HELMIKUU 2021: Vastine oikeusasiamiehelle, kirje tasavallan presidentille

 

1.2.2021

Kolme vuotta hukkaan heitettyä viranomaistyötä!

Nyt on kulunut kolme vuotta siitä, kun Helsingin kaupungin Koskelan omahoitotarvikejakelupisteessä tehtiin laiton päätös olla antamatta vaimolleni hoitavan lääkärin määräämiä omahoitotarvikkeita. Kysyin heti apulaispormestari Sanna Vesikansalta perusteita omahoitotarvikejakelun hylkäävälle päätökselle, joka oli Sosiaali- ja terveysministeriön määräysten vastainen. En ole saanut vieläkään vastausta, vaikka julkisuuslain mukaan se olisi pitänyt antaa viivyttelemättä kahden viikon sisällä. En ole saanut edes hallintolain vaatimaa kirjallista ilmoitusta hylkäävästä päätöksestä perusteluineen. En ole myöskään saanut pyytämääni asiakirjaa, enkä perusteluja sille, miksi kaupunki ei anna asiakirjaa. Puhumattakaan siitä, että kaupunki olisi pyytänyt anteeksi laitonta päätöstään ja oikaissut sen.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia pyysi 19.8.2020 selvittelypyynnössään kaupunkia lähettämään minulle hoitotarvikejakelua koskevat korjatut ohjeet ja muut asiakirjat, joita olen pyytänyt. Kaupunki oli luvannut 1.6.2019 Aluehallintovirastolle korjata pysyväisohjeensa. Kaupunki oli kertonut 14.8.2019 Valviralle, että se on korjaamassa pysyväisohjeensa. Silti en ole vielä helmikuuhun 2021 mennessä [enkä edes syyskuuhun 2021] mennessä saanut korjattuja pysyväisohjeita enkä muitakaan oikeusasiamiehen pyytämiä asiakirjoja. 

Oikeusasiamiehen kanslian kaupungille lähettämä asiakirjapyyntö on mitä suurimmassa määrin julkisuuslain mukainen asiakirjapyyntö, johon kaupungin olisi pitänyt vastata viipymättä viimeistään kahden viikon sisällä tai esittää perustelut, miksi ei vastaa. Kaupungin suhtautumisesta lainsäädäntöön kertoo paljon se, että kaupungin viranomaiset eivät noudata julkisuuslakia edes oikeusasiamiehen pyytäessä heiltä asiakirjaa

Tilanne on edelleen sama kuin helmikuussa 2018:

Silloin Helsingin kaupunki kertoi meille, että emme saa hoitavan lääkärin määräämiä vaippoja. Päätös hoitavan lääkärin tekemän vaippamääräyksen hylkäämisestä oli laiton. Kaupunki ei ole korjannut laitonta päätöstään. Kukaan kaupungin edustaja ei ole ottanut meihin yhteyttä ja kertonut, että saisimme vaipat, vaikka ylimmät laillisuusvalvojat ovat korostaneet kaupungille antamissaan lausunnoissaan, että meillä on ollut oikeus lakisääteisiin vaippoihin jo 1.2.2018 lähtien. Olemme odottaneet kaupungin ilmoitusta kolme vuotta. Kun kaupunki ei ole antanut meille vaippoja, olemme joutuneet ostamaan ne koko ajan itse. 

 

Hyvä kysymys:

Miksi Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala ei heti korjannut kolmen kuukauden karenssivaatimukseen perustuvaa päätöstään, kun kaikki ylimmät laillisuusvalvojat totesivat karenssivaatimuksen ministeriön määräysten vastaiseksi ja vaativat kaupunkia korjaamaan tilanteen?

Toinen hyvä kysymys:

Miten voi Suomessa olla mahdollista, että Helsingin kaupunki voi olla piittaamatta ilman sanktioita  sosiaali- ja terveysministeriön, eduskunnan oikeusasiamiehen, Etelä-Suomen aluehallintoviraston ja Valviran määräyksistä ja vaatimuksista?

2.2.2021

Vastinepyyntö oikeusasiamieheltä

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia lähetti vastinepyynnön.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies oli pannut vireille uuden kantelun EOAK/3279/2020 toukokuussa 2020 lähettämäni kirjeen johdosta. Kantelun tutkimiseksi oikeusasiamiehen kanslia oli pyytänyt 19.8.2020 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialaa selvittämään ja antamaan lausunnon 19.10.2020 mennessä siitä, millä tavalla vaimoni hoitotarvikeasiassa on menetelty valvontaviranomaisten päätösten jälkeen. Kaupunki toimitti vastauksensa HEL 2018-007363 T 03 01 02 karhuamisten jälkeen kolme kuukautta myöhässä vasta 21.1.2021.

Hohhoijaa! Kaupungin antama vastaus on täyttä hölynpölyä. Tuntuu turhauttavalta joutua jälleen palaamaan näiden samojen asioiden selittämiseen, joista olen jo moneen kertaan antanut kolmen vuoden aikana tyhjentävät lausuntoni. Kotikasvatus on koetuksella, sillä en jaksa enää pysyä viileän asiallisena, kun joudun kirjoittamaan kommenttini näistä höpinöistä eduskunnan oikeusasiamiehelle. Panin tuoreeltaan muistiin joitakin mielipiteitäni.

 

Minulla pitäisi nyt olla mahdollisuus antaa vastineeni kaupungin selvitykseen ja lausuntoon. Mutta kun kaupungin antamassa ’lausunnossa’ ei ole sanaakaan mistään selvityksestä, joka koskisi vaimoni hoitotarvikeasiaa valvontaviraston päätöksen jälkeen. Johtavat ylilääkärit Jolkkonen, Turpeinen ja Lukkarinen ovat panneet Juha Ahosen kirjoittamaan vastauksen ja hyväksyneet sen sellaisenaan. Mitä tekee Ahonen? Hän jaarittelee taas samoja virheellisiä asioita kolmen vuoden takaisista päätöstä edeltävistä asioista, joista kaikista aluehallintovirasto, oikeusasiamies ja Valvira ovat jo antaneet langettavat ratkaisunsa vuosina 2019 ja 2020.

Onko niin, että vajavaisesta suomen kielen taidoistaan tunnetut ylilääkärit eivät ymmärrä, mitä eroa on selvityksellä ja selityksellä? Ja miksi tämä selittely on pyydetty juuri Ahoselta, jonka laittomasta toiminnasta, asiantuntemattomuudesta ja taitamattomuudesta koko tämä turha prosessi sai alkunsa ja jonka peräänantamattoman jääräpäisyyden takia se on vain jatkunut ja jatkunut? Onko sellainen henkilö ylipäätään kelvollinen selvittämään ja antamaan objektiivista lausuntoa kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan menettelystä häntä itseään koskevassa asiassa, jonka takia tietosuojeluvaltuutettu on tehnyt nimenomaan hänestä virkavelvollisuuden rikkomista koskevan rikosilmoituksen 5500/R/22059/20 Helsingin poliisilaitokselle, jossa se on ollut vireillä koko tämän pyydettyä selvitystä koskevan ajan?

 

Jos kaupunki olisi tehnyt oikeusasiamiehen pyytämän selvityksen, ainoa oikea lausunto siitä olisi ollut: kaupunki ei ole toiminut millään tavalla asian suhteen. Viimeisin kaupungilta saamani yhteydenotto on yhä kaksi vuotta sitten 11.3.2019 johtajalääkäri Timo Lukkariselta saamani kirje, jossa hän ilmoitti, että kaupunki ei enää vastaa tiedusteluihini. Se on ainoa yhteydenotto kaupungilta tässä asiassa Vesikansalta maaliskuussa 2018 saamani sähköpostin jälkeen. Olen kyllä saanut eri viranomaisilta nähtäväksi ja kommentoitavaksi kaupungin antamia selityksiä, joissa vaimostani ja minusta kirjoitetaan kolmannessa persoonassa, mutta en ole saanut kaupungilta mitään minulle osoitettua viestiä tai muuta yhteydenottoa kolmeen vuoteen.

Oikeusasiamies käski selvittelypyynnössään 19.8.2020 kaupunkia toimittamaan minulle hoitotarvikejakelua koskevat korjatut ohjeet ja muut pyytämäni asiakirjat. Kun en ole saanut niitä vieläkään, vaikka julkisuuslain mukaan ne olisi pitänyt antaa kahden viikon kuluessa, en siis tiedä, mitä korjattuihin ohjeisiin on korjattu vai onko korjattu mitään. Voisin kokemani perusteella arvata, että jälkimmäinen vaihtoehto osuisi oikeaan.

 

Ahonen selittää vuodatuksessaan, että hoitavan lääkärin tekemän tarvikemääräyksen hylkääminen oli tosiasiallista hallintotoimintaa, eikä hallintolain mukainen hoitopäätös. Olen edellä päivämäärän 17.9.2020 kohdalla kertonut, miten perustelin Etelä-Suomen hallinto-oikeudelle, että kyseessä oli aivan varmasti hoitopäätös, joka olisi pitänyt hallintolain mukaan itseoikaista. En rupea kaikkea toistelemaan tässä, mutta kyse oli siitä, että Helsingin kaupungin omahoitotarviketoimipisteessä oli tehty toimivaltuudet ylittävä päätös, jossa hylättiin potilasta terveysasemalla vuodesta 2003 asti hoitaneen ja potilaan tilanteen perin pohjin tuntevan lääkärin tekemä yksilölliseen arviointiin ja seurantaan perustuva määräys potilaan pitkäaikaisen vakavan sairauden vuoksi tarvitsemista välttämättömistä potilaalle lain mukaan kuuluvista ilmaisista omahoitotarvikkeista. 

Terveysaseman lääkäri oli toiminut lähetettä tehdessään tarkalleen ministeriön määräysten ja potilaslainsäädännön mukaisesti ja terveysasemalla käytössä olleita ohjeita noudattaen. Hoitavan lääkärin tekemä tarvikemääräys oli hoitoratkaisu, joka oli tehty olemassa olevaan tietoon perustuen yhteisymmärryksessä potilaan ja tämän omaisen kanssa näiden hyväksymänä. 

Omahoitojakelupisteessä viranomainen ei hyväksynyt hoitavan lääkärin tekemää tarvikemääräystä, vaan käytti julkista valtaa tekemällä asianomaista kuulematta yksipuolisesti laittoman, ministeriön määräysten vastaisen päätöksen, jolla oli suoranaista oikeudellista ja taloudellista vaikutusta yksityisen henkilön oikeuksiin. Päätöksellä poistettiin konkreettisesti hallintokoneiston ulkopuolisen henkilön oikeus tarvikkeisiin, joihin hänellä ministeriön määräysten ja lainsäädännön mukaan on kiistaton oikeus. Päätös oli hallintopäätös, eikä tosiallinen hallintotoimi. Se oli vieläpä hallintopäätös, jonka tekemiseen omahoitotarvikepisteellä ei ollut valtuuksia. 

Lääkärintoimen harjoittamista koskevan lain 21 §:ssä sanotaan, että jos lääkärintoimen harjoittaja tointaan harjoittaessaan on menetellyt vastoin lakia taikka lain nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, syyllistynyt tehtävässään muutoin virheellisyyteen tai laiminlyöntiin taikka käyttäytynyt sopimattomasti eikä virheellisyys tai laiminlyönti ole sen laatuista, että häntä olisi syytettävä tuomioistuimessa, terveydenhuollon oikeusturvakeskus voi antaa hänelle suullisen tai kirjallisen varoituksen.

Huvittavin, halveksittavin ja ällöttävin kohta kaupungin vastineessa on, kun kaupunki kertoo ehkä voivansa tulla hyvää hyvyyttään vastaan ja korvata meille ostamamme vaipat ajalta 1.2.-30.4.2018, mutta ei muilta osin. Siis siltä ajalta, jolta kaupunki kieltäytyi alun perin ja kieltäytyy yhä vastoin ministeriön määräyksiä antamasta meille vaipat ja jota laittomuutta se ei ole vieläkään valvontaviranomaisten kehotuksista huolimatta suostunut korjaamaan!

Vertailun vuoksi voin kertoa, että hoitava lääkärimme sanoi jo vuonna 2013, että Helsingin kaupunki olisi velvollinen järjestämään vaimolleni jo silloin tehostetun hoitopaikan, jos en hoitaisi häntä itse kotonamme. Näinä kahdeksana vuotena olen säästänyt Helsingin kaupungin varoja pelkästään hoitopaikkakustannuksissa alakanttiin arvioiden 150 euroa joka päivä. Yhteensä kaupungille on kertynyt osaltani pelkissä hoitokuluissa vähintään puolen miljoonan euron säästöt. Jos se muutetaan vaipoiksi, kaupunki on voinut säästämilläni varoilla hankkia 500 000 vaippaa. Siis 40 000 Tena-pakkausta tai 10 000 laatikollista vaippoja! Ehkä tilavuuden mukaan voi paremmin hahmottaa määrää: niistä kertyisi 500 kuution kokoinen kasa. Olen siis lahjoittanut Helsingin kaupungille lähes 100 kuorma-auton lavallista vaippoja. Kaupungin johtavat ylilääkärit kieltäytyvät yhä antamasta meille lakisääteisiä vaippoja, mutta saattaisivat suuressa laupeudessaan kustantaa vastavuoroisesti meille pari kassillista vaippoja! En pysty kuvaamaan näitä ihmisen irvikuvia kauniimmin kuin sanoilla raukat, törkeät ja hävyttömät.

Mitkä ovat tämän nurjan ajatusmallin juridiset perusteet? Eikö vaimollani ole muka oikeutta Sosiaali- ja terveysministeriön määräämiin lakisääteisiin vaippoihin? Onko hoitavan lääkärin vaimolleni lääketieteellisin perustein tekemässä ensimmäisessä tai toisessa tarvikemääräyksessä jotain epäselvää? Ahonen selittelee, että en ole tehnyt sitä, enkä tätä, joten meillä ei ole oikeutta lakisääteisiin vaippoihin. Mitä minun sitten olisi pitänyt tehdä? En ole voinut tehdä mitään, sillä olen kolme vuotta odottanut, että kaupunki ilmoittaa meille, että saamme hoitavan lääkärin määräämät vaipat. Sitä ilmoitusta ei ole tullut. Sosiaali- ja terveysministeriön määräysten mukaan me olemme oikeutettuja saamaan lakisääteiset vaipat 1.2.2018 lähtien. Viimeksi kaupunki on kertonut meille päättäneensä 2.2.2018, että emme saa niitä.  Sitä voimassaolevaa päätöstä kaupunki ei ole kertonut meille peruneensa ja tehneensä uutta lain mukaista päätöstä vaippojen toimittamisesta ja ilmoittanut meille toimittavansa vaipat tarkalleen hoitavan lääkärin määräyksen mukaisesti - niin kuin valvontaviranomaiset ovat vaatineet. 

En kai minä sentään lainkuuliaisena kansalaisena ole niin hölmö, että menisin rikoskumppaniksi kaupungin rikolliseen toimintaan hyväksymällä ministeriön määräysten vastaisen päätöksen! En ole koskaan hyväksynyt kaupungin tekemää alkuperästä lainvastaista päätöstä, enkä sitä koskaan hyväksy. En!!! Kaupungin on ensin myönnettävä, että sen vaatimus kolmen kuukauden karenssista oli laiton, oikaistava laiton päätöksensä ja ilmoitettava meille, että myös Helsingin kaupunki on sitä mieltä, että olemme oikeutettuja saamaan vaipat hoitavan lääkärin määräyksen ja ministeriön ohjeiden mukaisesti 1.2.2018 alkaen. Sitä ennen ei ole mitään syytä yrittää sopia hoitotarvikkeiden toimittamisesta potilaalle. Tästä juuri on koko ajan ollut kysymys. Kaupunki ei ole oikaissut laitonta päätöstään eikä ole luopunut karenssivaatimuksestaan, vaan kertoo yhä myöntäneensä (?!) vaimolleni vaipat 1.5.2018 alkaen (eikä 1.2.2018 alkaen). Sitä paitsi – jälleen kerran - määräyksen ja samalla tilauksen omahoitotarvikkeista tekee hoitava lääkäri ja omahoitotarvikepiste vastaa tarvikkeiden toimituksista. Omahoitotarvikejakelijoilla ei ole lääkärin määräyksen muuttamiseen mitään oikeutta. Potilaan tehtävänä on ottaa tarvikkeet vastaan sovitussa paikassa sovittuun aikaan. Tämän ei pitäisi olla täysjärkiselle ihmiselle vaikeaa ymmärtää.

Tähän mennessä en ole vaatinut kaupungilta korvausta ostamistamme vaipoista, sillä minähän luovutin jo kolme vuotta sitten kaupungilta meille antamattomissa vaipoissa säästyvät rahat pormestareiden hillotolpan kahvikerhon hillopossukassaan. Tämän kaupungin törkeyden jälkeen muutan suhtautumistani asiaan. Vaadin Helsingin kaupunkia korvaamaan meille täysimääräisenä ne vaipat, jotka olemme joutuneet ostamaan 1.2.2018 lähtien, koska kaupunki on vastoin lakeja, ministeriön määräyksiä ja laillisuusvalvojien vaatimuksia kieltäytynyt antamasta niitä vaimolleni. Kaupungin ylimielinen uhmailu tässä asiassa on turhanpäiväistä, sillä eihän kaupungilla ole mitään perusteita evätä meiltä hoitavan lääkärin määräämiä lakisääteisiä omahoitotarvikkeita. Jos korvausasia ei ratkea sovinnollisesti aikaisemmin, niin viimeistään sitten, kun vaadin joka tapauksessa kaikkia tähän laittomuuteen sotkeutuneita ylilääkäreitä pormestarin lisäksi rikosoikeudelliseen virkavastuuseen ja vahingonkorvausvastuuseen virheistä, jotka ovat asiaansa hoitaessaan tehneet ja aiheuttaneet meille taloudellista vahinkoa laittomuuksillaan ja valvonnan laiminlyönneillään (perustuslaki 118 §). Jos sekään prosessi ei tuota oikeudenmukaista tulosta, luotan siihen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin osaa ratkaista asian lakien mukaisesti. Minulla ei ole vähäisintäkään aikomusta jättää tätä asiaa puolitiehen, koska olen oikeassa.

Ensiksi annan Valviran ratkaista uuden kanteluni perusteella, onko Helsingin kaupungilla jokin laillinen peruste kieltäytyä antamasta meille hoitavan lääkärin määräämiä vaippoja ja onko kaupungin korvattava meille ne vaipat, jotka olemme kaupungin laittoman toiminnan takia joutuneet ostamaan itse.

 

Ylilääkäri Juha Ahonen ja hänen esimiehensä, kaupungin omat omahoitotarvikejakelun ohjeet laatineet Juha Jolkkonen ja Leena Turpeinen sekä viime aikoina kuoroon liittynyt Timo Lukkarinen ovat toistuvasti väittäneet, että Helsingin kaupungin omahoitotarvikejakelun toiminta perustuu Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfoon 4/2013. Laillisuutta valvovat viranomaiset ovat kuitenkin todenneet yksimielisesti keväästä 2019 lähtien, että kaupungin omat ohjeet ovat epäasianmukaiset ja monelta osin ristiriidassa Kuntainfon ja lainsäädännön kanssa ja vaatineet kaupunkia korjaamaan ohjeensa. Ahonen toistaa silti vielä nytkin antamassaan selityksessään toimineensa ja toimivansa Kuntainfon mukaisesti ja samalla moittii ministeriön ohjeita niin huonoiksi, että hän ei ymmärrä niitä. Hänen esimiehensä Lukkarinen väittää myös yhä, että kaupunki noudattaa Kuntainfon määräyksiä.

Kuntainfossa on kaksi A4-sivua, 61 riviä ja 551 sanaa. Miten omahoitotarvikejakelussa pitää kunnissa toimia, on kerrottu siinä selväsanaisesti alle 20 rivillä. Siinä on kaikki tarpeellinen, mitä kuntien omahoitotarvikejakelussa tarvitsee tietää. Kaikki kunnat Helsinkiä lukuun ottamatta ovat ymmärtäneen ohjeet oikein ja toimivat tarvikejakelussaan niin kuin pitää. Miten on mahdollista, että akateemisen koulutuksen saaneet ylilääkärit Helsingissä pystyvät tekemään näistä 20 rivin ohjeista toistakymmentä väärää ja laitonta tulkintaa omiin ohjeisiinsa? Miten he eivät ole ymmärtäneet Kuntainfon määräyksiä vieläkään, vaikka ne on selitetty heille kolmen vuoden aikana moneen kertaan? Jolkkonen, Turpeinen, Lukkarinen ja Ahonen????

Kuntainfossa ei esimerkiksi ole mitään sanoista myönnetään, anotaan, harkitaan, tarkistetaan, ratkaistaan, määrätään, muutetaan, korjataan tai hylätään. Sen sijaan siellä mainitaan sanat jaetaan, annetaan ja toimitetaan. Aluehallintovirasto, Valvira ja oikeusasiamies ovat kannanotoissaan vahvistaneet Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfossa antaman määräyksen, että päätöksen hoitotarvikkeista ja jakelun aloittamisesta tekee potilasta hoitava lääkäri. Omahoitotarvikejakelijoiden tehtävä on toimittaa varastosta potilaille hoitavien lääkäreiden määräämät hoitotarvikkeet puuttumatta määräysten sisältöön.

Hoitavan lääkärin lääketieteellisin perustein todetun vähintään kolme kuukautta kestäneen pitkäaikaisen sairauden hoitoon tekemä omahoitotarvikemääräys ei ole mikään tarvikevarastolle osoitettu anomus tarvikkeiden myöntämisestä, vaan lääkärin määräys. Missään ei ole tarvikevarastossa kenellekään annettu mitään valtuuksia ja oikeutta puuttua lääkärin määräykseen, eikä suorittaa mitään harkintaa tarvikkeiden antamisen suhteen. Lääkäri määrää ja varastosta toimitetaan tarvikkeet potilaalle. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

En voi käsittää, miten on mahdollista, että tämä ylilääkäri Juha Ahonen selittää vastineessaan kaikki samat asiat samalla tavalla päin mäntyä, kuten vuosina 2018 ja 2019. Jopa senkin aivan keskeisen kohdan, että ennen tarvikkeiden saamista oireen olisi täytynyt kestää kolme kuukautta, vaikka ministeriön ohjeissa sanotaan selvästi, että lääkärin määräämät tarvikkeet on annettava vähintään kolme kuukautta kestäneen pitkäaikaisen sairauden hoitoon heti. Tämän asian, mihin se kolme kuukautta viittaa, olen vääntänyt Ahoselle ja hänen esimiehilleen rautalangasta ensimmäisen kerran jo kesällä 2018. Silti tämä Ajatusten Aurinko esittää vieläkin harhaluulonsa totena! Vastauksessaan Ahonen jopa valehtelee, että tämä asia ja muutkin laittomuudet on korjattu omahoitojakelun nettisivuille ja kaupungin hoito-ohjeisiin. Ei ole! Kaupungin nettisivuilla omahoitotarvikkeiden saamisen ehtona mainitaan edelleen helmikuussa 2021 se kolmen kuukauden (laiton) karenssivaatimus, josta koko tämä soppa alkoi. Onhan nämä hänen ymmärtämättömyytensä ja väärät tulkintansa Kuntainfosta kumottu ja oikaistu moneen kertaan monessa laillisuutta valvovassa virastossa, kuten oikeusasiamiehen kansliassa, aluehallintovirastossa ja Valvirassa, jotka ovat kertoneet, että kolmen kuukauden karenssista ei ole mitään mainintaa lainsäädännössä eikä tai ministeriön määräyksissä. Sen vaatiminen potilaalta on laiton teko, siis rikos. Korkeat valvontaviranomaiset ovat vaatineet kaupunkia korjaamaan laittoman tulkintansa ja toimintansa jo toukokuussa 2019. Ja Ahonen vertaa yhä vaan itseään kirurgiin, joka voi tai jopa kumota hoitavan lääkärin tarvikemääräykset, joten hänelläkin on lupa kumota hoitavan lääkärin tarvikemääräys. Ei ole! Se on laiton teko, siis rikos. Ja missä ovat Ahosen esimiesten aivot, kun he taas hyväksyvät kaiken soovan, mitä Ahonen päästelee? Minua tympii käyttää aikaani jälleen kerran näiden tyhmyyksien ruotimiseen, kun olen niistä kertonut käsitykseni jo moneen kertaan.

 

Ahosen esimies, terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen, on vähintään yhtä paljon pihalla tehtävistään. Hän kirjoittaa oikeusasiamiehelle antamassaan vastineessa, että [vaimoni] omahoitotarvikehakemusta ei ole hylätty, vaan hänellä on ollut oikeus vaippoihin 1.5.2018 alkaen. Siis mitä? Eihän vaimoni ole tehnyt mitään omahoitotarvikehakemusta koskaan, eikä minun tietojeni mukaan kukaan muukaan hänen puolestaan. Jos Lukkarinen tarkoittaa vaimoani hoitavan lääkärin tekemää omahoitotarvikemääräystä, hänellä on aika pahasti sekaisin sen toimipisteen tehtävät, josta hänen kuuluu vastata virkavastuulla. Hoitavan lääkärin tekemä määräys ei ole mikään hakemus vaan Kuntainfon mukainen määräys, jonka sisältöön tarvikejakelijoilla ei ole mitään oikeutta kajota miltään osin. Miksi Lukkarinen kirjoittaa aina vaan, että vaimollani on ollut oikeus vaippoihin 1.5.2018 alkaen? Onhan hänellä ollut niihin kiistaton lakisääteinen oikeus jo 1.2.2018 alkaen ja on yhä. Toistan taas, että hoitava lääkäri teki lääketieteellisin arviointiin ja seurantaan perustuvan tarvikemääräyksen yli kolme kuukautta kestäneen pitkäaikaisen sairauden hoitoon 30.1.2018 ja hoitava lääkäri määrää tarvikkeiden jakelun antamisen ajankohdan.

Lukkarinen kirjoittaa vastineessaan vielä tammikuussa 2021, että ratkaisut perustuvat sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfoon ja sitä täydentävään kaupungin pysyväisohjeeseen. Mitkä ratkaisut? Kaikki asiaa selvittäneet laillisuutta valvovat viranomaiset ovat todenneet ja kertoneet Helsingin kaupungille, että se ei noudata omahoitotarvikejakelussaan Kuntainfon määräyksiä ja että sen laatimat omat ohjeet ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa. Valvontaviranomaiset ovat vaatineet kaupunkia korjaamaan laittomat ohjeensa, mutta kaupunki ei ole korjannut.

Sitten vielä hyväksi lopuksi kuuden rivin lausunnossaan Lukkarinen sanoo puoltavansa vaippojen korvaamista kolmen kuukauden karenssiajalta. Siis karenssiajalta? Aluehallintovirasto, Valvira ja oikeusasiamies ovat korostaneet, että missään lainsäädännössä tai ministeriön määräyksissä ei ole mitään mainintaa kolmen kuukauden karenssista. Miten kaupunki voi korvata vaipat ajalta, jota ei ole olemassakaan?

Mainittakoon, että Lukkarinen itse kirjoittaa vastineessaan Valviran selvityspyyntöön 14.8.2019, että omahoitotarvikejakelun ylilääkäri tukeutuu diagnostiikassaan hoitavaan tahoon eikä kohtaa tai tutki potilaita itse ja että hän pyytää tarvittaessa lisätietoja hoitotarvikelähetteen tehneeltä henkilöltä. Tarvikejakelun ylilääkäri ei siis ole potilasta hoitava tosiallista hallintotoimintaa suorittava lääkäri, jolla olisi oikeus omahoitotarvikemääräyksen tekemiseen tai sen muuttamiseen.

Olen kertonut edellä päivämäärän 24.8.2018 kohdalla, miten selitin nämä samat asiat Helsingin kaupungin ylilääkäreille rautalangasta vääntäen jo kaksi ja puoli vuotta sitten.

 

 

Kertauksen vuoksi vielä pääkohdat tiivistettyinä helmikuussa 2021:

1) Kaupunki hylkäsi 1.2.2018 hoitavan lääkärin tarvikemääräyksen, koska meiltä muka puuttui kolmen kuukauden omavastuuvelvoitteen suorittaminen. Kerroin, että päätös oli laiton, koska olimme jo varmasti täyttäneet omavastuuvelvoitteemme. Vaadin kaupunkia kertomaan, mihin hylkäävä päätös perustui, mutta en ole saanut vastausta vieläkään.

2) Minulle selvisi, että kaupunki oli vaatinut jo vuosia kaikilta omahoitotarvikkeiden saajilta laittomasti kolmen kuukauden omavastuuaikaa, joten valtavan suurelta joukolta helsinkiläisiä sairaita ja vanhuksia oli jäänyt saamatta merkittävä määrä lakisääteisiä ilmaisia omahoitotarvikkeita.

3) Sain elokuussa nähtäväkseni kopiot kaupungin eduskunnan oikeusasiamiehelle antamista selityksistä. Kumosin yksityiskohtaisesti kaikki kaupungin väärät tulkinnat Kuntainfosta, mm. sen, että pitkäaikaisen sairauden oli pitänyt kestää kolme kuukautta eikä oireen. 

4) Etelä-Suomen aluehallintovirasto totesi tekemäni kantelun ratkaisussa huhtikuussa 2019, että omahoitotarvikkeiden osalta ei ole laissa, kuntakirjeessä tai asetuksessa säädetty mitään kolmen kuukauden omavastuusta ja velvoitti kaupungin korjaamaan toimintansa ja ohjeensa lakien mukaisiksi. Kaupunki lupasi korjata, mutta ei ole korjannut.

5) Valvira totesi lokakuussa 2019 eduskunnan oikeusasiamiehen pyytämän selvittelyn johdosta antamassaan lausunnossa, että kaupungin omien hoitotarvikejakelua koskevien pysyväisohjeiden mukainen käytäntö on epäasianmukainen ja että vaimoni tapauksessa inkontinenssitarvikkeet olisi pitänyt antaa heti kun kantelija niitä haki, eikä kolmen kuukauden kuluttua lääkärin määräyksestä.

6) Ylilääkäri Ahonen kirjoittaa tammikuussa 2021 oikeusasiamiehelle antamassaan vastineessaan yhä edelleen, että kaupungilla on oikeus vaatia kolmen kuukauden karenssi ja tarvikkeet voi saada vasta kun oireiden on arveltu kestävän kolme kuukautta hakemuksesta lukien. Kaupunki ei ole korjannut päätöstään eikä ohjeitaan eikä nettisivujaan eikä toimintaansa vieläkään, vaikka Ahonen kertoo oikeusasiamiehelle, että kaupunki on korjannut ne. Ahonen valehtelee.

7) Kaupunki pitää yhä kiinni siitä, että olemme oikeutettuja lakisääteisiin vaippoihin vasta 1.5.2018 alkaen, mutta emme 1.2.2018 alkaen. Kaupunki kieltäytyy korvaamasta meille niitä vaippoja, jotka olemme joutuneet ostamaan kaupungin laittoman päätöksen takia kolmen vuoden ajan.

8) Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveystoimialan johtaja Juha Jolkkonen ja terveys- ja päihdealan johtaja Leena Turpeinen kirjoittavat 26.1.2021 eduskunnan oikeusasiamiehelle antamassaan lausunnossa, että he ovat tutustuneet omahoitotarvikejakelun ylilääkäri Ahosen selvitykseen ja terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarisen antamaan vastineeseen, eikä heillä ole niihin sisällöllistä lisättävää. Lukkarinen kirjoittaa lyhyessä vastineessaan, että kaupungin tekemät ratkaisut perustuvat sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfoon.

 

Eihän tässä itse vaippa-asiassa ole juridisesti ollut missään vaiheessa epäselvää, mikä on oikein ja mikä väärin tai kuka on oikeassa ja kuka väärässä tai mikä on laillista ja mikä laitonta. Ainoa oikea ja laillinen ratkaisu on alusta alkaen ollut, että Helsingin kaupunki myöntää hallintolain mukaisesti toimineensa omatarvikejakelussaan Sosiaali- ja terveysministeriön määräysten vastaisesti, korjaa virheensä ja noudattaa vaimoani hoitavan omalääkärin alkuperäistä vaippamääräystä antamalle meille kuuluvat vaipat 1.2.2018 lähtien.

 

Mielestäni Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala ei tehnyt lainkaan sitä selvitystä jota apulaisoikeusasiamies siltä pyysi, eikä kaupungin antama ’lausunto’ ole mikään lausunto pyydetystä asiasta, vaan tyhjänpäiväinen höpötys asian vierestä. Kaupungin esittämään vaippojen korvaamiseen vain kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta, josta ajasta kaupunki vieläkin väittää, että vaimolla ei ollut niihin oikeutta, en missään tapauksessa suostu. Mikään kaupungin keksimä laiton menettelytapavirhe ei poista oikeuttamme lakisääteisiin tarvikkeisiin koko ajalta 1.2.2018 alkaen. Kun olemme jo joutuneet ostamaan saamatta jääneet vaipat itse, emme tarvitse takautuvasti 3000 vaipan toimitusta, vaan vaadimme kaupunkia korvaamaan tähän mennessä ostamamme vaipat.

Olen edelleen sitä mieltä (vastoin oikeusasiamiehen tulkintaa), että kaupunki on rikkonut myös julkisuuslakia monessa kohtaa. Viimeksi siinä, kun se ei ole lähettänyt minulle oikeusasiamiehen kanslian pyytämää korjattua pysyväisohjettaan. Julkisuuslaki on jäämässä kuolleeksi kirjaimeksi, jos sen rikkomiseen ei puututa edes näin selvissä tapauksissa. Onneksi nyt on käynnistetty julkisuuslain uudistamisprosessi ja sitä vetämään on valittu Olli Mäenpää, joka ymmärtää asiat ja on kertonut mielipiteensä meidänkin kohtelustamme.

 

En todellakaan tiedä enkä ymmärrä, miksi olen vastoin tahtoani joutunut pahansuopien byrokraattisten vajaakykyisten ylilääkäreiden ja kuntajohtajien hallitsemaan pimeään umpimetsään, vaikka olen vain yrittänyt saada yksinkertaista laillisuusvalvojien laittomaksi toteamaa hallintopäätöstä oikaistuksi oikeusasiamiehen, aluehallintoviraston, Valviran, oikeuskanslerin, hallinto-oikeuden, tietosuojavaltuutetun ja poliisilaitoksen avulla. Tuskin haluan tietääkään, miksi kaupungin johtajat toimivat niin kuin toimivat. Haluan vain pois tästä pimeyden ytimestä.

Tämä yksinkertaisesta rutiiniasiasta kaupungin hangoittelun takia kohtuuttomuuksiin paisunut sotku ei ole mikään leikin asia. Mitä pidemmälle asia on edennyt, sitä vakavampia piirteitä se on saanut. Kun Helsingin kaupunki on toiminut vastoin lakia ja toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta korkeimpien laillisuutta valvovien viranomaisten vaatimuksia korjata toiminnassaan laittomuudet, ollaan jo todella rikkomassa oikeusvaltioperiaatteen kuudesta ainesosasta ainakin laillisuusperiaatetta, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee aina perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Luotan siihen, että lopulta eduskunnan oikeusasiamies, Helsingin hallinto-oikeus ja Oikeuskanslerinvirasto tarttuvat tähän asiaan täydellä vakavuudella. Kyse on yhteiskuntamme peruspilarien horjuttamisesta.

Oikeusvaltiossa valtiovallan pitäisi suojella kansalaisiaan niin, että tällaista laittomuutta, vanhusten kaltoinkohtelua ja ihmisarvon loukkaamista ei anneta tapahtua. Helsingin banaanidiktatuurissa näin on kuitenkin tapahtunut jo kolmen vuoden ajan.

12.2.2021

Kirsi Piha pormestariehdokkaaksi

Kirsi Piha oli ilmoittautunut pormestariehdokkaaksi ja hänen valintansa tuntui ilmeiseltä. Lähetin hänelle yhteenvetoni kaupungin toiminnasta esimauksi tulevasta.

14.2.2021

Ihmisoikeuskysymys rusinana pullassa tarvittaessa

Veronika Honkasalo kirjoitti twitterissä, että hän on monesti nostanut esille, että vanhuspalveluiden tilaa tulee käsitellä nimenomaan ihmisoikeuskysymyksenä. Lähetin hänelle viestin, jossa kysyin, miten se on näkynyt tai näkyy käytännössä. Kirjoitin, että "lähetin pari viikkoa sitten Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenille pitkän kuvauksen siitä, miten kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala on kohdellut jo kolmen vuoden ajan kaltoin ihmisarvoa polkien vakavasti sairasta vaimoani. Pyysin sinultakin apua, mutta en ole huomannut, että asia olisi mitenkään kiinnostanut sinua tai valtuustoryhmääsi. Sen sijaan jopa jotkut sinisydämiset kokoomukselaisetkin ovat ottaneet yhteyttä järkyttyneinä siitä, miten kaupunki on kohdellut meitä laittomasti."

Honkasalo vastasi, että ei kannata lähteä heti syytösten tielle ja lupasi selvittää asian mielellään, jos saa viestini. Kerroin, että olin lähettänyt viestini juuri hänen sähköpostiinsa. Lähetin viestin uudelleen ja myös pitkän yhteenvetoni. Kun kahteen kuukauteen ei ollut kuulunut mitään, kysyin häneltä, miten hänen selvittelynsä oli edennyt. Ei tullut vastausta. Siis tavallinen tyhjänlupailija monen muun kaltaisensa joukossa.

16.2.2021

Omaishoitajien väkivalta

Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa oli Satu Vasantolan rankka artikkeli omaishoidettavien kokemasta väkivallasta kotona. Lähetin toimittajalle viestin, johon hän vastasi ystävällisesti ihmetellen tapahtunutta. Hän lupasi välittää viestin kaupunkitoimitukselle.

Hei!

Luin raskaan artikkelisi, jossa kerroit, miten omaishoitaja on kohdellut muistisairasta vaimoaan kaltoin. Tuntui niin tutulta. Tosin meillä ei ole kuudenkymmenen onnellisen yhteiselon aikana ollut fyysistä väkivaltaa. Päinvastoin. Hyväilemme vieläkin toisiamme päivät pitkät, vaikka vaimoni sairaus on edennyt niin pitkälle, että menneisyys, puhetaito ja pidätyskyky ovat kadonneet jo aikoja sitten.

Meidän kaltoinkohtelijamme on Helsingin kaupunki, jonka kaikesta toiminnasta ja laillisuudesta vastaa pormestari Jan Vapaavuori. Olen kolmen vuoden ajan yrittänyt saada oikeutta kaikkien laillisuutta valvovien viranomaisten avulla, mutta en ole vielä onnistunut. Oheisesta pitkästä liitteestä selviää, mitä kaikkea on tapahtunut. Olen useaan kertaan ottanut yhteyttä myös Hesarin päätoimittajiin ja toimittajiin, mutta heitä vähäväkisten sortaminen ei tunnu liikuttavan.

Mielestäni sairaiden vanhusten kaltoinkohtelu ja ihmisarvon polkeminen ja myös kaupungin toiminnan laittomuus ovat tärkeämpiä kunnallisvaaliteemoja kuin vaikkapa EU:n elvytyspaketti tai Ano Turtiaisen munailut yhteensä.

Ystävällisin terveisin...

 

17.2.2021

Voinko auttaa?

Mika Ebeling vastasi tammikuussa kunnanvaltuutetuille lähettämääni viestiin.

Hei!
Kiitos sinnikkäästä oikeuden puolustamisesta. Näyttää selvältä, että Teitä ja vaimoanne on kohdeltu järkyttävästi. Ajattelin, että voisinkohan minä pyrkiä auttamaan Teitä asiassanne. Ajattelen, että minun olisi ehkä parasta olla yhteydessä apulaispormestari Sanna Vesikansaan ja tiedustella asiaanne. Mielestäni asianne pitäisi olla selvä. Olisiko tämä ainakin hyvä alku? Jos on, niin minun pitää ensin varmistaa Teiltä faktat, jotka luulen ymmärtäneeni viestistänne, muodostaa tärkeimmistä lyhyt yhteenveto ja sitten esittää asia hänelle. 
Mitä ajattelette?
Ystävällisin terveisin...

Ebeling olikin ottanut yhteyttä Sanna Vesikansaan ja kertoi, että Vesikansa oli vastannut ja todennut, että olisi helpompi käsitellä asiaa, jos saisi nimen, kenen asiasta on kyse. 

Siis tämä rakas ystäväni, kaiken pahan alku ja juuri, olikin unohtanut meidät. Verestin hänen muistiaan lähettämällä viestin kaikkine liitteineen:

Hei
Olit vastannut Mika Ebelingille, että on helpompi käsitellä asiaa, jos saa nimen.
Kappas vaan. Nimikin on päässyt jo unohtumaan ja ilmeisesti koko asia. Minä en ole unohtanut, enkä unohda. Asia on jo monen tiedossa ja tulee vielä varmasti laajempaan tietoon julkisuudessa kunhan kaikki laillisuusvalvojat ovat saaneet asian ratkaistuksi.
Sinulla oli kolme vuotta sitten kaikki tarvittava tieto ja mahdollisuus hoitaa tämä asia oikeudenmukaisesti. Lähetän tässä pääsisäislukemista mielen virkistämiseksi.
Terveisin...

19.2.2021

Kirje tasavallan presidentille

Lähetin tasavallan presidentti Sauli Niinistölle kirjeen, jossa kerroin olevani huolissani siitä, onko Suomi enää oikeusvaltio ja sivistysvaltio. Kirjoittaessani hyräilin Boris Viania:

          Mä seison torilla ja sirkus menee ohitse, sen äänet menee ohitse, oon täynnä murhetta 
          Mun sydämeni laulaa laulun hänen katseestaan, laulun hänen huulistaan niin täynnä toimintaa
          Oi, suuri presidentti, jos sinulla on aikaa vaan, niin vastaa, presidentti, miks paha sallitaan

Kysyin presidentiltä neuvoa, miten voisin vielä toimia saadakseni tämän asian oikeudenmukaiseen ratkaisuun. 

Arvoisa tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Haluan kertoa Teille omista kokemuksistani, miten hoivakotien ulkopuolellakin vanhuksia kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ihmisarvoa polkien. Rohkenen pyytää apuanne ja neuvojanne. Toivon, että Teillä olisi mahdollisuus lukea tämä kirjeeni ja ottaa kantaa meidän vanhojen ja vaivaisten kohteluun. Olen jo vuoden ajan yrittänyt saada Helsingin kaupungin johtajia noudattamaan Suomen perustuslakia ja kaupungin ylilääkäreitä ymmärtämään potilaslainsäädäntöä ja toimimaan Sosiaali- ja terveysministeriön antamien ohjeiden mukaisesti. En ole vielä onnistunut.

Olen 78-vuotiaan Alzheimerin tautia sairastavan vaimoni omaishoitaja. Tauti on edennyt jo kauan sitten vaikeaan vaiheeseen, vaimoni tarvitsee apua ihan kaikissa asioissa ihan joka hetki. Jos en olisi voinut pitää hänestä huolta kotona, Helsingin kaupungin olisi pitänyt järjestää hänelle jo vuosia sitten tehostettu laitoshoito jossain hoivalaitoksessa. Olemme säästäneet kunnan menoja jo huomattavan määrän tähän mennessä. Meitä on paljon tässä asemassa olevia. Kotonaan laitoskuntoisia vanhuksia hoitavia on arviolta 70 000. Säästämme alakanttiin arvioiden pelkästään kuntien kulumenoja vuosittain yli kolme miljardia euroa. Kunnat maksavat omaishoidon tuen piiriin kuuluville korvausta toiseksi korkeimmassa tukiluokassa, johon me kuulumme, noin 800 euroa kuukaudessa. Me teemme ympärivuorokautisesti työtä vuorotta, joten bruttopalkaksemme jää yksi (1) euro tunnissa. Muutamat omaishoitajat saavat hieman korkeampaa korvausta, suuri osa pienempää. Valtaosa kotonaan lähimmäisiään hoitavista ei ole tehnyt omaishoitajasopimusta, joten he eivät saa korvausta lainkaan. Olemme kunnille varsinainen rahasampo, ainakin espereihin ja muihin lypsyautomaatteihin verrattuna. Emme kuitenkaan saa osaksemme meille kuuluvaa arvostusta ja kohtelua.

Meidän omat ongelmamme Helsingin kaupungin kanssa alkoivat, kun omahoitotarvikejakelun ylilääkäri kieltäytyi viime vuoden tammikuussa vastoin ministeriön ohjeita antamasta meille hoitavan terveysasemalääkärin määräämiä kaupungin ilmaisia vaippoja.  Lähetteen hylkäämisen syyksi kerrottiin, että meiltä puuttui omavastuuvelvoitteen täyttäminen ja kolme kuukautta aikaisemmin tehty inkontinenssidiagnoosi. Aloin selvittää asiaa tarkemmin, sillä oikeustajuuni ei mahtunut, että tarvikejakelijoilla voisi olla oikeus kumota hoitavan lääkärin tekemä potilaan terveydenhoitoa koskeva päätös. Omavastuuvelvoitteen vaatiminenkin vaippojen saamiseksi tuntui kohtuuttomalta sairauden tässä vaiheessa, sillä olimmehan jo vuosia rypeneet virtsassa ja ulosteessa yötä päivää.

Päätin edetä vaiheittain. Ensiksi halusin tietää, mihin lailliseen asiakirjaan kaupungin tekemä päätös perustuu. Pyysin asiakirjaa toimialasta vastaavalta apulaispormestarilta heti helmikuun alussa. En saanut asiakirjaa, enkä perustelua sille, miksi en saanut, mutta apulaispormestari valisti minua, että hänen asiantuntijoidensa mukaan Alzheimerin taudin oireisiin ei kuulu pidätyskyvyn menettäminen. Omat arkiset kokemuksemme ovat todellakin aivan muuta.

Toistin pyyntöni asiakirjasta maaliskuun lopussa. Kun en saanut apulaispormestarilta minkäänlaista viestiä kaksi kuukautta odotettuanikaan, lähetin toukokuun lopussa kirjeen pormestarille. Ajattelin, että hän sentään juristina ymmärtää, mistä julkisuusperiaatteessa on kysymys. Turha luulo. En ole saanut asiakirjaa vieläkään, vaikka olen kevään jälkeen vaatinut sitä kirjallisesti pormestarilta kesällä, syksyllä ja talvella. Virkamiesten olisi kuulunut antaa se minulle viipymättä, viimeistään kahden viikon kuluessa. En ole myöskään saanut kaupungilta minkäänlaista selitystä sille, miksi asiakirjaa ei ole minulle annettu. Selityksen antamisen velvollisuuskin kuuluu julkisuusperiaatteeseen. En ymmärrä, miksi kaupungin johtajat tieten tahtoen rikkovat perustuslakia. Maallikon korvissa perustuslakirikkomus kuulostaa vakavalta.

Olen viime viikkoina saanut tukea ja apua arvostetulta emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelältä. Hän perehtyi tapaukseemme ja järkyttyi saamastamme kohtelusta ja siitä, miten luokatonta kaupungin ylilääkäreiden tietotaidon taso on. Hänellä on itselläänkin ollut vastaavanlaisia kokemuksia.  Apulaispormestarin väitteestä, että Alzheimerin taudin oireisiin ei kuuluisi pidätyskyvyn menettäminen, hän suorastaan tuohtui. Luotan tässä asiassa enemmän kokeneen geriatrian erikoislääkärin asiantuntemukseen kuin apulaispormestarin tai kaupungin ylilääkäreiden luuloihin. Kun siis inkontinenssi kiistatta kuuluu tämän viheliäisen taudin oireisiin, tarvikevaraston vaatimuksilta erillisistä oirediagnooseista, karensseista ja omavastuista putoaa lääketieteellisesti asia tarkastellen pohja pois. Meidän olisi kuulunut saada vaipat heti.

Viime vuoden maaliskuun jälkeen Helsingin kaupunki on ottanut minuun yhteyttä yhden ainoan kerran. Sain elokuussa kolmelta ylilääkäriltä kirjeen (HEL 2018-006851), jossa he selittelivät kummallisia asioita, jotka eivät mitenkään liity asiakirjapyyntööni. Kirjeessä ei ollut vieläkään sitä asiakirjaa, mutta siinä oli kopioita kaupungin sisäiseen käyttöön tarkoitetusta käytännön toimintaohjeista tarvikkeiden jakamista varten. En voinut oikein uskoa todeksi, kun niitä selailin. Sosiaali- ja terveysministeriö on määrännyt kuntainfossa selvin sanoin, miten tarvikejakelu kunnissa tulee järjestää, mutta Helsingin kaupungin ylilääkärit ovat keksineet vaikka kuinka paljon omaperäisiä ja omavaltaisia tulkintoja omiin ohjeisiinsa. Eivätkö he ymmärrä suomen kieltä vai eivätkö he piittaa ministeriön määräyksistä? Keskeisin ero on siinä, että kuntainfon mukaan kunnan on annettava omahoitotarvikkeita hoitavan lääkärin määräysten mukaisesti, kun lääketieteellisin perustein todettu pitkäaikainen sairaus on kestänyt vähintään kolme kuukautta. Helsingin kaupunki vaatii, että erillisen oireen (esim. virtsankarkailun) diagnoosin kirjaamisesta on kulunut kolme kuukautta. Ovat aivan eri asioita. Niinpä Helsingin kaupungin omatarvikejakelupisteessä on jaettu vuosikausia tarvikkeita väärin perustein. Vaimoni pitkäaikainen sairaus on Alzheimerin tauti, eikä mikään sen oireista. Sairaus diagnosoitiin Laakson sairaalan neurologisella osastolla syksyllä 2010. Helsingin kaupungin ylilääkäreitä ja pormestareita lukuun ottamatta kaikki tietävät, miten monia kymmeniä oireita tämä karmea tauti tuo edetessään mukanaan, eikä niistä mistään ole ollut tarpeen terveysasemalla kirjata erillistä diagnoosia, ei edes inkontinenssista. Kaikki muut kunnat paitsi Helsinki ovat tulkinneet ministeriön ohjeet oikein.

Tavallisen kansalaisen keinot oikeuksiensa ajamiseen ovat vähäiset, vaikka tietäisi olevansa oikeassa. Olen kuitenkin sitkeästi yrittänyt, mutta en ole siinä vielä onnistunut. Viime kesänä tein eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun siitä, että Helsingin kaupunki ei noudata julkisuusperiaatetta. En ole löytänyt tästä asiasta vielä vastaavanlaista ennakkotapausta. Etelä-Suomen aluehallintovirastolle kantelin siitä, että Helsingin kaupungin omatarvikejakelussa toimitaan laittomasti ja ministeriön määräysten vastaisesti. Tietosuojavaltuutetulle lähettämässäni ilmoituksessa pyysin selvittämään, oliko tarvikevaraston ylilääkärillä oikeus katsoa vaimoni salaisia potilastietoja, kun olin pyytänyt kaupungilta ainoastaan nähdäkseni yhtä kaupungin asiakirjaa. Kaikki nämä prosessit ovat vielä kesken. Odottavan aika on pitkä, sillä käsittelyajat venyvät ja olen saanut kanteluiden etenemisistä vain niukasti tietoja. Oikeusasiamiehen kanslia pyysi minulta viime viikolla kommentteja kaupungilta saamaansa vastineeseen, joten kanteluni on siellä tosiaan käsiteltävänä. Helsingin kaupungin johtajat eivät vastaa pyyntöihini, vaan suhtautuvat minuun koko ajan niin kuin minua ei olisi olemassakaan. Kaupungin sosiaali- ja terveysviraston sivuilla lukee ”Kaupunkilaisia kannustetaan ottamaan vastuuta omasta ja läheistensä hyvinvoinnista ja terveydestä. Samalla asukkaille turvataan tarvittaessa aukoton apu”. Mitähän sillä tarkoitetaan?

Vaimoni on sotaorpo ja sotalapsi. Hänen isänsä antoi isänmaamme puolesta kalleimman uhrin, mitä ihminen voi antaa - henkensä. Hän kaatui sodan perääntymisvaiheessa sodan viime päivinä Suurmäessä ylivoimaa vastaan taistellessaan. Ruumis jäi taistelutantereelle. Onneksi sankarivainajan ei tarvinnut saada tietää, miten Suomi kiittää hänen sankaritekojaan. Se kiittää niin, että vielä 75 vuoden kuluttua hänen orvoksi jäänyt lapsensa joutuu pidätyskykynsä menettäneenä muistisairaana vanhuksena käymään omaa taisteluaan Helsingin kaupunkia vastaan saadakseen vaippoja, mutta ei saa niitä, koska häneltä puuttuu tarvikejakelijan laittomasti vaatima todistus virtsanpidätyskyvyn menettämisestä, diagnoosi inkontinenssin orgaanisesta syystä ja omavastuuvelvoitteen täyttäminen virtsan karkailun suhteen. Eihän sotaorpo itse enää pysty oikeuksiaan ajamaan. Hänen ympärelonpiirinsä on pienentynyt ja aikakin hukkunut tämän hämäräisen, tuntemattomahan tupaan vievän tien loppumetreillä. Oikeastaan ei hän tiedä tästä taistelustaan sen enempää kuin isänsäkään. Hän tuntee mielihyvää, kun saa puhtaat vaipat ja hymyilee, kun hyväilen häntä. Kiitos Suomi! Kenen kaikkien tässä pitäisi hävetä?

Ei elämämme ihan noin synkkää kuitenkaan ole. Selvittyämme raskaista aggressio- ja karkailuvuosista vaimoni on ollut rauhallinen ja usein hyväntuulinen. Hän tuntee taas minut ja kotimme, eikä häntä ole enää tarvinnut etsiä poliisien kanssa milloin mistäkin. Hän pystyy liikkumaan kumaraisena pikku mummelina pienellä äänellä omiaan höpisten. Raskainta on se, että menneisyys on kadonnut häneltä ihan kokonaan, emmekä voi palata kuuden vuosikymmen aikaisen onnellisen elämämme muistoihin. Se ottaa koville ja itkettää öisin valvoessani. On niin ikävä rakastani! Tai kerronhan minä niistä ja vaimoni kuuntelee hänelle aina uusia tarinoita hymyillen, ehkä jotain ymmärtäenkin. Kaikesta huolimatta hän sanoo olevansa onnellinen ja rakastavansa minua ihan hirmuisesti.

Ei ole Helsingin kaupungin suhtautumisessa sotaorpoihin kehumista, mutta olisi valtiovaltakin voinut paremmin toimia. Ainoa sotaorvon valtiolta saama huomionosoitus on sotaorporintanappi kiitoksena isänmaan puolesta tehdystä uhrauksesta. Kiitoksesta päättämiseen ja sen toteuttamiseen kului Suomen valtiolta 70 vuotta. Muistisairas ei enää itsenäisyyspäivänä vuonna 2014 merkin saadessaan ymmärtänyt, mikä se on, mutta hän oli jo seitsemän vuosikymmenen ajan lapsesta asti ehtinyt lukemattomat kerrat itkien kaivata kaatunutta isäänsä. Oman isän teot tulivat vahvasti mieleen aina hänen katsoessaan linnan juhlien veteraanikahvituksia. Suomi ja Helsinki ottavat ihmiset huomioon tärkeysjärjestyksessä. Vähäisiäkin urheilusaavutuksia muistetaan kyllä ylistää ja kunnioittaa maamme puolesta tehtyinä sankaritekoina antamalla prenikoita kakkukekkereillä, mutta sairaat ja avuttomat elämäntyönsä tehneet vanhukset, jotka ovat isiensä ja äitiensä kanssa olleet rakentamassa sodanjälkeistä Suomea, poljetaan omaishoitajiensa mukana pahnan pohjimmaisiksi.

Mitä Te herra presidentti haluatte ja voitte tehdä sen hyväksi, että vanhuksia kohdeltaisiin yhteiskunnassamme ihmisarvoa kunnioittaen ja että fyysisen ja henkisen sietokyvyn äärirajoilla ponnistavien omaishoitajien työlle annettaisiin sille kuuluva arvo? Haluaisimme saada elää loput päivämme oikeusvaltioon kuuluvassa kaupungissa, jossa johtajat eivät rikkoisi perustuslakia, lääkärit noudattaisivat ministeriön määräyksiä ja tehdyistä rikoksista seuraisi sanktiot.

Kunnioittaen...

Tasavallan presidentin eritysavustaja vastasi kirjeeseen 11.3.2021.

 

22.2.2021

Kantelu Valviralle

Tein Valviraan kantelun, jossa pyysin, että Valvira selvittäisi ja ratkaisisi, onko Helsingin kaupungilla oikeus jollakin perusteella olla antamatta meille lakisääteisiä hoitavan lääkärin pitkäaikaisen sairauden hoitoon määräämiä omahoitotarvikkeita (vaippoja) ja onko kaupunki velvollinen korvaamaan meille ne vaipat, jotka olemme joutuneet ostamaan kaupungin laittoman hylkäyspäätöksen takia.

 

24.2.2021

Tutkimus ikääntyvien oikeudensaantimahdollisuuksista

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti on käynnistänyt tutkimushankkeen ikääntyvien (yli 65 v.) oikeusongelmista ja oikeudensaantimahdollisuuksista yhdessä Itä-Suomen yliopiston Hyvinvointioikeuden instituutin, Tampereen yliopiston ja Ihmisoikeuskeskuksen kanssa. Hankkeessa pyritään kartoittamaan, minkälaisia oikeudellisia ongelmia ikääntyvillä on ja ovatko he saaneet ratkaisuja ongelmiinsa. Ensi vaiheessa joulukuusta 2020 lähtien kerätään ikääntyviltä vapaamuotoisia kertomuksia heidän kokemistaan oikeusongelmista ja oikeudensaantimahdollisuuksista. Hanketta johtaa dosentti Kaijus Ervasti.

Tämä tutkimus tuntuu aivan mittatilaustyöltä kokemuksiamme ajatellen. Lähetin 50-sivuiseksi paisuneen eepokseni tutkijoille.

Hyvät ikääntyneiden ongelmia selvittävät yliopistotutkijat!

En ollut uskoa silmiäni, kun näin joulukuussa Hesarissa ilmoituksenne, jossa pyydätte tarinoita ikääntyviltä ihmisiltä, jotka ovat kokeneet oikeudellisia ongelmia. No, minä olen toden totta niitä kokenut ja koen yhä. Olen yrittänyt saada ongelmiini ratkaisuja kaikilla mahdollisilla keinoilla ja hakenut apua Suomen korkeimmilta laillisuuden valvojilta. Oikeuksiamme on loukattu Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelussa. Olen joutunut vakavasti muistisairaan vaimoni kanssa kaltoinkohdellun uhriksi ja ihmisarvoamme on poljettu mielivaltaisesti.

Kyse on alun perin avuttoman vanhan sairaan ihmisen perustarpeista, joiden hoitamisessa ei pitänyt olla mitään epäselvyyttä. Eikä ongelmia olisi tullutkaan, ellei Helsingin kaupungin omahoitotarvikejakelussa olisi tehty tammikuussa 2018 laiton päätös, jossa hylättiin hoitavan lääkärin vaimolleni tekemä tarvikemääräys Sosiaali- ja terveysministeriön määräämistä ilmaisista vaipoista. Valvontaviranomaiset totesivat päätöksen laittomaksi, joten aloin vaimoni pitkäaikaisena omaishoitajana selvittää asiaa. Vaadin perusteluja päätökselle ja päätöksen oikaisua. En ole saanut kaupungilta vastausta vieläkään, eikä kaupunki ole oikaissut laitonta päätöstään. Olen nyt jo yli kolmen vuoden ajan yrittänyt saada moneen kertaan pormestari Vapaavuoreen vedoten Helsingin kaupunkia noudattamaan hallintolakia, julkisuuslakia, ministeriön määräyksiä ja valvontaviranomaisten vaatimuksia ja jopa perustuslakia. En ole onnistunut.

Eduskunnan oikeusasiamies, Valvira ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto ovat antaneet asiasta tuomitsevat lausuntonsa, joissa ne toteavat, että kaupunki on toiminut vastoin lakeja ja määräyksiä ja että vaimoani ei ole kohdeltu asianmukaisesti. Nämä laillisuutta valvovat viranomaiset ovat esittäneet Helsingin kaupungille vaatimuksensa asioiden korjaamiseksi keväästä 2019 lähtien moneen kertaan, mutta kaupunki ei ole tehnyt vielä joulukuuhun 2020 mennessä mitään asian hyväksi. Vastuu kaikesta kaupungin toiminnasta kuuluu pormestari Vapaavuorelle, mutta hän ei ole puuttunut laittomuuksiin, vaan on laiminlyönyt alaistensa valvonnan.

Oikeuskanslerikin otti asian käsiteltäväkseen, mutta siirsi ratkaisemisen eduskunnan oikeusasiamiehen kanslialle, joka on tehnyt asiasta uuden kantelun ja vaatii kaupungilta selvitystä, miten se on menetellyt vaimoni suhteen saatuaan tiedon päätöksensä laittomuudesta.

Uskoni Suomeen oikeusvaltiona horjuu pahasti, kun en tavallisena kansalaisena ole saanut edes korkeiden valvontaviranomaisten avulla ajetuksi oikeuksiani Helsingin byrokraattien laitonta mielivaltaa vastaan. Jotain tässä yhteiskunnassa ja etenkin Helsingin kaupungin hallinnossa on pahasti vialla, kun Helsingin ylilääkärit laativat omahoitotarvikejakeluunsa ministeriön määräysten vastaiset kirjalliset ohjeet, jotka aluehallintovirasto vaati korjaamaan laillisiksi, mutta kaupunki ei korjaa niitä.

Olen joutunut jopa pohtimaan moneen kertaan viime aikoina ajankohtaiseksi noussutta asiaa, miten oikeusvaltioperiaate ja vallan kolmijako toimivat oikeusvaltio Suomessa. Ongelmana on, miten itseään maailman toimivimmaksi kaupungiksi kehuvan Helsingin pormestarimalli on toimimaton. Kaupungin viranomaiset soveltavat ja noudattavat perustuslakia ja muita eduskunnan säätämiä lakeja miten haluavat. Kaupunki ei ole piitannut korkeiden laillisuusvalvojien toistuvista vaatimuksista toimia lainmukaisesti.

Tämä yksinkertaisesta rutiiniasiasta kaupungin hangoittelun takia kohtuuttomuuksiin paisunut sotku ei ole mikään leikin asia. Mitä pidemmälle asia on edennyt, sitä vakavampia piirteitä se on saanut. Kun Helsingin kaupunki on toiminut vastoin lakia ja toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta korkeimpien laillisuutta valvovien viranomaisten vaatimuksia korjata toiminnassaan laittomuudet, ollaan jo todella rikkomassa oikeusvaltioperiaatteen kuudesta ainesosasta ainakin laillisuusperiaatetta, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee aina perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Nyt helmikuussa 2021 kolme vuotta kaupungin laittoman hylkäyksen jälkeen tilanne on edelleen sama. Emme ole saaneet lakisääteisiä vaippojamme. Kaupunki antoi kolme kuukautta myöhässä vastauksensa oikeusasiamiehen selvittelypyyntöön. Kelvottomassa vastineessaan ylilääkärit selittelevät yhä aivan puuta heinää, eivätkä tunnu ymmärtäneen laillisuutta valvovien viranomaisten korjausvaatimuksista mitään. Kaupunki kertoo vastineessaan kieltäytyvänsä korvaamasta meille niitä vaippoja, jotka olemme kaupungin laittoman toiminnan takia joutuneet ostamaan itse.

On ilmeistä, että virkavastuulla toimivat kaupungin viranomaiset ovat pormestari Vapaavuorta myöten syyllistyneet perustuslain 118 §:ssä mainittuun virkavastuurikokseen, sillä olemme kärsineet oikeudenloukkauksia ja taloudellista vahinkoa tuhansien eurojen verran Helsingin kaupungin viranomaisten lainvastaisten toimenpiteiden vuoksi ja erityisesti sen takia, että kaupungin johtajat ovat laiminlyöneet alaistensa valvonnan. Olen pyytänyt kantelussani ja valituksessani eduskunnan oikeusasiamiestä ja Helsingin hallinto-oikeutta selvittämään ja ratkaisemaan tämän asian. Aion vaatia kaupungin johtajille näistä laittomuuksista rangaistusta.

Tässä vielä yhteenveto viranomaisille tähän mennessä tekemistäni kanteluista ja valituksista. Joillakin viranomaisilla on käsittely vielä kesken: 

• Kesällä 2018 tein eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun EOAK/3276/2018, josta tuli langettava ratkaisu keväällä 2019.
  
• Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi keväällä 2019 edellisenä kesänä tekemäni kantelun ESAVI/15067/06.03.00/2018 perusteella kaupungille tiukat moitteet laittomasta toiminnasta ja velvoitti kaupungin korjaamaan laittoman menettelynsä. Kaupunki ei ole toteuttanut lupaustaan korjata laiton menettelynsä.
  
• Eduskunnan oikeusasiamies pyysi keväällä asiasta selvityksen ja lausunnon EOAK/3024/2019 Valviralta, joka antoi seikkaperäisen tuomitsevan lausuntonsa V/22625/2019 syksyllä 2019.
  
• Keväällä 2020 sain tietää, että tietosuojavaltuutettu oli tehnyt kesällä 2018 lähettämäni kirjeen perusteella Helsingin poliisilaitokselle rikosilmoituksen 5500/R/22059/20 omahoitotarvikejakelun ylilääkäreiden tekemisistä nimikkeellä virkavelvollisuuden rikkominen.
  
• Kesällä 2020 tein korjausvaatimuksen 20967/03.04.04.04.01/2020 Helsingin hallinto-oikeudelle. Asia on vielä ratkaisematta, mutta annoin oman vastineeni kaupungin selittelyihin jo syyskuussa 2020.
  
• Eduskunnan apulaisoikeusasiamies pani uudelleen vireille kantelun EOAK/3279/2020 kesällä 2020 ja vaati kaupungilta selvitystä ja lausuntoa siitä, miten se on menetellyt vaimoni tapauksen suhteen saatuaan valvontaviranomaisilta tiedon laittomasta päätöksestään. Muutama päivä sitten sain kommentoitavakseni kaupungin vastineen, joka oli luokaton. Siinä ei ollut mitään mainintaa siitä, miten kaupunki oli menettelyt. Eikä siinä voinut ollakaan, sillä kaupunki ei ole tehnyt mitään asian hyväksi.
  
• Kesällä 2020 kirjoitin myös oikeuskanslerille ja pyysin häneltä neuvoa. Yllättäen Oikeuskanslerinvirasto teki asiasta kantelun OKV/1414/10/2020, mutta siirsi sittemmin ratkaisun oikeusasiamiehen kanslialle.
  
• Helmikuussa 2021 tein Valviralle kantelun siitä, että kaupunki ei anna meille lakisääteisiä omahoitotarvikkeita ja kieltäytyy korvaamasta vaipat, jotka olemme joutuneet ostamaan itse kaupungin laittoman toiminnan takia.
   

Liitteenä on pitkä seikkaperäinen kronologinen selvitys kaikesta siitä, mitä kolmen vuoden aikana on tapahtunut. Olen alkanut kutsua sitä Kaltoinkohdellun vanhuksen omaishoitajan päiväkirjaksi.

Kerron mielelläni tarvittaessa lisää ja voin lähettää kopioita asiaan liittyvistä asiakirjoista. Tässä asiassa ei vaimoni henkilötietojen lisäksi ole mitään salaamista. Päinvastoin. Helsingin herrojen meitä kohtaan osoittama törkeä kohtelu ansaitsisi tulla laajaan tietoon julkisuudessa. Eiköhän se vielä tulekin, kun kaikki laillisuutta valvovat viranomaiset ovat saaneet ratkaisunsa valmiiksi.

Helsingissä 24.2.2021

Ystävällisin terveisin...

 

27.2.2021

Besserwisserin kiipijäkiireitä

Pormestari Jan Vapaavuori on viime päivinä ollut yhtenään esillä julkisuudessa syyttelemässä milloin ketäkin ja puolustelemassa itseään väittämällä mm. vastoin totuutta, että pääkaupunkiseudulla ovat viimeisen kolmen kuukauden aikana olleet käytössä koronan torjunnassa tiukimmat mahdolliset toimenpiteet. Eniten hän on tuonut esille kuinka huolissaan hän on lapsista ja nuorista ja vaatinut pääministeriä lopettamaan lasten ja nuorten syyllistämisen, vaikka pääministeri ei ole syyllistänyt lapsia mistään..

Ja miten tämä sitten liittyy tähän vaippaprosessiin? Siten, että pormestari tekee valintansa ajankäytön suhteen hyötynäkökohtien perusteella. Puolustaessaan kiihkeästi hyväosaisten lasten oikeuksia liikuntaharrastuksiin sulkuaikana hallituksen ja terveysviranomaisten suosituksia uhmaten Vapaavuoren todellinen tavoite on saada lasten vanhemmat tukemaan ajamaansa politiikkaa mielistelemällä heitä. Tähän kannattaa satsata. Sen sijaan muistisairaan sotaorvon huolista välittämisellä ei ole mitään lisäarvoa kylmässä maailmassa. Sotaorvon isän ruumishan jäi isänmaata puolustaessa rintamalle 77 vuotta sitten. Sillä ei ole enää mitään markkina-arvoa pyrkyrin uraputken tukemisessa. 

Kuitenkin, jos pormestari Vapaavuori olisi kuluneiden kolmen vuoden aikana edes yhden kerran vaikka viiden minuutin ajan käyttänyt aikaansa ja tarmoansa prosentin verran siitä mitä viime päivinä on käyttänyt hallitukselle ja pääministerille vinoiluun sen selvittämiseen, miten Helsingin kaupunki kaltoinkohtelee sairaita vanhuksia ja heidän omaishoitajiaan, tämä vaippa-asia olisi jo ratkaistu pois päiviltä. Mutta huolimatta siitä, että Vapaavuori vastaa virkavastuulla kaikesta Helsingin kaupungin toiminnasta ja hänellä on velvollisuus valvoa kaupungin toiminnan laillisuutta, hän ei ole tehnyt mitään asian hyväksi. Ei yhtään mitään!

Tätä kirjoittaessa tuli tieto, että Kirsi Piha luopuu pormestariehdokkuudestaan. Hmmm…

 

28.2.2021

Lännen nopein

Proustin poika Juhana Vartiainen ei paljoa aikaillut. Hän ilmoitti heti harkitsevansa pyrkimistä pormestariksi päivän Hesarissa. Hmmm...

 << EDELLINEN     ALKUUN    SEURAAVA >>