12.5.2020
Kirje apulaisoikeusasiamiehelle
Lähetin eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan Maija Sakslinille sähköpostin, jossa kysyin muutamia kysymyksiä. Mitä virkaa on maamme korkeimmilla valvontaviranomaisilla oikeusasiamiehellä, Valviralla ja aluehallintovirastolla, jos ne eivät saa päätöksillään Helsingin kaupungin johtajia noudattamaan perustuslakia? Valvovatko ne, miten niiden antamia päätöksiä noudatetaan? Onko julkisuusperiaatteella mitään merkitystä? Onko Suomi tasavalta? Onko Suomi oikeusvaltio? Onko meillä kaikilla samat oikeudet? Onko minun yhteiskunnasta syrjään joutuneena vakavasti sairaasta lähimmäisestäni yötä päivää huolehtivana iäkkäänä omaishoitajana alistuttava vallanpitäjien mielivaltaan vai onko myös minulla oikeus saada ihmisarvoa kunnioittava oikeudenmukainen perustuslakia noudattava kohtelu kotikaupungissani ja kotimaassani?
Kerroin, että ainoa oikea
ratkaisu tässä prosessissa on alusta alkaen ollut, että Helsingin kaupunki
myöntää toimineensa omatarvikejakelussaan Sosiaali- ja terveysministeriön
määräysten vastaisesti, korjaa virheensä ja noudattaa vaimoani hoitavan
omalääkärin alkuperäistä vaippalähetettä antamalle meille kuuluvat vaipat
1.2.2018 lähtien.
Hyvä apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin
Sain kuukausi sitten vastauksenne kanteluun EOAK/3024/2019, jonka olitte pannut vireille 24.5.2019 alkuperäisen Helsingin kaupungin julkisuusperiaatteen rikkomista koskevan kanteluni EOAK/3276/2018 laajennuksena. Pyysitte Valviralta selvitystä ja lausuntoa siitä, onko Helsingin omahoitotarvikejakelussa toimittu lain mukaisesti ja onko vaimoani kohdeltu asianmukaisesti tarvikeratkaisusta päätettäessä. Mainitsitte vastauksessanne, että asian käsittelyn aikana oli käynyt ilmi, että olin jo kannellut asiasta Etelä-Suomen aluehallitukselle, joka oli ratkaissut asian 16.4.2019. Näin ollen Valvira oli yhtynyt aluehallintoviraston ratkaisuun ESAVI/15067/06.03.00/2018, eikä apulaisoikeusasiamies katsonut enää tarpeelliseksi ryhtyä toimenpiteisiin asian suhteen. Olin kyllä maininnut 11.3.2019 antamassani vastineessa ja sen liitteissä, että olin tehnyt kantelun aluehallintokeskukselle elokuussa 2018, mutta se oli ilmeisesti jäänyt kansliassa huomaamatta.
Kaikki kolme valvovaa viranomaista ovat käsittääkseni nyt samaa mieltä kaikista tätä asiaa koskevista ratkaisuista, myös ylilääkäreiden suorittamasta vaimoni salaisten potilastietojen katselusta. Tietosuojavaltuutettu on kuitenkin eri mieltä. Sain 1.4.2020 tietosuojavaltuutetun toimistosta sähköpostiviestin, jossa luki, että ”yhteydenottoanne koskevat vireillesaattamisasiakirjat on siirretty poliisille”. Helsingin poliisilaitokselta tuli 2.4.2020 kirjallinen vahvistus rikosilmoituksen 5500/R/22059/20 tekemisestä. Tietosuojavaltuutettu oli siis tehnyt 29.8.2018 lähettämäni ilmoituksen perusteella ylilääkäri Juha Ahosen ja mahdollisesti muidenkin ylilääkäreiden tekemisistä rikosilmoituksen. Asianimikkeenä on ”virkavelvollisuuden rikkominen ma 1.1.2018 – ke 29.8.2018”. Asia vaikuttaa minusta vakavalta.
Ymmärrän hyvin tietosuojavaltuutetun ratkaisun, mutta en aluehallintoviraston ratkaisua, johon Valvira ja oikeusasiamies yhtyvät. Pyysin kaupungilta ainoastaan yleisellä tasolla sellaista asiakirjaa, joka oikeuttaa tarvikevaraston ylilääkäriä ylipäätään hylkäämään hoitavien lääkäreiden lähetteitä. Miksi ihmeessä sen olemassa olevan asiakirjan antamisen takia kenenkään on tarpeen mennä katsomaan kenenkään salaisia potilastietoja? Minulla ei ole julkisuuslain mukaan velvollisuutta paljastaa asiakirjapyyntöni syytä. Siksi en ole tarkoituksella edes maininnut missään vaimoni nimeä. Vaimoni virtsankarkausdiagnoosien etsiminen potilastiedoista ei todellakaan ole tarpeen asiakirjapyyntöni takia. Mitään muutakaan tarvetta Ahosella ei voinut olla potilastietojen urkkimiseen. Sitä paitsi tällä tarvikevaraston ylilääkärillä ei ole koskaan ollut edes potilastietojen katsomiseen vaadittavaa hoitosuhdetta vaimooni. Hän on kertonut sen kirjallisesti oikeusasiamiehelle ja aluehallintovirastolle antamissaan vastineissa. Hän kertoo näissä vastineissaan myös saaneensa ensin osoitetietojen avulla selville vaimoni henkilöllisyyden ja käyneensä sen jälkeen läpi vaimoni salaiset potilastiedot kymmeneltä vuodelta. Hänen esimiehensä tunnustaa kirjallisesti myös katsoneensa potilastietoja. Ja kaikki esimiehet pormestariin saakka ovat olleet tästä tietoisia ja hyväksyneet salaisten potilastietojen urkkimisen. On todella mielenkiintoista nähdä, mihin ratkaisuun Helsingin poliisilaitos ja tuomioistuimet päätyvät selvittelyissään ja ratkaisuissaan.
Alkuperäisen kanteluni aiheena oli julkisuuslain rikkominen ja sitä se on edelleen. Kevään 2019 ratkaisussanne rajasitte asian koskemaan vain kevään 2018 aikana tekemiäni pyyntöjä ylilääkärin kielteisen ratkaisun perusteista. Moititte kaupungin edustajia viivyttelystä vastauksen (?) antamisessa, mutta totesitte, että he eivät kuitenkaan toimineet julkisuuslain vastaisesti, koska en osannut vaatia nimenomaan ratkaisun perusteena ollutta asiakirjaa, vaan ainoastaan tietoa siitä, mihin kielteinen ratkaisu perustui. Kesäkuusta 2018 lähtien olen osannut käyttää asiakirjavaatimuksessani oikeita termejä. En tiedä, minkä vastauksen viivyttelystä ratkaisussa oli kyse, koska en ole saanut kaupungilta mitään vastausta. En vieläkään.
Minusta tämän asian ratkaisu ei ole mennyt niin kuin sen oikeusvaltiossa olisi pitänyt mennä. Olen pyytänyt julkisuusperiaatteeseen vedoten moneen kertaan monelta kaupungin päättävässä asemassa olevalta omatarvikejakelusta vastaavalta johtajalta – myös pormestari Jan Vapaavuorelta - sitä asiakirjaa, jonka perusteella tarvikejakelijoilla on oikeus hylätä hoitavan lääkärin lääketieteellisin perustein tekemä lähete. Minulla on kansalaisena perustuslaillinen oikeus saada minua koskevan päätöksen perusteena oleva asiakirja viranomaiselta viivyttelemättä ja kaupungilla viranomaisena on perustuslaillinen velvollisuus antaa se minulle viivyttelemättä, kahden viikon kuluessa pyynnöstä. En ole vieläkään saanut kaupungilta minkäänlaista vastausta, vaikka aikaa on kulunut kohta kaksi vuotta. Yhteydenottoni kevään 2018 aikana olivat olleet apulaisoikeusasiamiehen mielestä luonteeltaan tiedusteluja kaupungin menettelyjen perusteista, eikä nimenomaan asiakirjapyyntöjä, joten viranomaiset eivät olleet laiminlyöneet julkisuuslakiin liittyviä velvollisuuksiaan. Kun sen jälkeen kahden vuoden ajan yhteydenottoni ovat olleet nimenomaan asiakirjapyyntöjä, joihin kaupunki ei ole vastannut, ovat viranomaiset minun logiikkani mukaan laiminlyöneet julkisuuslakiin liittyviä velvollisuuksiaan. Jos tämä ei ole julkisuusperiaatteen noudattamatta jättämistä, niin mikä sitten?
Maaliskuussa 2018 Vesikansan lähettämän sähköpostin jälkeen olen saanut Helsingin kaupungilta ainoastaan kaksi osittain samansisältöistä kirjelähetystä: 16.8.2018 kaupunki lähetti kopiot kokoelmasta ylilääkäreiden kirjoituksia ja 11.3.2019 sain kopiot kaupungin vastineesta Etelä-Suomen aluehallintovirastolle.
Kummassakaan kirjeessä ei ollut vaatimaani asiakirjaa. Kummassakaan ei ollut mitään mainintaa julkisuusperiaatteesta, josta olin kanteluni tehnyt. Kummankaan sisältö ei liittynyt mitenkään asiakirjapyyntööni, vaan niissä oli minulle tuntemattomasta syystä minulle kuulumattomia ylilääkäreiden selityksiä. Kirjeet eivät olleet vastauksia minulle, sillä ne sisältävät pelkkiä kopiota muille lähetetyistä kirjoituksista. Minusta ja vaimostani kirjoitetaan niissä kolmannessa persoonassa. Kirjeissä olleita kopioita kaupungin tarvikejakelun sisäisistä ohjeista ei voi mitenkään pitää vastauksena asiakirjapyyntööni, sillä aluehallintovirasto on todennut ne ohjeet keskeisiltä osin laittomiksi. Myöhemmin keväällä 2019 minulle selvisi, että ensimmäisen kirjeen selitykset olivatkin vastauksia eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian esittämiin kysymyksiin. Jälkimmäisessä kirjeessä oli va. terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen allekirjoittama saate, jossa hän kirjoitti, että kaupunki ei enää jatkossa vastaa tiedusteluihini. Lähetin kaupunginkansliaan 11.3.2019 kirjallisesti uuden asiakirjapyynnön. Vaadin julkisuusperiaatteen mukaisesti, että kaupunki lähettää minulle asiakirjan, johon vastauskielto perustuu. Kaupunki piti sanansa, eikä vastannut. Eikö tämäkin ole julkisuuslain noudattamatta jättämistä?
Elokuusta 2018 lähtien olen selittänyt moneen kertaan, missä kohdin kaupunki ei noudata ministeriön määräyksiä. Olen lähettänyt selvitykseni kaikille kaupungin hierarkiaketjussa tarvikejakelusta vastaaville johtajille: Jan Vapaavuori – Sanna Vesikansa – Juha Jolkkonen – Leena Turpeinen – Kristian Siekkinen – Timo Sinkkonen – Juha Ahonen. Kaikilta heiltä olen pyytänyt sitä asiakirjaa. Kukaan ei ole vastannut. Aluehallintovirasto on antanut jo vuosi sitten langettavan ratkaisun omahoitotarvikejakelun lainvastaisesta menettelystä ja todennut esimerkiksi, että kaupungin karenssivaatimus on ministeriön määräysten vastainen. En tiedä, onko kaupunki korjannut lupaustensa mukaisesti lainvastaista toimintaansa. Ainakaan omahoitotarvikejakelun verkkosivuilla ei ole tapahtunut muutosta, eikä minulle ole tullut kaupungilta anteeksipyyntöä, että tarvikejakelussa on toimittu määräysten vastaisesti ja että kaupunki haluaa korjata virheensä. En ole liioin saanut kaupungilta mitään ilmoitusta siitäkään, että saisimme niitä vaippoja, joten olemme ostaneet vaippamme edelleen itse.
Olen alusta alkaen ollut ymmälläni Helsingin kaupungin johtajien suhtautumisesta minuun. En keksi syytä, miksi meitä kohdellaan ihmisarvoa alentavasti ja loukkaavasti. Miksi kaupunki ei ole vastannut minulle mitään? Miksi en ole saanut sitä minulle julkisuusperiaatteen mukaisesti kuuluvaa asiakirjaa? Jos sellaista asiakirjaa ei ole, miksi kaupunki ei myönnä sitä? Tämän asian olisi pitänyt sujua alun perin ilman ongelmia. Olisi se sujunutkin, jos kaupunki olisi toiminut laillisesti ja noudattanut ministeriön määräyksiä. Ja julkisuusperiaatetta. Kun ei sujunut, aloin ajaa oikeuksiani. Ensin yritin saada kaupungin vastaavia johtajia korjaamaan asian määräysten mukaiseksi. Kaupunki ei reagoinut mitenkään. Sitten pyysin valtakunnan korkeimmat valvontaviranomaiset avukseni tekemällä kanteluja. Eduskunnan oikeusasiamies, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Valvira ja tietosuojavaltuutettu ovat antaneet langettavat ratkaisunsa, jotka tukevat käsityksiäni kaupungin laittomasta toiminnasta. Silti mikään ei ole muuttunut. Tilanne on edelleen aivan sama kuin helmikuussa 2018: Helsingin kaupunki ei anna meille hoitavan lääkärin määräämiä vaippoja, eikä meille ole kerrottu, minkä perusteella se kieltäytyy niitä antamasta.
Mitä virkaa on maamme korkeimmilla valvontaviranomaisilla, jos ne eivät saa päätöksillään Helsingin kaupungin johtajia noudattamaan perustuslakia? Valvooko eduskunnan oikeusasiamies, miten sen antamia päätöksiä noudatetaan?
Mitä voin tehdä? Kun en kotimaassani näytä saavan oikeudenmukaista kohtelua, aloin selvittää, mitä apua voisin saada EU:sta. En ole ainakaan vielä löytänyt sopivaa viranomaista. Veisin tämän asian esimerkiksi Euroopan oikeusasiamiehen ratkaistavaksi, mutta kansallisten hallintoviranomaisten toiminta ei kuulu sille. Euroopan oikeusasiamiesten verkostoon kuuluvien oikeusasiamiesten perusteita tutkinnan käynnistämiselle ovat esimerkiksi oikeuksien - myös ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien - rikkominen; muu lainvastainen menettely, mukaan luettuna lainsäädännön yleisten periaatteiden noudattamatta jättäminen; ja hyvän hallintotavan periaatteiden noudattamatta jättäminen. Oikeusasiamies voi auttaa korjaamaan hallinnollisia epäkohtia, joita ovat esimerkiksi kohtuuttomat viivytykset, sovellettavan politiikan tai menettelyn noudattamatta jättäminen, puolueellisuus, epäoikeudenmukaisuus, virheellisen tiedon tai neuvon antaminen, epäjohdonmukaisuus ja epäkohteliaisuus. Kaikki nämä epäkohdat ovat tulleet esille Helsingin kaupungin suhtautumisessa minuun viimeisen kahden vuoden aikana.
Löysin Kuntaliiton sivuilta 22.2.2019 julkaistun yhteenvedon kunnan viranomaisten toiminnan julkisuudesta, josta poimin muutamia kohtia:
Hyvään hallintoon kuuluu, että asianosainen saa tiedon omassa asiassaan tehdystä ratkaisusta suoraan viranomaiselta. - - - Tieto asiakirjasta on annettava pyytäjälle hänen haluamallaan tavalla. - - - Julkisuuslain lähtökohtana on, että kunnan on käsiteltävä asiakirjapyyntö välittömästi ja viivytyksettä, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa asiakirjapyynnön saamisesta. - - - Asianosaisella on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. - - - Esimerkiksi sähköpostilla kuntaan saapunut tietopyyntö on viranomaisen asiakirja. Se muuttuu julkiseksi sillä hetkellä, kun se saapuu vastaanottajalle. - - - Tiedon pyytäjällä on oikeus esittää toiveensa myös suullisesti, ts. kunta ei voi vaatia kirjallista toimeksiantoa. Tietopyyntöä ei myöskään tarvitse perustella. - - - Mikäli kunta ei luovuta joitakin tietoja, on annettava selitys, miksi tietoa ei luovuteta. Tarvittaessa asiassa tehdään päätös, johon liitetään hallintovalitusosoitus tuomioistuimeen. - - - Viranomaisen tulee toimia julkisuusmyönteisesti. Tiedonsaannin rajoittamiselle on oltava asiallinen peruste. Jos pyydettyä tietoa ei anneta, kielteinen päätös on perusteltava. Perusteluiden yhteydessä on ilmoitettava mm. ne säännökset, jotka oikeuttavat olemaan antamatta tietoa.
Noita ohjeita, sääntöjä, määräyksiä ja periaatteita lukiessa on vaikea uskoa, että Helsinki kuuluisi Kuntaliittoon.
Tiedän, että tämä asiani on sinänsä vähäpätöinen verrattuna moneen tärkeään ajankohtaiseen asiaan, etenkin näinä korona-aikoina. Koen kuitenkin tämän periaatteellisesti maamme peruspilareita koskettavana epäkohtana, johon on tartuttava. Onko minun yhteiskunnasta syrjään joutuneena vakavasti sairaasta lähimmäisestäni yötä päivää huolehtivana omaishoitajana alistuttava vallanpitäjien mielivaltaan vai onko myös minulla oikeus saada ihmisarvoa kunnioittava oikeudenmukainen perustuslakia noudattava kohtelu?
Toivon, että eduskunnan oikeusasiamies puuttuisi Helsingin kaupungin johtajien tekemisiin ja saisi heidät toimimaan niin kuin heidän kuuluisi toimia? Ainoa oikea ratkaisu tässä prosessissa on alusta alkaen ollut, että Helsingin kaupunki myöntää toimineensa omatarvikejakelussaan Sosiaali- ja terveysministeriön määräysten vastaisesti, korjaa virheensä ja noudattaa vaimoani hoitavan omalääkärin alkuperäistä vaippalähetettä antamalle meille kuuluvat vaipat 1.2.2018 lähtien. Julkisuuslain noudattamatta jättämiset ja salaisten potilastietojen urkkimiset ovat minusta meidän tapauksessamme kiistattomat, mutta niistä päättävät viranomaiset harkintansa mukaan.
Nyt koronakauheuksien aikana on raskasta nähdä, miten nämä samat Helsingin kaupungin johtajat hurskastelevat julkisuudessa nimenomaan sairaista vanhuksista huolehtivina hyväntekijöinä. Ero omiin kokemuksiimme on irvokas. Onneksi vaimoni isän ei tarvitse tietää, että vielä 76 vuotta sen jälkeen, kun hän isänmaata puolustaessaan menetti henkensä, hänen sotaorvoksi jäänyt tyttärensä joutuu käymään pidätyskykynsä menettäneenä avuttomana muistisairaana vanhuksena omaa taisteluaan Helsingin kaupunkia vastaan saadakseen vaippoja, jotka hänelle Suomen lainsäädännön mukaan kuuluisi antaa heti lääkärin tehtyä niistä määräyksen. Eihän hänkään tiedä tästä taistelustaan sen enempää kuin isänsä. Hän tuntee mielihyvää, kun saa puhtaat vaipat ja hymyilee, kun otan hänet kainalooni ja hyväilen häntä. Muuta yhteistä kieltä meillä ei enää ole.
Kiitos Suomi! Kiitos Helsingin herrat! Keiden kaikkien tässä pitäisi hävetä?
Ystävällisin terveisin...
Kysyin erityisesti hyvään hallintoon ja julkisuusperiaatteeseen perehtyneen
hallinto-opin professorin Olli Mäenpään mielipidettä. Hän vastasi, että tämän asian käsittely eri vaiheineen hänen
mielestään ei täytä hyvän hallinnon vaatimuksia, ja näyttäisi lisäksi olevan
monelta osin lainvastaista. Hän kertoi lisäksi, että minulla on tietysti
oikeus vaatia kaupungilta asiakirjat, jotka olivat perusteena
karenssivaatimukselle ja hoitavan lääkärin tekemän tarvikemääräyksen hylkäävä
päätös. Jos kaupungilla ei ole tällaisia asiakirjoja kaupungin pitää joka
tapauksessa ilmoittaa, että tällaista asiakirjaa ei ole. Jos kaupungilla on
tällaiset asiakirjat, minulla on oikeus saada ne.
Hyvä Olli Mäenpää
Olette viime aikoina ottanut voimakkaasti kantaa julkisuuslain epäkohtiin ja tiedän teidän muutenkin olevan tähän asiaan perehtynyt. Haluaisin kertoa omista kokemuksistani, miten olen yli kahden vuoden ajan yrittänyt saada Helsingin kaupunkia noudattamaan julkisuuslakia. Toistaiseksi tuloksetta.
Tammikuussa 2018 Helsingin kaupungin omahoitotarvikejakelun ylilääkäri hylkäsi omalääkärimme vakavasti muistisairaalle vaimolleni tekemän vaippalähetteen. Kun en useista pyynnöistäni huolimatta saanut kaupungilta vastausta hylkäyksen perusteista, tein kesäkuussa 2018 kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle kaupungin julkisuuslakirikkomuksesta. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies julkaisi 24.5.2019 ratkaisunsa (EOAK/3276/2018), jossa hän totesi mm. ”Kantelijan yhteydenotot ovat olleet apulaisoikeusasiamiehen mielestä keväällä 2018 luonteeltaan tiedusteluja kaupungin menettelyjen perusteista, eikä nimenomaan asiakirjapyyntöjä, joten viranomaiset eivät apulaisoikeusasiamiehen mielestä ole laiminlyöneet julkisuuslakiin liittyviä velvollisuuksiaan”.
Olin perustelupyynnöissäni yksilöinyt tarkasti, mitä tietoa vaadin kaupungilta, mutta kun en osannut maallikkona käyttää nimenomaan sanaa asiakirja, apulaisoikeusasiamies teki ratkaisunsa sen perusteella. Kesäkuusta 2018 lähtien perehdyttyäni tarkemmin julkisuusperiaatteeseen olen jatkanut perustelupyyntöjäni kaupungin johdolle käyttäen pyynnöissäni nimenomaan termiä asiakirja. Maaliskuussa 2019 oikeusasiamiehelle antamassani kommenteissa kaupungin vastineisiin tämä kävi selväksi. Apulaisoikeusasiamies oli kuitenkin rajannut keväällä 2019 tekemänsä ratkaisun koskemaan vain keväällä 2018 tekemiä pyyntöjäni, vaikka tiesi minun esittäneen jo vuoden ajan kaupungille muodollisesti korrekteja julkisuuslain mukaisia asiakirjapyyntöjä. En ymmärrä, miksi.
Kirjoitatte teoksessanne Julkisen vallan käytön avoimuus ja julkisuus asiakirjan antamatta jättämisestä: ”Mikäli viranomaisen henkilöstöön kuuluva kieltäytyy antamasta pyydettyä asiakirjaa tai tietoa, hänen on perusteltava päätöksensä. Perusteluista tulee käydä ilmi oikeudellinen peruste, johon kielteinen päätös nojautuu. Lisäksi on esitettävä ne tosiasialliset seikat, jotka ovat johtaneet pyynnön epäämiseen. Jos kysymys on viranomaisen harkintavallan käyttöön perustuvasta kielteisestä ratkaisusta, tiedon pyytäjälle tulee lisäksi ilmoittaa ainakin ne pääasialliset harkintavallan perusteet, jotka ovat johtaneet kielteiseen kantaa. Kielteisen päätöksen saajalle on perustelujen lisäksi annettava tieto siitä, että asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi. Kysymys on siis oikeusturvan toteuttamista koskevasta ohjauksesta, sillä asian saattaminen viranomaisen ratkaistavaksi merkitsee käytännössä oikaisuvaatimuksen tekemistä. Jos asiakirjaa tai tietoa on pyydetty kirjallisesti, tätä ohjausta vastaa velvollisuus tiedustella tiedon pyytäjältä, haluaako hän asian siirrettäväksi viranomaisen ratkaistavaksi.”
Ongelmana on se, että en ole yli kahteen vuoteen saanut Helsingin kaupungilta minkäänlaista vastausta asiakirjapyyntöihini – puhumattakaan antamasta kieltäytymisen perusteista tai valitusosoituksista. Kaupunki on kerta kaikkiaan kategorisesti jättänyt vastaamasta minulle. Oikeusasiamies hyväksyi vuosi sitten sen, miten kaupunki oli menetellyt kaksi vuotta sitten, mutta ei ole mitenkään puuttunut sen jälkeisiin tapahtumiin, vaikka kaupunki on ilmiselvästi rikkonut julkisuuslakia.
Toisaalta Etelä-Suomen aluehallintovirasto on sinne tekemäni kantelun ratkaisussa (ESAVI/15067/06.03.00/2018) todennut 16.4.2019, että Helsingin kaupungin omahoitotarvikejakelu on toiminut laittomasti vastoin ministeriön määräyksiä. Alkuperäinen vaippalähete olisi pitänyt hyväksyä sellaisenaan ja vaipat olisi pitänyt antaa meille välittömästi. Eduskunnan oikeusasiamies ja Valvira yhtyivät tähän ratkaisuun keväällä 2020. Näillä päätöksillä ei ole kuitenkaan käytännössä mitään vaikutusta, sillä kaupunki ei ole näiden ratkaisujenkaan jälkeen ottanut minuun yhteyttä. Se ei ole korjannut laitonta päätöstään, eikä ole antanut meille vaippoja vieläkään.
Yrittäessäni kaikin keinoin ajaa oikeuksiani tuloksetta luottamukseni oikeusvaltioon on murtunut. Mitä voin enää tehdä saadakseni oikeutta, kun en saa sitä edes eduskunnan oikeusasiamieheltä? Rohkenen kysyä, olisiko Teillä antaa jotain neuvoa minulle.
Liitän oheen pitkän kronologisen yhteenvedon tapahtumista ja kopion äskettäin eduskunnan oikeusasiamiehille lähettämästäni kirjeestä.
Ystävällisin terveisin...
Vastaus vastaukseen 26.5.2020:
Hyvä Olli Mäenpää
Kiitos pikaisesta vastauksesta! Vaivaan vielä muutamalla kommentilla.
Viestini liitteenä olevassa pitkässä yhteenvedossani olen käynyt tarkkaan tapahtumat läpi alusta alkaen. Ymmärrän, että sen selaaminen tuntuu turhauttavalta. Poimin tähän muutaman selvennyksen.En ole saanut omalääkärimme lähetteen hylkäämisestä kaupungilta ollenkaan mitään päätöstä. Omahoitotarvikevaraston takaisinsoittaja, jonka kanssa piti sopia vaippojen toimituksesta, sanoi vain puhelimessa, että kaupunki ei anna meille vaippoja, koska meiltä puuttui mm. kolmen kuukauden omavastuuvelvoitteen täyttäminen. Siksi aloin aluksi kysellä toimialasta vastaavalta apulaispormestarilta, mihin tämä vaatimus kolmen kuukauden karenssista perustuu. Minulle selvisi pian ministeriön netissä olevaa kuntainfoa selatessani, että karenssivaatimus on laiton, kuten aluehallintovirastokin myöhemmin totesi. En saanut kaupungilta vastausta.
Tarkensin vaatimustani julkisuusperiaatteen mukaiseksi pyytämältä kaupungilta sellaista asiakirjaa, joka oikeutti vaatimaan karenssia ja hylkäämään hoitavan lääkärin tekemän tarvikemääräyksen. Siihenkään ei ole tullut vastausta. Ei vieläkään, vaikka olen toistanut pyyntöni moneen kertaan kahden vuoden ajan.
Tarkoitin viestissäni päätöksen perusteluilla sitä, millä perusteilla kaupunki päätti olla antamatta minulle pyytämääni asiakirjaa, siis epäsi pyyntöni, en enää vaippalähetteen hylkäysperusteita. Kyllä pyydetyn asiakirjan antamatta jättämisen selittäminen kuuluu viranomaisen velvollisuuksiin. Jos vaatimaani asiakirjaa ei ole olemassakaan, kaupungin pitäisi hyvää tiedonhallintatapaa noudattaen kertoa se. Vaikeaa se varmaan olisi myöntää, sillä silloinhan tarvikevaraston tekemältä alkuperäiseltä päätökseltä putoaisi pohja pois. Mutta silti. Ja juuri siksi.
Aluehallintoviraston ratkaisu oli hyvin selväsanainen ja yksiselitteinen: karenssivaatimukselle ei ole mitään laillisia perusteita, vaipat olisi pitänyt antaa heti, vaimoani ei kohdeltu asianmukaisesti, tarvikevarastolla ei ole oikeutta puuttua hoitavan lääkärin tarvikemääräyksiin jne. Aluehallintovirasto vaati kaupunkia korjaamaan laittoman menettelynsä pikaisesti. Minulla ei ole tietoa, onko niin käynyt.
Vaipat ovat tässä sivuseikka. Kyse on siitä, että emme saa raskaassa elämäntilanteessamme Helsingin kaupungilta ihmisarvoista ja oikeudenmukaista kohtelua ja että kaupunki ei noudata toiminnassaan Suomen lainsäädäntöä. En ole koko prosessin aikana saanut kaupungilta minkäänlaista vastausta kysymyksiini tai pyyntöihini. Sivistysvaltion pääkaupungissa tehty laiton päätös olisi korjattu ja pyydetty sen kohteelta sitä anteeksi.
Kun olen kirjallisesti vaatinut kansalaisena tarvikejakelusta vastaavilta viranomaisilta julkisuuslakiin vedoten kahden vuoden ajan julkista asiakirjaa (oli se mikä tahansa), eikä minulle sitä anneta, eikä selitetä syytä antamatta jättämiseen, on se minun oikeustajuni mukaan mitä suurimmassa määrin julkisuuslakirikos. Jos mikään valvovista viranomaisista ei pysty tai halua siihen puuttua, Suomi ei ole oikeusvaltio.
Ystävällisin terveisin ja kiitoksin vaivannäöstänne...
Oikeusvaltioperiaate
Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan
”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin.
Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”
Nämä vaatimukset sisältävät laillisuuden ja lakisidonnaisuuden.
Laillisuusperiaate sisältää kiellon menetellä viranomaistoiminnassa vastoin lakia
ja toisaalta vaatimuksen siitä, että viranomaisten toiminnalla
tulee olla oikeusjärjestykseen nojaava laillinen peruste.
Viranomaistoiminta vastoin lakia ja lain rajat ylittäen on kiellettyä.
Lakisidonnaisuuden periaatteen mukaan yksilön oikeuksien
ja velvollisuuksien perusteista on säädettävä lailla.
Lainsäädäntövalta kuuluu eduskunnalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti