KESÄKUU 2019: Lonkkamurtuma ja muita huolia

 

1.6.2019

Katteettomia lupauksia kaupungilta

Etelä-Suomen aluehallitus oli kantelun ratkaisussaan 16.4.2019 vaatinut, että Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala ilmoittamaa 7.5.2019 mennessä, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy Helsingin kaupungin pysyväisohjeessa (PYSY 044) lainsäädännön kanssa olevanristiriidan johdosta.

Sain syksyllä 2020 tietää, että Helsingin kaupunki oli antanut Etelä-Suomen aluehallitukselle 1.6.2019 vastauksen neljä viikkoa myöhässä:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (Hämeenlinnan päätoimipaikka)
PL 150 (Birger Jaarlinkatu15)
13101 HÄMEENLINNA ESAVI/15607/06.03.00/2018

Vastine Etelä-Suomenaluehallintovirastonpäätökseen KEL 2018-009467 T 06 00 03 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksessään ESAVI/15607/06.03.00/2018 pyytänyt Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimea ilmoittamaan, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy Helsingin kaupunginpysyväisohjeessa (PYSY 044) lainsäädännön kanssa olevan ristiriidan johdosta.

Omahoitotarvikejakelun ylilääkäri Juha Ahonen ja va. terveysasemienjohtajalääkäri Timo Lukkarinen ovat antaneet vastineensa, joihin minulla ei ole lisättävää.  

LeenaTurpeinen
terveys- ja päihdepalvelujen johtaja

ESAVI/15607/06.03.00/2018  

Vastine Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen KEL 2018-009467

Korjaamme Helsingin kaupungin PYSYOHJETTA 044 muuttamalla painostusta yksilölliseen arviointiin. Lisäksi pitkäaikaisten sairauksien kohdalla ohjeistetaan jatkossa hoitotarvikejakelun aloittaminen välittömästi tarpeen tullessa ilmi. Tarkoituksemme ei ole ollut viivästyttää hoitotarvikejakelun aloittamista kroonisista sairauksista johtuvissa tilanteissa vaan kohdella tasapuolisesti kaikkia, joilla tarve on tilapäinen. Kuten Juha Ahonen omassa vastineessaan toteaa, tämä on ajoittain haastavaa. Kroonisten sairauksien kohdalla ohjetta kuitenkin muutetaan, kuten edellä todettiin. 

Timo Lukkarinen
va. terveysasemien johtajalääkäri

Nuo kirjeet ovat täyttä potaskaa. Helsingin kaupunki ei ole vielä tammikuuhun 2021 mennessä toteuttanut noita aluehallitukselle lupaamiaan muutoksia.

18.6.2019

Suo siellä, vetelä täällä

Meille tuli uusia elämäämme suuresti vaikeuttavia huolia, jotka eivät varsinaisesti liity tähän kaupungin kanssa käytävään prosessiin, mutta nekin johtuivat Helsingin kaupungin valvonnan leväperäisyydestä. Yritin nimittäin pitää ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen omaishoitajan vapaapäiviäni ja päästin vaimoni LAH-jaksolle Helsingin kaupungin ylläpitämään Pakilakotiin. Hän putosi siellä yöllä sängystä, kun hoitajat eivät pyynnöstämme huolimatta antaneet nostaa sänkyyn kaidetta. Häneltä repesi pudotessa huuli ja murtui lonkka. Vaimollani oli todettu joulukuussa 2018 osteoporoosi, joten olimme olleet erityisen varovaisia kaatumisten ja mahdollisten tapaturmien suhteen. Siksi pidimme kaiteen nostamista yöksi välttämättömänä, mutta kun ei, niin ei.

Kesä meni sairaaloissa toipumiseen ja kuntoutumiseen. Syksyn mittaan yritimme opetella kävelemään. Kävelykyky ei palannut entiselleen. Vaimoni pystyy kävelemään lyhyitä matkoja vahvasti tuettuna, mutta ei pysty enää nousemaan tuolilta, eikä kääntymään sängyssä. Pyörätuoli on kesästä 2019 lähtien ollut liikkumisvälineemme.

Pakilakotia ylläpitävä Helsingin Seniorisäätiö kuuluu Helsingin kaupunkikonserniin, jonka tytäryhtiöiden toimintaa valvoo konsernijohto. Konsernin johdon muodostavat kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen konsernijaosto, pormestari ja apulaispormestarit eli samat henkilöt, joiden pitäisi valvoa esimerkiksi omahoitotarvikejakelun laillisuutta. Jan Vapaavuori mukaan lukien.

Suo siellä, vetelä täällä sopisi Helsingin motoksi paremmin kuin Maailman toimivin kaupunki.

24.8.2019

Kantelu Valviralle

Tein kantelun Valviralle Pakilakodista.

Hoivakoti aiheutti vastuuttoman toimintansa takia vaimolleni lonkkamurtuman

Olen ollut Alzheimerin taudin vaikeata vaihetta sairastavan vaimoni omaishoitaja viitisen vuotta. Yritin ensimmäistä kertaa käyttää omaishoitajalle kuuluvia vapaapäiviä järjestämällä vaimolleni viikon lyhytaikaishoitojakson hoivakodissa.  Sosiaalivirastosta suositeltiin Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvan Seniorisäätiön ylläpitämää Pakilakotia, johon kaikki asiakkaat tulevat Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ohjaamina. Hoitojakso alkoi siellä tiistaina - -, mutta siitä tuli katastrofi.

Torstain - - jälkeisenä yönä minulle soitettiin ja kerrottiin, että vaimoni oli viety ambulanssilla Malmin sairaalan päivystykseen ommeltavaksi. Hänet oli löydetty yöllä huoneestaan makaamassa lattialla verissään ylähuuli pahasti revenneenä. Vaimoni oli yksin huoneessa, jonka ovi oli lukittu ulkopuolelta, eikä hänellä ollut minkäänlaista mahdollisuutta hälyttää apua.

Huulen repeymät ommeltiin kasaan yöllä Malmin sairaalassa. Murtumia ei tutkittu, vaikka ne olisi pitänyt tutkia osteoporoosin takia. Myöhemmin selvisi, että myös lonkka oli murtunut sängystä pudotessa. Jätimme vaimoni loppuyöksi Malmin sairaalaan, koska lääkäri halusi vielä kuvauttaa pään. Sairaalasta luvattiin soittaa minulle aamulla tulokset ja kertoa, milloin voin hakea vaimoni kotiin. Hänet oli kuitenkin vastoin sopimustamme viety vielä takaisin Pakilakotiin jo aikaisin aamulla. Malmin sairaalasta oli nimenomaan pyydetty Pakilakotia soittamaan minulle, mutta he eivät soittaneet, vaikka aikaa oli kulunut jo useita tunteja. Hain hänet kotiin kesken hoitojakson heti perjantaina - - saatuani selville, missä hän oli.

Edeltävänä iltana tyttäremme olivat vierailleet äitinsä luona. Lähtiessään he pyysivät hoitajaa nostamaan vuoteen kaiteen ylös, mutta hoitaja kieltäytyi nostamasta. Hän sanoi, että kaiteita ei saa pitää, sillä potilas voi kiivetä yli ja satuttaa itsensä. Kaiteeseen tarvittaisiin lääkärin antama poikkeuslupa. Sellaista oli mahdotonta saada siinä tilanteessa, sillä talossa ei ollut lääkäriä edes päivisin. Tiedämme tarkkaan, että vaimoni ei pysty kiipeämään kaiteen yli. Pelkäsimme, että hän yöllä kääntyisi sängyssä ja putoaisi kaiteettomasta sängystä. Vaimoni sairastaa osteoporoosia, joten olemme olleet luiden suhteen erityisen varovaisia. Hoitajat tiesivät osteoporoosista, mutta se ei heitä huolettanut.  Sänky oli normaalin korkuinen sänky, jossa oli parinkymmenen sentin korkuinen nostettava puinen reuna. Vaimoni jäi nukkumaan pehmeälle paksulle patjalle sänkyyn, jonka puinen reunus oli 10 senttiä patjan tason alapuolella. Määräysten mukaisesti, meille sanottiin.  Vaara oli ilmeinen, eikä yöllinen pelätty soitto tullut yllätyksenä. Mitä olisimme voineet tehdä toisin? Oliko meillä mahdollisuutta ottaa vaimoni jo siinä vaiheessa kesken hoidon kotiin? Jälkeenpäin on helppo todeta, että olisimme säästyneet paljolta, jos olisimme niin tehneet.

Malmin sairaalasta kotiutumisen jälkeen vaimoni kunto oli huono ja se huononi päivä päivältä. Viikonvaihteen jälkeen jalat eivät enää pitäneet ollenkaan ja vaimoni voihki, kun olo oli käynyt tuskaisen kivuliaaksi. Sain tiistaiaamuksi - - ajan terveydenhoitajalle terveysasemalle. Lääkäri kävi katsomassa jalkoja ja hän teki vaimolleni lähetteen Malmin sairaalaan röntgeniin. Siellä todettiin lonkassa murtuma, joka oli tullut sängystä pudotessa lonkkahousuista huolimatta. Lonkka leikattiin Töölön sairaalassa seuraavana päivänä ja jalkaan laitettiin proteesi. Viikon kuluttua - - vaimoni siirrettiin kuntoutukseen Laakson sairaalaan osastolle 11, jonka kaikki potilaat ovat lonkkaleikkauksen jälkeisiä kuntoutettavia. Kuntoutusjakso päättyi kuukauden kuluttua.  Huulessa on muistona Pakilakodista ruma pysyvä arpi ja vasemman femurin collum murtuma on operoitu lubinuksen puoliprotetisaatiolla. Opettelemme kotona ottamaan yhä ensimmäisiä hataria askelia tuettuna. Ennen Pakilakotia teimme päivittäin kolmen neljän kilometrin pituisia kävelylenkkejä vaivatta.

Pakilakodin yöllisten tapahtumien seuraukset ovat meidän tapauksessamme kohtuuttomat. Pitkälle edenneessä muistisairaudessa on ollut jo ihan liikaa taakkaa kannettavaksi ilman tätä onnettomuutta, jonka yritimme estää kaikin voimin. Hoitojakson tarkoituksena minun oli saada vähän levähtää ja kerätä voimia vaimoni hoitamiseen. Nyt olen jo pitkän sairaalajakson jälkeen kuukauden ajan ollut sidottuna häneen tiukasti yötä päivää, sillä häntä ei voi jättää hetkeksikään yksin. Eikä helpotusta ole näköpiirissä. Tämä turma olisi ollut helposti vältettävissä, jos meitä olisi uskottu ja annettu nostaa kaide ylös yön ajaksi putoamisen estämiseksi niin kuin pyysimme.

Potilaslain mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (785/1992) lähtökohtana on, että myös niiden potilaiden tahtoa on kunnioitettava, jotka eivät kykene päättämään hoidostaan, ja että heidän arvioidun etunsa pohjalta toimitaan silloin, kun selvitystä heidän omasta tahdostaan ei saada. Vaimoni ei pysty enää ilmaisemaan itseään vieraille ihmisille ymmärrettävästi, joten häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä minun ja tyttäriemme kanssa, jotka lähiomaisina olemme hänen lailliset edustajansa. On tärkeää pyrkiä hoitoon, joka on todennäköisesti potilaan oman tahdon mukaista. Ennen hoitopäätöksen tekoa omaisia on kuultava sen selvittämiseksi, millainen hoito parhaiten vastaisi potilaan tahtoa. Liikkumisen rajoittaminen on sellainen potilaslaissa tarkoitettu tärkeä hoitopäätös, josta olisi pitänyt keskustella potilasta edustavien lähiomaisten kanssa ja ottaa heidän mielipiteensä huomioon. Ratkaisu kaiteen käytöstä olisi edellyttänyt päätöstä siitä, vältetäänkö potilaan putoamisriski käyttämällä kaidetta vai jätetäänkö hänet ilman kaidetta oman onnensa varaan. Päätös olisi pitänyt kirjata potilasasiakirjoihin osana hoitosuunnitelmaa. Kieltämällä kaiteen käyttö vuoteessa omaisten tahdon vastaisesti ei toimittu potilaan edun mukaisesti.  Vaimoni turvallisuuden takaamiseksi vuoteen kaiteen nostaminen yöksi olisi ollut välttämätöntä.  Tyttäremme tekivät sen äitinsä laillisina edustajina hoitajalle selväksi turmaa edeltävänä iltana, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Hoitaja ei antanut nostaa kaidetta.

Valviran mukaan potilaan itsemääräämisoikeus on sosiaali- ja terveydenhuollon johtava periaate. Itsemääräämisoikeus tarkoittaa potilaan oikeutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Meidän tapauksessamme omaiset käyttävät itsemääräämisoikeutta hänen puolestaan. Pakilakodissa omaisten mielipiteille potilaan itsemääräämisoikeudesta ei annettu minkäänlaista arvoa. Kaiteen käyttökiellosta ei kerrottu eikä kaiteesta käyty omaisten kanssa keskustelua edes tulohaastattelussa. Meille sanottiin vain onnettomuutta edeltävänä iltana, että kaiteita ei saa käyttää. Se on kielletty.  Pitäisi olla lääkärin poikkeuslupa. Kun vanhuksille ja heidän edustajilleen ei anneta mahdollisuutta sallia tai kieltää fyysisen rajoitteen käyttöä, heiltä riistetään itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys, johon kuuluu vapaus tehdä omaa elämää koskevia valintoja. Tällaista oikeutta hoitajilla ei ole. Jokaisella vanhuksella on ainutkertainen ja loukkaamaton ihmisarvo riippumatta hänen taustastaan tai sairaudestaan. Vanhuksen ihmisarvoa tulee kunnioittaa kohtelemalla häntä omana yksilönä ja kuuntelemalla hänen tai hänen edustajiensa mielipiteitä.

Pakilakodin hoitajat tuntuvat noudattavan sokeana kaikille asiakkailleen kaikissa tilanteissa samoja määräyksiään. Miksi he eivät käytä järkeään ja ota huomioon potilaan tuntevien omaisten heille kertomia yksilöllisiä tarpeita ja kykyjä? Hoitaja on tavannut hoivakodin asiakkaan ensimmäistä kertaa hoitojakson alkaessa, omaiset ovat eläneet hänen kanssaan koko elämänsä ja hoitaneet häntä viimeiset kymmenen vuotta yötä päivää. Tuntevatko hoitajat potilaan kyvyt ja tarpeet paremmin kuin omaiset? Pakilakodissa sai sellaisen vaikutelman, että hoitajat tietävät omasta mielestään potilaan tarpeet paremmin kuin omaiset. Miksi juuri hoivakodissa pitäisi ehdottomasti kieltää kaiteiden käyttö? Eihän sairaaloissakaan sitä kielletä, vaan siellä pidetään huolta potilaiden turvallisuudesta.  

Hullunkurisinta tässä asiassa on, että hoivakotien turvallisuudesta on käyty tänä vuonna vilkasta keskustelua ja epäkohtiin on tartuttu. Kyse on ollut paljolti siitä, että vanhuksille asetetaan vastoin omaisten toivomusta fyysisiä esteitä, jotta heistä ei tarvitsisi huolehtia niin paljon tai että heidät jätetään resurssipulan tai voitontavoittelun takia suorastaan heitteille. Kun me puolestamme yritimme kaikin keinoin järjestää hoivakodissa asiat niin, että omaisemme sänkyyn nimenomaan laitettaisiin fyysinen este eli nostettaisiin yöksi kaide, jotta hän voisi nukkua ilman putoamisen vaaraa, meidän turvavaatimuksiimme suhtauduttiin yliolkaisesti. Pakilakodissa omaisemme annettiin turhan takia joutua ilmeiselle vaaralle alttiiksi. 

Päässä pyörii valtava määrä kysymyksiä, joihin toivoisin saavani vastauksia:

• Suomessa vanhustenhuollossa fyysisten rajoitteiden käyttöä ei ole säädelty lailla. Kuka on määrännyt, että hoivakodeissa on ehdottomasti kielletty käyttämästä vuoteissa kaiteita? Ketä varten ja miksi sellainen määräys on laadittu? Vai onko sellaista kieltoa edes olemassa? Jos on, mistä tällaisesta määräyksestä voi saada tietoa? Pakilakodista tätä tietoa emme saaneet.
• Miten Pakilakodissa olisi illalla ollut mahdollista saada hoitajan vaatima lääkärin poikkeuslupa kaiteen käytölle, kun talossa ei ollut lääkäriä edes päivällä? Eikö hoitohenkilökunnalla ole oikeutta kuunnella potilaan tuntevia omaisia, käyttää tervettä harkintakykyä ja toimia yksilöllisesti tilanteen mukaisesti potilaan etujen mukaisesti?
• Miksi Pakilakodissa ei kunnioitettu ollenkaan potilaan ja häntä edustavien omaisten itsemääräämisoikeutta? Potilaan kyvyt hyvin tuntevina kerroimme, että vaimoni ei pysty kiipeämään pienenkään kaiteen yli, mutta hän kääntyilee sängyssä öisin. Korostimme, että hänen osteoporoosinsa takia luiden suhteen on oltava erityisen varovaisia. Silti toimittiin potilaan edun vastaisesti ja annettiin turman tapahtua.
• Millaiset ohjeet Pakilakodin johto on antanut hoitajille kaiteiden suhteen ja mihin määräyksiin ne ohjeet perustuvat?
• Neuvotellaanko Pakilakodissa ollenkaan potilaslaissa tarkoitetuista tärkeistä hoitopäätöksistä potilasta edustavien lähiomaisten kanssa ja otetaanko heidän mielipiteensä huomioon? Kirjataanko päätökset potilasasiakirjoihin osana hoitosuunnitelmaa?
• Toimivatko Pakilakodin hoitajat oikein ja määräysten mukaisesti, kun he kielsivät sängyn kaiteen nostamisen?
• Miksi Malmin sairaalassa ei ollenkaan tutkittu mahdollisia murtumia, vaikka siellä tiedettiin, että osteoporoosia sairastava potilas oli pudonnut hoivakodissa sängystä.  Hoitoon ja leikkaukseen pääsy lykkääntyi turhaan viisi vuorokautta ja vamma ehti sinä aikana pahentua.
• Miksi Pakilakodissa vaimoni oli jätetty heitteille ilman mahdollisuutta hälyttää henkilökuntaa apuun lukitsemalla huoneen ovi ulkoa päin? Olisiko lukitsemisesta pitänyt kertoa omaisille ja neuvotella siitä heidän kanssaan?  

• Miksi Pakilakodista ei ole mitenkään pahoiteltu tapahtunutta?  Kun he eivät noudattaneet meidän vaatimuksiamme kaiteen nostamisesta, he aiheuttivat vastuuttomalla toiminnallaan vaimoni kasvoihin ruman pysyvän arven ja tekivät hänet viikkokausiksi liikuntakyvýttömäksi. Eikä kävelykyvyn palautumisesta ole mitään merkkejä vieläkään. Ennen Pakilakotia vaimoni käveli päivittäin iloisin mielin vaivatta kolmen neljän kilometrin lenkkejä omin voimin.    

Pyydän Valviraa selvittämään tai selvityttämään, onko Pakilakodissa toimittu vaimoni turvallisuuden suhteen niin kuin olisi pitänyt toimia hänen lyhytaikaishoitojaksonsa aikana. Mielestäni edellä selostetut turmat tapahtuivat Pakilakodissa tehdyn hoitovirheen takia ja se aiheutti vaimolleni raskaita elinikäisiä vammoja. Hoitajat kielsivät nostamasta vaimoni sängyn kaidetta yöksi vastoin potilaan tuntevien omaisten nimenomaista vaatimusta vetoamalla määräyksiin, joita ilmeisesti ei ole olemassakaan. Päätöstä tehtäessä ei kunnioitettu potilaan itsemääräämisoikeutta lainkaan.

 

Vaippa-asian suhteen ei ollut tapahtunut kesäkuun jälkeen mitään erityistä, josta olisin kuullut, eikä myöskään alkuvuonna 2020. Tässä pari poimintaa:

18.1.2020

Ojasta allikkoon

Vaimoni sai keuhkoveritulpan seurauksena kesäisestä lonkan murtumasta. Leikatusta jalasta oli lähtenyt hyytymä liikkeelle keuhkoihin. Kiitoksia vaan Helsingin kaupungin johtajille, Pakilakodille ja Helsingin johtajille! Tästäkin selvisimme nopean reagoinnin ja pätevän omalääkärimme ripeän toiminnan ansiosta.

Pakilakodin toiminnasta Valviralle tekemäni kantelu oli siirretty syksyllä aluehallintovirastolle. Lonkkavamman saatua vakavampia seurauksia lähetin aluehallintovirastolle lisäyksen, jossa urputin erityisesti vaimolleni tehdystä elvytyskiellosta, josta minun kanssani ei ollut puhuttu mitään.

- - - 

Kuulin Malmin sairaalassa sattumalta, että vaimollani se on edelleen voimassa elvytyskielto vastoin kaikkien omaisten tahtoa. Törmäsin tähän jo viime kesänä, kun vaimoni oli lonkkaleikkauksessa Töölön sairaalassa. Myös silloin näin tiedon DNR-kiellosta sattumalta omakannasta. Kukaan ei ollut kertonut siitä meille. Yritin kysellä asiasta Töölön sairaalan lääkäriltä, mutta sain vastauksen, että se nyt vaan menee niin. Miten sellainen kielto on voitu määrätä, vaikka vaimoni ei ole osannut ottaa siihen kantaa vuosikausiin, omaiset sitä vastustavat jyrkästi, eikä omalääkärimmekään tiedä, kuka kiellosta on päättänyt? Eikö tässä päde potilaan (ja häntä edustavien omaisten) itsemääräämisoikeus?

Valviran ohjeiden mukaan DNR-päätöstä tehtäessä lääkärin on keskusteltava aina ensisijaisesti potilaan kanssa. Omaisten kanssa DNR-päätöksestä keskustellaan potilaan salliessa tai tilanteen niin vaatiessa. Tiedot DNR-päätöksen lääketieteellisistä perusteluista sekä potilaan ja mahdollisten omaisten kanssa käydyistä keskusteluista on kirjattava asianmukaisesti potilasasiakirjoihin. Omaisten kanssa ei ole keskusteltu tästä asiasta missään vaiheessa yhtään mitään. Sellaisiin potilaskertomuksiin, joihin minulla omaishoitajana on pääsy, ei ole kirjattu mitään vaimoni elvytyskiellon lääketieteellisistä perusteluista. Onhan siitä jotain kirjattu jonnekin, koska Malmin lääkärit sen tiesivät. Miksi minä en niitä kirjauksia näe mistään? Mielestäni minulla on oikeus tietää kaikki vaimoni DNR-päätöksestä.

Olen elänyt vaimoni kanssa hyvin läheisessä suhteessa kuusi vuosikymmentä. Tunnen hänet. Hän ei kärsi, hän on sairaudestaan huolimatta erittäin onnellinen rakkaitten lähimmäistensä kanssa, jotka hän tuntee hyvin. Hän on yhä rakas meille, vaikka hänet jouduttaisiin jossain tilanteessa elvyttämään. Mikä oikeus jollakin tuntemattomalla lääkärillä, joka ei tunne vaimoani, on ratkaista hänen kohtalonsa päättelemällä, että hän kärsisi elvytyksestä tai että hänellä ei elvytyksen jälkeen olisi lisäarvoa? En edes tiedä, kuka tämä lääkäri on ja milloin ja miksi hän on päätöksen tehnyt. Minutkin elvytettiin defibrillaattorilla Meilahden sairaalassa vuonna 2007, kun sydämeni pysähtyi. Olen siitä yhä kiitollinen. Miten minun pitäisi toimia, jotta saisin elvytyskiellon kumottua? Onko ainoa keino saada oikeutta tehdä siitä oma kantelu Valviraan?

Omalääkärimme poisti DNR:n Helsingin kaupungin tiedostoista. 

Alkuperäisestä kantelusta tuli joskus vuoden kuluttua kaupungin toimintaa myötäilevä ratkaisu, jossa oli sivutolkulla vastuuta väistelevää selittelyä ja muuta höpinää. 

7.2.2020

Vaippasalaisuus

Helsingin Sanomissa oli Annina Vainion kirjoittama laaja artikkeli Vaippasalaisuus. Siinä haastateltiin Suomen Akatemian tutkijatohtori Tiina Vaittista Tampereen yliopistosta. Yhtenä tärkeänä aiheena artikkelissa oli, että vaippojen käyttöä hävetään. Lähetin Tiina Vaittiselle viestin, jossa kerroin, että meillä ei hävetä vaippoja, mutta vaippojen takia hävetään Helsingin kaupungin johtajia.

Tiina Vaittinen vetää hanketta, jossa tutkitaan hoivan kestävää tulevaisuutta ja aikuisille suunnattujen vaippojen globaalia poliittista taloutta. Hankkeen nimi on ”Hoivan kestävä tulevaisuus: Aikuisille suunnattujen ’vaippojen’ globaali poliittinen talous”, ja sitä rahoittavat Suomen Akatemia ja Koneen Säätiö vuoden 2024 loppuun asti. Hankkeessa tutkitaan vaippaa teknologiana, jätteenä, eri käyttäjäryhmille suunnattuna kulutushyödykkeenä, eriarvoisuuden lähteenä ja etuoikeutena.

Vastauksessaan Tiina Vaittinen totesi, että häpeällistä ei suinkaan ole vaipat vaan se, että niistä pitää taistella. Hän kertoi myös itse todenneensa, että hoitotarvikejakeluissa on todella paljon alueellisia eroja ja että heidän on tarkoitus selvittää sitä tarkemminkin hankkeen edetessä. Sovimme, että kertomiani kokemuksia saa käyttää vapaasti tutkimuksessa.

 

<< EDELLINEN     ALKUUN    SEURAAVA >>