan Helsingin kaupunkia vastaan saadakseen vaippoja, mutta ei saa niitä, koska häneltä puuttuu tarvikejakelijan laittomasti vaatima todistus virtsanpidätyskyvyn menettämisestä. Tai eihän sotaorpo itse enää pysty oikeuksiaan ajamaan. Hänen ympärelonpiirinsä on pienentynyt ratkaisevasti ja aikakin hukkunut tämän hämäräisen, tuntemattomahan tupaan vievän tien loppumetreillä. Oikeastaan ei hän tiedä tästä taistelustaan sen enempää kuin isänsäkään. Hän tuntee mielihyvää, kun saa puhtaat vaipat ja hymyilee, kun hyväilen häntä. Kiitos Suomi! Kenen kaikkien tässä pitäisi hävetä?
Ei elämämme ihan noin synkkää kuitenkaan ole. Selvittyämme raskaista aggressio- ja karkailuvuosista vaimoni on ollut rauhallinen ja hyväntuulinen. Hän tuntee taas minut ja kotimme, eikä häntä ole enää tarvinnut etsiä poliisien kanssa milloin mistäkin. Hän pystyy liikkumaan kumaraisena pikku mummelina omiaan pienellä äänellä höpisten. Raskainta on se, että koko menneisyys on kadonnut häneltä ihan kokonaan, emmekä voi palata kuuden vuosikymmen aikaisen onnellisen elämämme muistoihin. Tai kerronhan minä niistä ja vaimoni kuuntelee hänelle uusia tarinoita hymyillen. Kaikesta huolimatta hän sanoo olevansa onnellinen ja rakastavansa minua ihan hirmuisesti.
Ei ole Helsingin kaupungin suhtautumisessa sotaorpoihin kehumista, mutta olisi valtiovaltakin voinut paremmin toimia. Ainoa sotaorvon valtiolta saama huomionosoitus on sotaorporintanappi kiitoksena isänmaan puolesta tehdystä uhrauksesta. Kiitoksesta päättämiseen ja sen toteuttamiseen kului Suomen valtiolta 70 vuotta. Muistisairas ei enää itsenäisyyspäivänä vuonna 2014 merkin saadessaan ymmärtänyt, mikä se on, mutta hän oli jo seitsemän vuosikymmenen ajan ehtinyt itkien kaivata kaatunutta isäänsä, etenkin katsoessaan televisiosta linnan juhlien veteraanikahvituksia. Suomi ja Helsinki ottavat ihmiset huomioon tärkeysjärjestyksessä. Vähäisiäkin urheilusaavutuksia muistetaan kyllä ylistää ja kunnioittaa maamme puolesta tehtyinä sankaritekoina antamalla prenikoita kakkukekkereillä, mutta sairaat ja avuttomat elämäntyönsä tehneet vanhukset, jotka ovat isiensä ja äitiensä kanssa olleet rakentamassa sodanjälkeistä Suomea, poljetaan omaishoitajiensa mukana pahnan pohjimmaisiksi.
Mitä Te herra presidentti haluatte ja voitte tehdä sen hyväksi, että vanhuksia kohdeltaisiin yhteiskunnassamme ihmisarvoa kunnioittaen ja että fyysisen ja henkisen sietokyvyn äärirajoilla ponnistavien omaishoitajien työlle annettaisiin sille kuuluva arvo? Haluaisimme saada elää loput päivämme oikeusvaltioon kuuluvassa kaupungissa, jossa johtajat eivät rikkoisi perustuslakia, lääkärit noudattaisivat lakeja ja ministeriön määräyksiä ja tehdyistä rikoksista seuraisi sanktiot.
Kunnioittaen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti