LOKAKUU 2020: Kirjeitä asiantuntijoille ja vallanpitäjille, vastine Hallinto-oikeuteen

 

Hallinto-oikeuden ja oikeusasiamiehen ratkaisuja odotellessa olen lähettänyt yhteenvetoani monelle taholle, sillä mielestäni mahdollisimman monen päättäjän, vaikuttajan ja asiantuntijan pitäisi olla tietoinen siitä, miten Helsingin kaupungin johtajat kohtelevat todellisuudessa sairaita vanhuksia ja heidän omaishoitajiansa ja miten he ylipäätään suhtautuvat Suomen lainsäädäntöön.

1.10.2020

Postia Sote-lautakuntaan

Lähetin Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä lautakunnan jaoston jäsenille ja varajäsenille yhteenvetoni Pormestari Jan Vapaavuoren johtama Helsingin kaupunki ei noudata hallintolakia eikä julkisuuslakia ja omahoitotarvikejakelu toimii laittomasti.  

Kirjeen ja yhteenvedon saivat:

Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Sanna Vesikansa (Vihr.) ja jäsenet Seija Muurinen (Kok.), Maritta Hyvärinen (Kok.), Sami Heistaro (Kok.), Touko Niinimäki (Vihr.), Kati Juva (Vihr.), Karita Toijonen (SDP), Tapio Bergholm (SDP), Reko Ravela (Vas.), Aleksi Niskanen (PS), Cecilia Ehrnrooth (RKP), Katju Aro (FP), Leo Bergman (Lib.) ja varajäsenet  Meri Haahtela, Veli-Pekka Sinervuo, Pia Hytönen, Laura Nordström, Hannu Tuominen, Esa Lehtipuro, Sanna-Mari Oranen, Sandra Hagman, Sakari Männikkö, Johan Lund, Heidi Ahola, Riia Järvenpää (AP)

Sosiaali- ja terveyslautajaoston jäsenet Mikko Savelius  (Kok.), Jari J. Marjanen (Vihr.), Marko Lindfors (SDP), Mira-Veera Auer (Vas.), Edina Bilajac (Vas.), Aleksi Niskanen (PS) ja Tuulikki Vuorinen (KD) sekä varajäsenet  Emilia Knaapi, Leena Riittinen, Sonja Alanko, Katariina Styrman, Reko Ravela, Seppo Paakkinen, Anne-Mari Säteri ja Elie El-Khouri

Hyvä Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Hyvä Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen

Hyvä Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsen

Hyvä Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston varajäsen

Lähetin keväällä 23.4.2020 teille kirjeen ja liitteenä yhteenvedon siitä, miten olen yrittänyt saada Helsingin kaupunkia noudattamaan omahoitotarvikejakelussaan lakeja ja ministeriön määräyksiä.

Asia on edennyt kesän aikana. Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut asian uudelleen käsiteltäväkseen ja vaatinut kaupungilta selvitystä, miten se on toiminut saatuaan tiedon toimintansa laittomuudesta. Helsingin hallinto-oikeudessa on myös käsiteltävänä valitukseni kaupungin laittomasta toiminnasta.

Ohessa päivitetty yhteenvetoni, johon olen tehnyt täydennyksiä ja täsmennyksiä.

Ystävällisin terveisin...

Kukaan muu sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston jäsenistä tai varajäsenistä kuin Jari J Marjasta  ei luvannut mitään - eikä myöskään noteerannut mitenkään kirjettäni. Marjanen oli pahoillaan tilanteestamme ja piti sen selvittämistä tärkeänä, mutta hänellä jaoston rivijäsenenä ei ole poliittista valtaa, koska jaosto on muutoksenhakuelin, joka käsittelee hallintomenettelyssä viranhaltijain kirjallisista päätöksistä tehtyjä oikaisuvaatimuksia.

1.10.2020

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja lupasi katsoa

Ajattelin, että tarkastuslautakunnan puheenjohtajan Dan Koivulaaksonkin olisi hyvä olla tietoinen, mitä kaikkea kummallista kaupungin syvissä syövereissä pääsee tapahtumaan. Koivulaakso lupasi katsoa. En tiedä, mitä on katsonut vai onko katsonut mitään, mutta ei ainakaan ole kertonut sitä minulle.

7.10.2020

Vastaus Helsingin hallinto-oikeudelle

Lähetin Helsingin hallinto-oikeuteen 40-sivuisen vastineeni kaupungin antamiin selityksiin. Oikaisin kymmenittäin kaupungin papereissa olevia virheitä. 

Vastineeni loppuyhteenvedossa kirjoitin seuraavaa:

Helsingin kaupungin antama vastaus Etelä-Suomen hallinto-oikeuden selvityspyyntöön ei tuo esille mitään sellaista, joka muuttaisi käsityksiäni kaupungin toiminnasta käsiteltävänä olevan asian suhteen.

Alun perin kyse oli tavallisesta rutiininomaisesta hoitavan lääkärin potilaalle tekemästä tarvikemääräyksestä. Jos Helsingin kaupungin omahoitotarvikejakelijat olisivat osanneet ammattinsa ja toimineet lakeja ja määräyksiä noudattaen, koko asiasta olisi selvitty ilman ongelmia.

Omahoitotarvikejakelun ylilääkäri teki kuitenkin hoitavan lääkärin tarvikemääräyksen hylkäämispäätökseen, koska

1.   meiltä puuttui kaupungin vaatima omavastuuvelvoitteen täyttäminen

2.   tarvikkeita voi saada vasta kolmen kuukauden karenssin jälkeen

3.   potilastiedoista puuttui kolme kuukautta vanhempi inkontinenssidiagnoosi.

Kaikki kolme vaatimusta osoittautuivat laittomiksi ja ministeriön määräysten vastaisiksi. Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoi kanteluni ratkaisussa keväällä 2019, että kaupungin tekemä hylkäyspäätös oli laiton, sillä Sosiaali- ja terveysministeriön antamissa ohjeissa tai lainsäädännössä ei ole mitään mainintaa omavastuuvelvoitteen täyttämisestä, kolmen kuukauden karenssivaatimuksesta tai diagnoosivaatimuksesta.

Valvira totesi lausunnossaan syksyllä 2019, että inkontinenssi kuuluu kiistatta Alzheimerin taudin vaikean vaiheen oireisiin. Saman oli todennut aikaisemmin myös geriatrian emeritaprofessori erikoislääkäri Ritva-Liisa Kivelä. Valviran mukaan ulkopuoliset eivät pysty arvioimaan objektiivisesti virtsanpidätyskyvyttömyyden pitkäaikaisuutta tai vaikeusastetta, vaan hoitotarvikejakelussa on pitkälti luotettava potilaalta tai tämän omaisilta saatuun tietoon. Hoitotarvikejakelun vaatimus virtsankarkausdiagnoosista asettuu Valviran lausunnon perusteella yhä oudompaan valoon. Miten se vaaditun diagnoosin tekeminen olisi pitänyt hoitotarvikejakelijoiden mielestä toteuttaa?

Valvira korostaa lausunnossaan, että hoitotarvikejakelun terveyskeskuksesta potilaalle tulee aina perustua yksilölliseen tarpeeseen, jonka määrittelee hoitava lääkäri. Jakelun aloittamisesta päättää terveyskeskuksen lääkäri ja jakelu tulee aloittaa heti tarpeen tullessa ilmi ilman omavastuuaikoja ja rajoituksia enimmäismäärissä. Jakelun aloittamisesta päättäminen ei siis kuulu tarvikejakelijoille. Valvira toteaa lisäksi, että Helsingin hoitotarvikejakelu ei arvioinut vaimoni tapauksessa hoitotarviketarvetta yksilöllisesti vaan noudatti kategorisesti joulukuussa 2017 muutettua kaupungin omaa ohjetta. Siis teki hoitavan lääkärin tekemän määräyksestä hylkäyspäätöksen väärillä perusteilla perehtymättä asiaan ollenkaan ja tietämättä mitään potilaan yksilöllisistä tarpeista.

Aluehallintovirasto, jonka ratkaisuun myös oikeusasiamies ja Valvira yhtyivät, kehotti kaupunkia korjaamaan ohjeensa, menettelynsä ja hylkäyspäätöksensä. Kaupunki ei ole tehnyt asian hyväksi mitään. Tällä valituksellani yritän saada hallinto-oikeuden käyttämään auktoriteettiaan ja vaatimaan kaupunkia toteuttamaan lupauksensa – ja jopa muuttamaan toimintansa lainmukaiseksi.

Alkuperäisessä Helsingin hallinto-oikeudelle lähettämässäni valituksessa hain muutosta Helsingin kaupungin omahoitotarvikejakelun tekemään laittomaan päätökseen.  Edellä kerrotun perusteella vaadin yhä, että kaupunki kumoaa päätöksensä ja tekee uuden lakeja ja määräyksiä noudattavan päätöksen eli hyväksyy hoitavan lääkärin tekemän tarvikemääräyksen sellaisenaan. Pysyn tietysti myös vaatimuksessani, että kaupungin on korvattava 1.2.2018 lähtien ostamamme vaipat.

 

Valitukseni toisena asiana oli kaupungin suhtautuminen julkisuuslakiin. En ole lukuisista pyynnöistäni huolimatta saanut pyytämiäni asiakirjoja, vaikka kaupungin olisi pitänyt antaa ne minulle viipymättä viimeistään kahden viikon sisällä. Ensimmäiset pyyntöni esitin pormestari Vapaavuorelle toukokuussa 2018, kuten eduskunnan oikeusasiamies ratkaisussaan keväällä 2019 totesi. En saanut vastausta edes kaupunginkansliasta, kun huhtikuussa 2019 pyysin asiakirjaa, jonka perusteella kaupunki oli tehnyt päätöksen olla vastaamatta viesteihini. Pyyntöni ovat koskeneet ihan tavallisia asiakirjoja, joiden antamisessa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Julkisuuslain määräyksien ymmärtämisessä ei normaalilla ihmisellä voi olla mitään vaikeuksia. Julkisuuslain mukaan vastaus perusteluineen on annettava asiakirjapyyntöön myös siinä tapauksessa, että asiakirjaa ei anneta. Kaupungin suhtautuu julkisuuslakiin yhtä leväperäisesti kuin hallintolakiin.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala ei kerta kaikkiaan noudata toiminnassaan hallintolakia ja julkisuuslakia, eikä toimi ministeriön määräysten mukaisesti. Minun oikeutettu vaatimukseni tavallisena kansalaisena ja kaupunkilaisena on, että Helsingin kaupungin on noudatettava oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti kaikessa toiminnassaan tarkkaan Suomen lainsäädäntöä. Sen vaatimuksen toteutumisen takia olen tehnyt tämän valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle. Helsingin kaupungin johtajien täytyy olla tietoisia toimintansa laittomuuksista, mutta mitään korjauksia ei ole tapahtunut. Toivon, että Helsingin hallinto-oikeudella olisi keinoja saada Helsingin kaupunki lopulta toimimaan Suomen lainsäädäntöä kunnioittaen.

Kaupunki ei ole toiminut Eduskunnan oikeusasiamiehen keväällä 2019 ja keväällä 2020 antamien ratkaisujen (EOAK/3276/2018 ja EOAK/3024/2019) mukaisesti, joten apulaisoikeusasiamies otti asian uudelleen käsiteltäväksi kesällä 2020 ja vaatii kaupungilta kirjallista selvitystä siitä, miten se on menetellyt vaimoni hoitotarvikeasiassa saatuaan valvontaviranomaisilta tiedon päätöksensä laittomuudesta (Hoitotarvikkeiden jakelukäytäntö ja asiakirjojen käsittely EOAK/3279/2020).

Oikeusasiamies pyysi 19.8.2020 selvittelypyynnössään kaupunkia lähettämään minulle hoitotarvikejakelua koskevat korjatut ohjeet ja muut asiakirjat, joita olen pyytänyt. Kaupunki oli luvannut Aluehallintovirastolle jo 1.6.2019 korjata pysyväisohjeensa. Silti en ole vielä lokakuuhun 2020 mennessä saanut korjattuja pysyväisohjeita enkä muitakaan oikeusasiamiehen pyytämiä asiakirjoja. Pyynnöstä on kulunut jo kuusi viikkoa ja lupauksesta puolitoista vuotta. Oikeusasiamiehen kanslian kaupungille lähettämä asiakirjapyyntö on mitä suurimmassa määrin julkisuuslain mukainen asiakirjapyyntö, johon kaupungin olisi pitänyt vastata viipymättä viimeistään kahden viikon sisällä tai esittää perustelut, miksi ei vastaa. Kaupungin suhtautumisesta lainsäädäntöön kertoo paljon se, että kaupungin viranomaiset eivät noudata julkisuuslakia edes oikeusasiamiehen pyytäessä heiltä asiakirjaa.

Kaupungin on myös vastattava oikeusasiamiehelle, korvataanko meille meidän itse ostamamme vaipat. Oikeusasiamiehen kanslian selvityspyynnössä mainitaan erikseen hyvin selväsanaisesti, että Valvira mukaan hoitotarvikejakelun olisi ollut asianmukaista käyttää yksilöllistä harkintaa ja myöntää haetut inkontinenssituotteet heti kun kantelija niitä haki, sillä pitkäaikainen tarve oli ilmeinen. Lisäksi selvityspyynnössä kiinnitetään huomiota, että oikeusasiamiehen laillisuusvalvontakäytännössä on edellytetty, että valituskelpoinen päätös annetaan pyydettäessä myös siinä tilanteessa, että viranomaisella ei ole pyydettyä asiakirjaa.

 

Kaupunki katsoi hallinto-oikeudella lähettämässään vastineessa, että tarvikemääräyksen hylkäyksessä olisi kyse tosiallisesta hallintotoiminnasta. Hallintopäätöshän se oli, mutta sillä ei ole mitään käytännön merkitystä, millä nimellä kaupungin ylilääkäri haluaa hylkäyspäätöstä kutsua. Kaikki tässä vastineessa esittämäni laittoman päätöksen oikaisua, vaippojen korvaamista ja asiakirjojen antamisen eväämistä koskevat asiat pitävät paikkaansa olipa hylkäyspäätöksen nimi mikä tahansa.

 

Hyvään hallintoon ja julkisuusperiaatteeseen perehtynyt hallinto-opin professori Olli Mäenpää tutustui pyynnöstäni tähän tapaukseen. Hän vastasi 25.5.2020, että tämän asian käsittely eri vaiheineen ei hänen mielestään täytä hyvän hallinnon vaatimuksia, ja näyttäisi lisäksi olevan monelta osin lainvastaista. Hän kertoi lisäksi, että minulla on tietysti oikeus vaatia kaupungilta asiakirjat, jotka olivat perusteena karenssivaatimukselle ja hoitavan lääkärin tekemän tarvikemääräyksen hylkäävä päätös. Jos kaupungilla ei ole tällaisia asiakirjoja kaupungin pitää joka tapauksessa ilmoittaa, että tällaista asiakirjaa ei ole. Jos kaupungilla on tällaiset asiakirjat, minulla on oikeus saada ne.

 

En voi millään ymmärtää tätä Helsingin kaupungin viranomaisten täydellisen välinpitämätöntä suhtautumista minuun. Enkä piittaamatonta suhtautumista Suomen lainsäädäntöön ja ministerin määräyksiin. Eduskunnan oikeusasiamiehen, Etelä-Suomen aluehallintoviraston ja Valviran tuomitsevat ratkaistut ja korjauskehotuksetkaan eivät ole vaikuttaneet kaupungin toimintaan mitenkään. Kaupunki ei ole tietojeni mukaan toteuttanut mitään monista valvoville viranomaisille lupaamistaan korjauksista.

Kyse ei ole mistään yksittäisistä sporadisista vahingoista tai huolimattomuudesta joissakin asioissa, sillä kaupunki ei ole toiminut koko aikana millään muotoa hallintolain ja julkisuuslain mukaisesti. Kyse ei ole tietämättömyydestäkään, sillä valvovat viranomaiset ovat jo keväästä 2019 lähtien kertoneet kaupungille, miten sen olisi pitänyt noudattaa lainsäädäntöä ja ministeriön ohjeita. Minäkin olin kertonut kaupungille samat asiat jo edellisenä keväänä. Kuntainfo, jossa kaikki ministeriön omahoitotarvikejakelua koskevat ohjeet ovat, on netissä kaikkien saatavilla. Ymmärsin keväällä 2018 heti ensi lukemalla, että Helsingin omahoitotarvikejakelussa ei noudateta lainkaan ministeriön määräyksiä. Siksi lähdin tätä asiaa selvittämään. Helsingin kaupungin lakien ja määräysten noudattamatta jättäminen on kaupungin palveluksessa julkista tehtävää suorittavien viranhaltijoiden tahallinen ja harkittu lainsäädännöstä, ministeriön määräyksistä ja laillisuutta valvovien viranomaisten esittämistä vaatimuksista piittaamaton patologinen tapa toimia. Se on ilmeisesti kaupungille helppo ratkaisu, koska tällaisesta piittaamattomuudesta ei näytä tulevan mitään seuraamuksia.

 

Näitä kaupungin ylilääkäreiden touhuja kohta jo kolme vuotta seuranneena olen alkanut vakavasti huolestua kaupungin virkojen kelpoisuusvaatimuksista. Ylilääkärithän joutuvat toimimaan linjaorganisaatiossa myös hallinnollisina esimiehinä kaikkine virkaan kuuluvine vastuineen. Eikö heiltä todellakaan edellytetä esimerkiksi minkäänlaista hallintolain tai julkisuuslain tuntemusta? Tämän prosessin aikana olen törmännyt vaikka kuinka monta kertaa tilanteisiin, joissa ylilääkärit selittelevät ihan omiaan, kun eivät ymmärrä alkuunkaan, mistä on kysymys. Kaikkien ylilääkäreiden, joiden kirjoituksia ja tulkintoja olen joutunut lukemaan, luku- ja kirjoitustaidon taso on huolestuttavan alhainen. He eivät osaa tulkita ministeriön kirjoittamia ohjeita. Jos ei ymmärrä, mikä on relatiivilauseen korrelaatti, voi saada aikaiseksi sellaisia laittomia sotkuja, joita kaupungin pysyväisohjeet vilisevät.

Aivan erikseen on mainittava pormestari Jan Vapaavuori, joka on juristi. Luulisi hänen tuntevan lainsäädäntöä, mutta en ole huomannut hänen mitenkään puuttuneen alaistensa laittomaan toimintaan, vaikka hän on varmasti ollut siitä jo vähintään pari vuotta tietoinen. Kuuluisihan pormestarille myös valvontavastuu, mutta sen kantamisesta en ole nähnyt merkkejä.

Toivoisin hallinto-oikeuden kiinnittävän näihin asioihin huomiota tätä käsiteltävänä olevaa tapausta laajemmin.

 

Pysyn vaatimuksessani, että Helsingin kaupungin on hallintolain määräysten mukaisesti itseoikaistava hoitavan lääkärin tekemän tarvikemääräyksen hylkäyspäätös eli poistettava virheellinen laiton päätös ja ratkaistava asia uudelleen laillisesti, ja korvattava meille ostamamme vaipat 1.2.2018 lähtien.

Uudesta päätöksestä kaupunki on velvoitettava lähettämään hallintolain mukaisesti minulle päätöstä koskeva pöytäkirjanote oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen erikseen tiedoksi kirjeellä. Kokemukseni mukaan näiden asioiden toteuttamista pitää jonkun ulkopuolisen tahon kontrolloida, että kaupunki todella toimii Helsingin hallinto-oikeuden tekemän päätöksen mukaisesti, sillä kaupunki ei ole tähän mennessä toteuttanut vielä mitään niistä asioista, joita se on luvannut minulle tai mitä olen sen kuullut luvanneen eri viranomaisille.

Edellä mainitun päätöksen korjaamisen ja ostamiemme vaippojen korvaamisen lisäksi pyydän Helsingin hallinto-oikeutta selvittämään ja ratkaisemaan, onko Helsingin kaupunki toiminut hyvän hallintotavan mukaisesti ja onko sen toiminnassaan kaikilta osin noudattanut hallintolakia ja julkisuuslakia ja onko se omahoitotarvikejakelussaan toiminut Sosiaali- ja terveysministeriön antamien määräysten mukaisesti.

 

Perustuslain 118 §:n mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Yksityisellä henkilöllä on oikeus vaatia, että julkista tehtävää suorittava henkilö tuomitaan rangaistukseen. Lisäksi yksityinen henkilö voi vaatia vahingonkorvausta joko julkisyhteisöltä tai julkista tehtävää hoitavalta henkilöltä suoraan. Säännöksen lähtökohtana on, että jokaisen virkamiehen tulee noudattaa tarkoin lakia julkisessa toiminnassa. Jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla säädetään.

Pyydän Helsingin hallinto-oikeutta selvittämään ja ratkaisemaan, ovatko toimialajohtaja Juha Jolkkonen ja pormestari Jan Vapaavuori syyllistyneet viranhaltijoina perustuslain virkavastuuta koskevassa pykälässä mainittuun lainvastaiseen toimintaan, koska he eivät ole noudattaneet hallintolakia eikä julkisuuslakia ja valvonnan laiminlyöntiin, koska he eivät ole puuttuneet tietämiinsä alaistensa lainvastaisiin toimenpiteisiin. Näistä lainvastaisuuksista ja laiminlyönneistä on koitunut meille oikeudenloukkauksen kärsimistä, vahinkoa ja taloudellista menetystä. Mikäli heidän todetaan syyllistyneen näihin lainvastaisiin toimenpiteisiin ja laiminlyönteihin, vaadin yksityisenä henkilönä molemmille heille siitä asianmukaista rangaistusta.

Molempien mainittujen kaupungin johtavassa asemassa virkasuhteessa toimivien viranhaltijoiden osalta on runsaasti näyttöä tietoisesta ja toistuvasta virkavastuun pakoilusta, lakien noudattamatta jättämisestä ja valvonnan laiminlyönnistä. Virkavastuupykälässä on selvät määräykset, miten laillisuutta valvovien viranomaisten tulee tällaisissa tapauksissa toimia. Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisussa selviää, sovelletaanko tätä perustuslain 118 §:ää oikeasti käytännössä vai onko se vain kuollut pykälä?

 

Lopuksi totean vielä, että potilaslain mukaan potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan. Helsingin kaupunki ei ole kohdellut meitä ihmisarvoamme kunnioittaen.

Helsingissä 7.10.2020...

13.10.2020

Omaishoitajaliitolta tarkennuksia

Kyselin Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:ltä tarkennettuja faktatietoja ja lähetin heille päivitetyn versioni. Omaishoitajaliittoon olen ollut yhteydessä aikaisemminkin muutamaan kertaan.

20.10.2020

Aluehallintoviraston ratkaisu kanteleluun

Olin tehnyt 12.9.2019 hallintokantelun Valviralle Pakilakodin aiheuttamasta lonkkamurtumasta ja täydentänyt sitä DNR-päätöksen osalta 8.2.2020 vaimoni saatua keuhkoveritulpan, kun DNR-päätös tuli taas esille sairaalassa. Valvira siirsi käsittelyn Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, joka antoi 22.10.2020 ratkaisun ESAVI/31054/06.03.00/2019. 

Aluehallintoviraston selvityksen mukaan ei ole selvää, kuka on alun perin päätöksen tehnyt ja millä perusteella ja onko siitä keskusteltu asianmukaisesti omaisten kanssa, koska niistä ei ole mitään merkintöjä potilastiedoissa. Sen voin sanoa, että ei ole keskusteltu, sillä näin silloin aivan sattumalta Omakannasta kirjauksen, että ”DNR voimassa”. Päätöksestä olisi pitänyt tehdä potilastietoihin merkintä, josta on käytävä ilmi päätöksen tekijä, päätöksen lääketieteelliset perusteet, potilaan tai omaisten kanssa käyty keskustelu ja näiden kannanotto päätökseen. 

Kesän 2019 päätöstä ei tehty viranomaisten vaatimalla tavalla. Mielestäni lääketieteelliset perusteetkaan eivät silloin täyttyneet. Vaimoni kuljeskeli ennen lonkkamurtumaa vielä vaikeuksitta omia aikojaan pitkin pihaa ilman apuvälineitä tai tukemista. Syöminenkin sujui ja hän pystyi vielä kommunikoimaan auttavasti. Kyvyt palautuivat vielä syksyllä leikkauksen jälkeen kuntoutusvaiheessa.

Aluehallintovirasto otti 22.10.2020 kantaa DNR-päätökseen. Sen antamassa ratkaisussa lukee, että ”DNR-päätös on tehty Töölön sairaalassa 19.6.2019 ja Laakson potilasasiakirjamerkinnöistä selviää, että DNR-päätös on vahvistettu Helsingin sairaalassa 26.6.2019. Terveyskeskuksen omalääkäri N.N. on kumonnut DNR-päätöksen 19.2.2019.” Aluehallintovirasto toteaa, että DNR-päätös ei tarkoita hoidosta luopumista, eikä se vaikuta muuhun potilaan hoitoon. 

Aluehallintovirasto oli pyytänyt selvityksiä monelta taholta siitä, miksi sängyn kaiteita ei nostettu yöksi ylös, vaikka me omaisina olimme vaatineet sitä vaimoni osteoporoosin takia, jotta vaimoni ei pääsisi putoamaan. Vastaukset olivat kierteleviä ja kaartelevia. Hoitajat sanoivat totelleensa määräyksiä, vaikka heidän olisi pitänyt ymmärtää tilanteen vakavuus ja ottaa yhteyttä lääkäriin. Väittivät, että eivät muista oliko huoneen ovi lukittu, vaikka nimenomaan olivat kertoneet ja näyttäneet sen meille käydessämme tutustumassa Pakilakotiin. 

Paras selitys oli, että eihän vaimoni ollut pudonnut sängystä kahtena ensimmäisenä yönä, joten hoitajat eivät odottaneet hänen putoavan kolmantenakaan. Joopa joo. Ylitin tasoristeyksen kaksi kertaa, eikä junaa tullut, joten ylitin turvallisin mielin vielä kolmannenkin kerran. 

21.10.2020

Citius, altius, fortius!

Jan Vapaavuori oli ilmaissut kiinnostuksensa Olympiakomitean johtoon. Hesarissa oli laaja kehuva artikkeli aiheesta. Kerroin toimittaja Ari Pusalle omaan kokemukseeni perustuvan käsitykseni hakijan kyvyistä.

22.10.2020

Rautalankaa valtuustoon

Olin keväällä 2020 lähettänyt kaupunginvaltuuston ryhmien sihteereille silloisen yhteenvetoni. Lähetin nyt päivitetyn version.

Hei!

Lähetin sinulle huhtikuussa Helsingin kaupungin omahoitojakelun laittomaa toimintaa koskevan muistioni jaettavaksi valtuustoryhmän jäsenille. Kesän aikana asian käsittely on edennyt. Ohessa päivitetty versio pitkästä yhteenvedostani. Toivon, että välittäisit sen taas ryhmän jäsenille ja mielellään mahdollisimman laajasti ihmisille, joita asia koskee ja kiinnostaa ja etenkin sellaisille, jotka voivat jotenkin vaikuttaa asian oikeudenmukaiseen ratkaisemiseen.

Olen nyt jo lähes kolmen vuoden ajan yrittänyt saada moneen kertaan pormestari Vapaavuoreen vedoten Helsingin kaupunkia noudattamaan hallintolakia, julkisuuslakia, ministeriön määräyksiä ja laillisuutta valvovien viranomaisten korjausvaatimuksia. Eduskunnan oikeusasiamies, Valvira ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto ovat antaneet asiasta tuomitsevat lausuntonsa, joissa ne toteavat, että kaupunki on toiminut monella tavoin vastoin lakeja ja määräyksiä ja kohdellut päätöksenteossaan vakavasti muistisairasta vaimoani epäasiallisesti. Laillisuutta valvovat korkea-arvoiset viranomaiset ovat esittäneet vaatimuksensa asioiden korjaamiseksi, mutta kaupunki ei ole tehnyt mitään asian hyväksi. Ja Vapaavuori on laiminlyönyt alaistensa toiminnan valvonnan.

Oikeuskanslerikin otti asian käsiteltäväkseen, mutta siirsi ratkaisemisen eduskunnan oikeusasiamiehen kanslialle, joka on tehnyt asiasta uuden kantelun ja vaatii kaupungilta selvitystä, miten se on menetellyt saatuaan tiedon päätöksensä laittomuudesta. Tällä hetkellä oikeusasiamiehen kansliassa ja Helsingin hallinto-oikeudessa on ratkaistavana, onko Vapaavuori syyllistynyt perustuslain virkavastuupykälässä mainittuun viranomaisen valvonnan laiminlyöntiin.

Jos Suomi on todella oikeusvaltio, tällaista laittomuutta ja vähäosaisten vanhusten ihmisarvoa polkevaa kohtelua ei saa päästää tapahtumaan!

Mitä sinun puolueesi on valmis tekemään asiantilan korjaamiseksi?

Ystävällisin terveisin...

Olemattomista vastauksista päätellen Helsingin kaupunginvaltuustossa kukaan valtuutetuista mistään puolueesta ei ollut valmis tekemään yhtään mitään puolestamme. 

Kiitoksia hyvin hyvin paljon te vuoden 2017 kunnallisvaaleissa kaupungin ylimpään päättävään elimeen kaupunginvaltuustoon valitut, joilta olen pyytänyt apua omaishoitajana saadakseni vakavasti muistisairaalle vaimolleni kaupungilta lakisääteiset omahoitotarvikkeet:

Ted Apter, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Mia Nygård, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Risto Rautava, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Mirita Saxberg, Ulla Marja Urho, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Alviina Alametsä, Jussi Chydenius, Fatim , Diarra, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Kati Juva, Emma Kari, Otso Kivekäs, Maria Ohisalo, Hannu Oskala , Tuomas Rantanen, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar, Pentti Arajärvi, Tuula Haatainen, Eveliina Heinäluoma, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Johanna Laisaari, Abdirahim Hussein, Nasima Razmyar, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Sinikka Vepsä, Thomas Wallgren, Paavo Arhinmäki, Mia Haglund, Veronika Honkasalo, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Petra Malin, Sami Muttilainen, Suldaan Said Ahmed, Anna Vuorjoki, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Matias Turkkila, Eva Biaudet, Laura Finne-Elonen, Björn Månsson, Marcus Rantala, Silja Borgarsdóttir Sandelin, Laura Kolbe, Terhi Peltokorpi, Mika Ebeling, Mauri Venemies, Joel Harkimo, Katju Aro ja Petrus Pennanen.

Teistä kuka tahansa olisi voinut tehdän asian korjaamiseksi aloitteen - sydämen väristä ja sijainnista riippumatta.

23.10.2020

Kirjeitä arvostetuille oikeustieteilijöille

Arvelin Helsingin kaupungin omaksuman hallintokäytännön kiinnostavan julkisuudessa usein esiintyviä oikeusoppineita. Lähetin yhteenvetoni Jukka Kekkoselle ja Matti Tolvaselle. Olin jo keväällä jo ottanut yhteyttä Olli Mäenpäähän ja saanut häneltä ytimekkään lausunnon. Kerroin hänelle, mitä kaikkea kesän ja alkusyksyn aikana asialle oli tapahtunut.

26.10.2020

Lääkäriliitto ei voi puuttua yksityistapauksiin

Lähetin kirjeen liitteineen Lääkäriliittoon. Sain vastauksen, jossa valitettiin tapahtumia. Liitolla ei ole kuitenkaan viranomaisvaltuuksia ja salassapitovelvollisuudet estävät puuttumasta yksittäisiin tapauksiin. Liiton mielestä oli toiminut oikein tehdessäni kanteluja valvontaviranomaisille.

27.10.2020

Vapaavuoriko pyhimys?

Hesarissa oli edelleen päivittäin laajoja kirjoituksia Vapaavuoresta, milloin hänen erinomaisuudestaan, milloin hänen huonoista suhteistaan maan hallitukseen. Kerroin toimittajille Teemu Luukka, Teemu Muhonen ja Saska Saarikoski, että Vapaavuori ei ole omien kokemusteni perusteella pyhimys.

29.10.2020

Kirje hallituspuolueiden puheenjohtajille

Vapaavuori oli taas vinoillut koronan hoidosta twitterissä hallitukselle ja Krista Kiurulle. Lähetin kirjeen ja yhteenvetoni hallituspuolueiden puheenjohtajille Sanna Marin, Annika Saarikko, Maria Ohisalo, Li Andersson ja Anna-Maja Henriksson sekä Krista Kiurulle.

Hyvät hallituspuolueiden puheenjohtajat

Sanna Marin, Annika Saarikko, Maria Ohisalo, Li Andersson ja Anna-Maja Henriksson

Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori on viime aikoina ollut hallituksen kimpussa päivittäin. Mikään hallituksen aikaansaannoksista ei tunnu kelpaavan hänelle, koska hän tietää kaikki asiat muita paremmin. Minulla on tavallisena kaupunkilaisena valitettavasti hänen omista kyvyistään ja tekemisistään aivan päinvastaisia omakohtaisia masentavia kokemuksia. Vapaavuoren johtama Helsingin kaupunki toimii todellisuudessa kulissien takana lainsäädännöstä piittaamatta ja valvontaviranomaisten vaatimuksista välittämättä. Olen joutunut raskaassa elämäntilanteessani muistisairauden vaikeaa vaihetta sairastavan vaimoni kanssa kokemaan, miten kaupungin pormestari ja ylilääkärit kohtelevat avutonta vanhusta ja hänen omaishoitajaansa epäinhimillisesti, välinpitämättömästi, ylimielisesti ja ihmisarvoa polkien.

Helsingin kaupungin omahoitotarvikejakelussa tehtiin tammikuussa 2018 päätös, jossa hylättiin hoitavan lääkärin vakavasti sairaalle vaimolleni tekemä tarvikemääräys. Kun valvontaviranomaiset totesivat päätöksen laittomaksi, aloin selvittää asiaa. Vaadin perusteluja päätökselle ja päätöksen oikaisua. En ole saanut kaupungilta vastausta, eikä kaupunki ole oikaissut laitonta päätöstään. Olen nyt jo lähes kolmen vuoden ajan yrittänyt kaikin keinoin korkeimpien valvontaviranomaisten avulla saada pormestari Vapaavuoreen vedoten Helsingin kaupunkia noudattamaan hallintolakia, julkisuuslakia, ministeriön määräyksiä ja valvontaviranomaisten vaatimuksia. Vapaavuori ei ole noteerannut minua mitenkään.

Eduskunnan oikeusasiamies, Valvira ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto ovat antaneet asiasta tuomitsevat lausuntonsa, joissa ne toteavat, että kaupunki on toiminut monilta osin vastoin lakeja ja määräyksiä ja että vaimoani ei ole kohdeltu asianmukaisesti. Nämä laillisuutta valvovat viranomaiset ovat esittäneet Helsingin kaupungille vaatimuksensa asioiden korjaamiseksi keväästä 2019 lähtien moneen kertaan, mutta kaupunki ei ole tehnyt vielä lokakuuhun 2020 mennessä mitään asian hyväksi. Vastuu kaikesta kaupungin toiminnasta kuuluu pormestari Vapaavuorelle, mutta hän on laiminlyönyt alaistensa valvonnan eikä ole puuttunut laittomuuksiin.

Oikeuskanslerikin otti asian käsiteltäväkseen, mutta siirsi ratkaisemisen eduskunnan oikeusasiamiehen kanslialle, joka on tehnyt asiasta uuden kantelun ja vaatii kaupungilta selvitystä, miten se on menetellyt vaimoni suhteen saatuaan tiedon päätöksensä laittomuudesta. Tällä hetkellä oikeusasiamiehen kansliassa ja Helsingin hallinto-oikeudessa on ratkaistavana, onko Vapaavuori syyllistynyt perustuslain virkavastuupykälässä mainittuun viranomaisen valvonnan laiminlyöntiin.

Tämä sama Vapaavuori on yhtenään julkisuudessa vikisemässä ja neuvomassa muita, miten pitäisi toimia. Viime aikoina hän on ollut innokkaasti ajamassa itseään urheilujohtajaksi, vaikka hänen vastuullaan olevan kaupungin hallinto on retuperällä. Presidenttitiensä silottelussa Jan Vapaavuori on jo rakentanut monella tavalla koronan varjolla jumalbrändiään, mm. kaikkien vähäosaisten suojelijana. Omiin kokemuksiini verrattuna hänen alituinen veuhkaamisensa julkisuudessa eri äänestäjäryhmiä kosiskellen tuntuu irvokkaalta.

Uskoni Suomeen oikeusvaltiona horjuu pahasti, kun en tavallisena kansalaisena ole saanut edes korkeiden valvontaviranomaisten avulla ajetuksi oikeuksiani Helsingin byrokraattien laitonta mielivaltaa vastaan. Nyt viime kuukausina usko on vähän palannut – lähinnä oikeuskanslerin ansiosta.

Olen laatinut tästä prosessista liitteenä olevan pitkän yhteenvedon. Ymmärrän, että teillä on aika tiukalla ja kädet täynnä tärkeitä asioita, mutta jos ette itse ehdi lukea sitä, pyydän, että luetatte sen avustajillanne ja pyydätte heitä referoimaan. Olen tästä asiastani pyytänyt apua jo 27.8.2018 Annika Saarikolta hänen ollessaan perhe- ja peruspalvelupalveluministeri. Sain kirjeeseeni vastauksen 1.2.2019 lääkintäneuvos Timo Keistiseltä. Sanna Marinille lähetin viestin maaliskuussa 2019 ja sain häneltä lyhyen vastauksen. Kysyin neuvoa 5.6.2020 myös Anna-Maja Henrikssonilta.

Ystävällisin terveisin...

Oikeusministerin avustaja vastasi ja kertoi, että olen kääntynyt juuri oikeiden tahojen puoleen oikeuksieni ajamisessa. Krista Kiuru kirjoitti myöhemmin pitkän henkilökohtaisen vastauskirjeen.

* * *

Yhteenveto 15.10.2020

Yhteenvetoni, jota lähettelin sinne tänne, oli lokakuun 2020 puoleen väliin mennessä paisunut jo hyvin pitkäksi eepokseksi:

”Kaupunkilaisia kannustetaan ottamaan vastuuta
omasta ja läheistensä hyvinvoinnista ja terveydestä
ja samalla asukkaille turvataan tarvittaessa aukoton apu”
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala

 ”Haluan, että Helsinki kuuntelee herkällä korvalla kaikkia kaupunkilaisia”
”Huoli heikoimmassa asemassa olevista on suuri”
”Kuitenkin pitää pyrkiä olemaan oikeudenmukaisen ja reilun ihmisen maineessa”
”Helsinki on maailman toimivin kaupunki ja olen ylpeä siitä”
”Sanon Suomen ylivoimaisesti suurimman kaupungin pormestarina, että aika sekavaa tämä on”
”On selvää, että kaupungin ohjeita ja niiden ymmärtävyyttä tulee parantaa”
Jan Vapaavuori

 

Pormestari Jan Vapaavuoren johtama Helsingin kaupunki
ei noudata hallintolakia eikä julkisuuslakia 
ja omahoitotarvikejakelu toimii laittomasti

Helsingin kaupunki päätti tammikuussa 2018 hylätä vaimoani terveysasemalla hoitavan lääkärin tekemän tarvikemääräyksen lakisääteisistä kaupungin ilmaisista vaipoista. Määräys perustui Sosiaali- ja terveysministeriön edellyttämällä tavalla lääkärin yksilöllisesti tekemässä määrittelyssä toteaman vakavan ja pitkäaikaisen sairauden hoidon tarpeeseen.

Emme saaneet hylkäyspäätöksestä hallintolain edellyttämää kirjallista päätöstä perusteluineen. Henkilö, jonka kanssa piti sopia vaippojen toimituksesta, kertoi vain puhelimessa, että emme saa vaippoja, sillä kaupunki vaatii tarvikkeiden saamiseksi omavastuuvelvollisuuden täyttämisen ja kolme kuukautta aikaisemman virtsankarkausdiagnoosin. Koska Sosiaali- ja terveysministeriön määräyksissä ei ole mitään mainintaa mistään kolmen kuukauden karenssista, omavastuuvelvollisuudesta tai diagnoosivaatimuksesta, aloin selvittää, mistä oikein oli kysymys.

Olen yrittänyt kahden ja puolen vuoden ajan saada kaupungin ylilääkäreiltä ja pormestareilta selvyyttä, mihin lakeihin ja määräyksiin hoitavan lääkärin yksilöllisen harkinnan perusteella tekemän vaippamääräyksen hylkääminen perustuu, mutta en ole saanut. Ylilääkärit ja johtajat pormestari Vapaavuorta myöten ovat olleet alusta alkaen tietoisia omahoitotarvikejakelun laittomasta toiminnasta, mutta he eivät ole tehneet mitään asian korjaamiseksi.

Kun en saanut yli puoleen vuoteen Helsingin kaupungilta vaatimaani vastausta, tein kesällä 2018 eduskunnan oikeusasiamiehelle ja Etelä-Suomen aluehallintovirastolle kantelut, joihin molemmat antoivat langettavat ratkaisunsa keväällä 2019. Oikeusasiamies teki vielä erikseen selvittely- ja lausuntopyynnön Valviralle siitä, onko Helsingin kaupunki toiminut omahoitotarvikejakelussaan laittomasti ja onko vaimoani kohdeltu asianmukaisesti tarvikkeiden antamisesta päätettäessä. Valvira selvitti asian perusteellisesti ja antoi oikeusasiamiehelle syksyllä 2019 tiukan lausunnon, jossa se yhtyi kaikilta osin aluehallintoviraston ratkaisuun ja totesi, että kaupungin tekemä päätös oli laiton ja että vaimoani ei ollut kohdeltu asianmukaisesti.

Kaikissa näissä korkea-arvoisten laillisuutta valvovien viranomaisten ratkaisuissa pidetään kaupungin menettelyä moitittavana ja todetaan yksimielisesti ja yksiselitteisesti, että Helsingin kaupunki on toiminut omahoitotarvikejakelussaan monella tavalla laittomasti. Esimerkiksi kolmen kuukauden karenssivaatimukseen ei ole missään mitään perustetta, vaan vaipat olisi pitänyt antaa heti. Omahoitotarvikevaraston ylilääkärillä ei ole oikeutta puuttua hoitavan lääkärin tekemään yksilöllisesti määriteltyyn tarpeeseen, seurantaan ja arviointiin perustuvaan hoitotarvikemääräykseen eikä tarvikkeiden määrään.

Kaikkien valvovien viranomaisten mielestä ”Alzheimerin tautia sairastavaa 77-vuotiasta rouvaa” ei kohdeltu asianmukaisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen. Vaimollani on viranomaisten mielestä kiistatta pitkäaikainen vakava sairaus, jonka johdosta vaipat olisi pitänyt antaa hoitavan lääkärin lähetteen mukaisesti ministeriön määräyksiä noudattaen välittömästi. Kaupungin olisi pitänyt vastata tiedusteluihini viivyttelemättä kirjallisesti siten, että vastauksessa olisi ilman eri pyyntöä kerrottu ratkaisun perusteet ja asiakkaan oikeusturvakeinot, kuten muistutusmenettely.  Aluehallintovirasto määräsi toukokuussa 2019 Helsingin kaupungin korjaamaan ohjeensa ja toimintansa Sosiaali- ja terveysministeriön määräysten mukaiseksi. Lokakuussa 2020 ei ole lupauksista huolimatta vielä näkynyt merkkejä muutoksista, eikä kaupunki ole oikaissut laitonta päätöstään.

Eduskunnan oikeusasiamies otti asian uudelleen käsiteltäväksi kesällä 2020 ja vaatii kaupungilta kirjallista selvitystä siitä, miten se on menetellyt vaimoni hoitotarvikeasiassa saatuaan valvontaviranomaisilta tiedon päätöksensä laittomuudesta. Oikeusasiamies pyysi 19.8.2020 kaupunkia lähettämään minulle hoitotarvikejakelua koskevat korjatut ohjeet ja muut asiakirjat, joita olen pyytänyt. Lokakuuhun 2020 mennessä ei niitä asiakirjoja ole vielä näkynyt. Kaupungin on myös vastattava oikeusasiamiehelle, korvataanko meille meidän itse ostamamme vaipat.

Oikeuskanslerinvirastokin on käsitellyt oikeuskanslerille lähettämäni kirjeen perusteella kaupungin menettelyä kanteluna, mutta se siirsi asian oikeusasiamiehen ratkaistavaksi.

Helsingin hallinto-oikeudessa on ratkaistavana valitukseni siitä, että Helsingin kaupunki ei ole toiminut hyvän hallintotavan mukaisesti, eikä ole noudattanut päätöksenteossaan ja siitä tiedottamisessaan hallintolakia eikä julkisuuslakia. Pyysin hallinto-oikeutta ja oikeusasiamiestä myös ratkaisemaan, ovatko kaupungin toiminnasta vastaavat johtajat syyllistyneet perustuslain virkamiehen virkavastuuta koskevassa 118 pykälässä mainittuun valvonnan laiminlyöntiin.

Näiden kantelujen lisäksi tietosuojavaltuutettu on tehnyt ilmoitukseni perusteella rikosilmoituksen poliisille virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska vaimoni salaisia potilastietoja oli urkittu ilman lupaa ja tarvetta.

 

Tämä asia ei koske vain meitä, sillä hyvin suuri joukko helsinkiläisiä sairaita ja etenkin sairaita vanhuksia on jo useiden vuosien ajan jäänyt Helsingin kaupungin laittomien karenssivaatimusten takia ilman heille lain mukaan kuuluvia omahoitotarvikkeita.

Lopulta tässä on kyse siitä, toimiiko Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysala Suomen lainsäädännön ja ministeriön määräysten mukaisesti ja onko tavallisella kaupunkilaisella mahdollisuus saada oikeudenmukaista kohtelua.

Tiivistelmä 

o   Helsingin kaupunki puuttui valvontaviranomaisten laittomaksi toteamalla päätöksellään vakavasti sairaan vanhuksen oikeuksiin saada ministeriön määräysten mukaiset omahoitotarvikkeet, jotka hoitava lääkäri oli yksilöllisen harkintaan perustuen potilaalle määrännyt. 

o   Kaupungin johtajien ja ylilääkäreiden välinpitämättömyys ja ylimielinen suhtautuminen asiaan on johtanut siihen, että eduskunnan oikeusasiamies, Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Valvira ovat jo vuonna 2019 vaatineet kaupunkia korjaamaan menetelmänsä ja laittoman päätöksensä, mutta kaupunki ei ole vielä lokakuuhun 2020 mennessä toteuttanut laillisuutta valvovien viranomaisten vaatimia muutoksia toimintaansa. 

o   Helsingin hallinto-oikeudessa on tutkittavana ja ratkaistavana, onko Helsingin kaupunki toiminut hallintolain, julkisuuslain ja ministeriön määräysten vastaisesti ja ovatko kaupungin vastuulliset johtajat syyllistyneet perustuslain virkavastuupykälän mukaiseen valvonnan laiminlyöntiin. Oikeusasiamiehen kanslia on ottanut asian uudelleen ratkaistavaksi ja vaatii kaupungilta selvitystä. 

o   Oikeutettu vaatimukseni on, että Helsingin kaupungin on noudatettava kaikessa toiminnassaan Suomen lainsäädäntöä. En luovuta ennen kuin tämä vaatimukseni on toteutunut. Käytän sen saavuttamiseksi tavallisena kansalaisena kaikki mahdolliset keinot.

 

* * * 

Kun tämä prosessi vain jatkui ja sai yhä omituisempia piirteitä, aloin kirjata ylös tapahtumia. Kerron tässä yhteenvedossani aluksi hieman taustaa ja käyn sen jälkeen kronologisesti läpi, miten asian selvittely on edennyt maailman toimivimmassa kaupungissa. Tämä ei ole autenttinen tapahtumahetkillä kirjoitettu päiväkirja, sillä olen täydentänyt ja selventänyt asioita sitä mukaa kun uutta on ilmennyt. Olen lisännyt väliin kursiivilla myös muutamia jälkikäteisarvioitani eri tilanteissa (√). Tästä kertomuksesta tuli valitettavasti hyvin pitkä, vaikka olen tiivistänyt ja karsinut rankasti, sillä materiaalia on kertynyt valtavasti. Toistoakin on turhan paljon, koska olen joutunut jankuttamaan tätä samaa asiaa monelle eri taholle.

 

Taustaa

Olemme olleet naimisissa vuodesta 1963 lähtien. Haaveet onnellisista eläkevuosista murskaantuivat, kun kymmenen vuotta sitten vaimollani todettiin Alzheimerin tauti. Sairaus on edennyt jo hyvin vaikeaan vaiheeseen, vaimoni tarvitsee apua ihan kaikissa asioissa joka hetki. Olen ollut yli viisi vuotta hänen omaishoitajansa.

Vuonna 2013 tauti luokiteltiin vielä keskivaikeaksi, mutta elämä oli raskasta. Päivät ja yöt olivat täynnä aggressiota. Vaimoni vaati jo silloin yhtämittaista silmälläpitoa, sillä hän yritti karkailla jatkuvasti omille teilleen, koska ei tuntenut enää minua ja kotia. Ja pääsikin usein karkaamaan varotoimista huolimatta. Viranomaiset totesivat jo silloin, että vaimolleni pitäisi järjestää hoitopaikka jossain palvelutalossa, mikäli en hoitaisi häntä kotona. Niihin aikoihin arkemme hankaloitui entisestään, sillä vaimoltani katosi pidätyskyky. Näistä ongelmista puhuttiin usein meitä jo vuodesta 2003 asti hoitaneen terveysasemamme omalääkärin ja tilanteemme hyvin tuntevan omahoitajan kanssa. He kehottivat meitä ottamaan vastaan kaupungin tarjoamia ilmaisia vaippoja, mutta yritimme kuitenkin pärjätä omin voimin itse ostamillamme vaipoilla. Myös sosiaaliviraston omaishoitajavastaava oli kertonut meille moneen kertaan kaupungin vaipoista. Hän oli kirjannut virtsankarkaamisen ja omien vaippojen käytön kesällä 2017 tekemäänsä vaimoni sairautta koskevaan hoitosopimukseen.

 

Tammikuu 2018

Virtsan ja ulosteen karkailu olivat menneet jo niin hankaliksi, että tarvitsemme omalääkärimme mielestä tämän lääketieteellisin perustein todetun pitkäaikaisen sairauden hoitoon kaupungilta vaippoja. Hän teki 30.1.2018 vaipoista lähetteen kaupungin omahoitotarvikejakeluun. Kaiken piti olla sillä selvä, mutta niin ei ollut alkuunkaan…

 

Helmikuu 2018

Soitin 2.2.2018 terveysasemalta saamaani Koskelan omahoitotarvikevaraston numeroon sopiakseni vaippojen toimituksesta. Heillä on käytössä takaisinsoittopalvelu. Takaisinsoittaja ilmoittikin yllättäen, että emme saa vaippoja. Hän kertoi kaupungin vaativan vaippojen saamiseksi kolme kuukautta aikaisemmin kirjatun inkontinenssidiagnoosin ja omavastuuvelvoitteen täyttämisen. Olin tyrmistynyt. Omasta mielestäni olimme hoitaneet omavastuuosuutemme jo vähintään kymmenkertaisesti.

ü Kaupunki toimi heti alkuun väärin, koska se ei lääkärin lähetteen hylkäämisestä ilmoittaessaan piitannut ollenkaan viranomaisen virkavastuuseen kuuluvista velvollisuuksista, Hallintolain mukaan viranomaisen on pyytämättä lähetettävä päätöstä koskeva pöytäkirjanote oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen asianomaiselle erikseen tiedoksi kirjeellä. Kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi mm. päätöksen tehnyt viranomainen ja päätöksen tekemisen ajankohta, päätöksen perustelut ja yksilöity tieto siitä, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu taikka miten asia on muutoin ratkaistu sekä sen henkilön nimi ja yhteystiedot, jolta asianosainen voi pyytää tarvittaessa lisätietoja päätöksestä. Hyvän hallintotavan noudattamiseksi ja hallintolain mukaisesti toimimiseksi ei todellakaan riitä, että lääkärin määräyksen hylkäyspäätöksestä joku rouva vain sanoo puhelimessa, että ette te nyt saa niitä vaippoja.

ü Etelä-Suomen aluehallitus antoi keväällä 2019 tästä kaupungille tiukat moitteet ja velvoitti kaupunkia korjaamaan toimintatapansa, siis käski noudattamaan hallintolakia ja ministeriön määräyksiä. Helsingin kaupunki ei ole vielä syksyyn 2020 mennessä korjannut laitonta päätöstään eikä tehnyt menettelynsä korjaamiseksi mitään.

 

Koska kaupunki oli laiminlyönyt tiedoksi antamisessaan velvollisuutensa, otin 6.2.2018 yhteyttä sosiaali- ja terveystoimialan apulaispormestari Sanna Vesikansaan. Vaadin häneltä tietoa, mihin lakeihin ja määräyksiin perustuu tarvikevaraston oikeus vaatia karensseja ja omavastuita sekä hylätä hoitavan lääkärin määräys tarvikkeista. Lähetin kirjeestäni kopiot myös pormestarille ja muille apulaispormestareille. En saanut vastausta keneltäkään perustelupyyntööni.

Vesikansalla sen sijaan oli otsaa kertoa 16.2.2018, että emme tarvitse säännöllisesti vaippoja, koska hänen asiantuntijoidensa mukaan Alzheimerin taudin oireisiin ei kuulu pidätyskyvyn menettäminen. Tyrmistyin entistä enemmän. Osoittaa kyllä apulaispormestarilta melkoista tilannetajun puutetta, epäinhimillisyyttä ja typeryyttä, kun hän katsoo asialliseksi valistaa meitä vakavaa tautia vastaan vuosikausia taistelleita tuollaisella väitteellä, joka on vastoin kaikkea lääketieteen vuosikymmeniä kestäneiden tutkimusten tuloksia Alzheimerin taudin oireista. Omat pragmaattiset kokemuksemme olivat toden totta toisenlaiset, sillä olimme jo vuosia rypeneet virtsan ja ulosteiden kanssa päivin öin. Myös Valvira on oikeusasiamiehen pyytämässä lausunnossaan todennut myöhemmin syksyllä 2019, että inkontinenssi kuuluu Alzheimerin taudin vaikean vaiheen oireisiin. Mitä syytä Vesikansalla oli kyseenalaistaa kokeneen, meidät hyvin tuntevan terveyskeskuslääkärin ja sosiaalihoitajan jo vuosia sitten toteama vaimoni pidätyskyvyn menettäminen? Miksi Vesikansa uskoo ja esittää tällaista hölynpölyä ottamatta asiasta selvää?

Vesikansa lupasi, että vaipat voisi kyllä saada heti, jos pidätyskyvyttömyys ja vaippojen tarve on mainittu jossain sairauskertomuksessa. Kerroin, että hänen alaisuuteensa kuuluva sosiaalivirasto kirjasi sosiaaliohjaajan kotikäynnin jälkeen jo edellisenä kesänä yli puoli vuotta sitten 21.7.2017 vaimoni sairauden hoitosuunnitelmaan virtsankarkaamisen ja vaippojen käytön. Onhan se suunnitelma hänen nähtävissään, kun vaivautuu tiedustelemaan alaisiltaan. Ei vaivautunut. Vesikansan tälläkään lupauksella ei ollut mitään katetta, sillä vaipat jäivät edelleen saamatta.

Vesikansa oli kysynyt vastauksessaan, haluanko tehdä päätöksestä kaupungille muistutuksen. Vastasin, että en. Halusin vain tietää, mihin päätös perustuu. Myöhemmin tarkensin vaatimustani ja vaadin julkisuusperiaatteen mukaisesti saada itselleni sen asiakirjan, johon tämä hylkäävään päätökseen oikeuttava peruste on kirjattu.

 

Aloin selvittää tarkemmin, mitä määräyksiä omahoitotarvikejakelusta löytyy netistä. Sieltä löytyi helposti Sosiaali- ja terveysministeriön 25.6.2013 laatima omahoitotarvikejakelua koskeva Kuntainfo 4/2013, jossa on kaikki kuntien tarvikejakelua koskevat määräykset. Heti ensilukemalla selvisi, että kaupungin vaatima karenssi ei ole ainakaan ministeriön ohjeiden mukainen. En löytänyt mistään lakiteksteistäkään tai asetuksista mitään kolmen kuukauden karenssista.

ü Tästä hetkestä lähtien minulle oli aivan selvää, että Helsingin kaupunki ei noudata omahoitotarvikejakelussaan ministeriön määräyksiä eikä Suomen lainsäädäntöä eikä toimi hyvän hallintotavan mukaisesti. Päätin, että en alistu perusteettomaan mielivaltaan, enkä jätä tämän asian selvittämistä kesken, vaikka siihen menisi kuinka paljon aikaa ja voimia. En todellakaan osannut kuvitella, että Helsingin kaupungin johtajat eivät vastaisi kyselyihini, eivätkä myöntäisi mitään virheitään koskaan. Eivät sittenkään, vaikka Suomen valtion korkeimmat laillisuusvalvojat antoivat heidän toimistaan langettavat lausuntonsa.

 

Kerroin Vesikansalle, että kaupungin vaatimukset erillisestä oirediagnoosista, omavastuusta ja karenssista ovat laittomia, sillä ne eivät perustu mihinkään lakiin tai ministeriön määräyksiin. Alzheimerin tauti on diagnosoitu Laakson sairaalassa marraskuussa 2010 ja se diagnoosi kattaa kaikki siihen tautiin kuuluvat oireet ilman erillisiä oirediagnooseja. Myös inkontinenssin aivan riippumatta siitä, mitä mieltä omatarvikkeiden jakelijat tai Vesikansan ”asiantuntijat” ovat asiasta.

Minulla oli mahdollisuus kysyä arvostetun geriatrian emeritaprofessorin erikoislääkäri Sirkka-Liisa Kivelän mielipidettä näistä ylilääkäreiden tulkinnoista. Hän perehtyi tapaukseemme ja järkyttyi saamastamme kohtelusta ja Helsingin kaupungin ylilääkäreiden tietotaidon tasosta, josta hänellä tosin oli jo omakohtaisiakin negatiivisia kokemuksia. Hän kertoi törmänneensä muutenkin Helsingin kaupungin lääkäreiden täydelliseen välinpitämättömyyteen monien häneen yhteyttä ottaneiden, iäkkäistä omaisistaan tai puolisostaan hoitaneiden puhelinsoitoissa. Vesikansan väite, että Alzheimerin taudin oireisiin ei kuuluisi pidätyskyvyn menettäminen, on Sirkka-Liisa Kivelän mielestä kestämätön. Inkontinenssi kuuluu kiistatta tämän neurologisen sairauden oireisiin. Sen pitäisi olla hänestä selvää kaikille hoitoalalla toimiville. Tämä tunnustettu auktoriteetti on tehnyt elämäntyönsä näitä asioita tutkien Luotan tässä asiassa enemmän geriatrian erikoislääkärin kuin kaupungin ylilääkäreiden asiantuntemukseen, Vesikansasta puhumattakaan.

 

 

Maaliskuu 2018

Lähetin Vesikansalle 29.3.2018 uuden kyselyn, kun asiasta ei ollut kuulunut mitään, vaikka Vesikansa oli luvannut selvittää asian. Liitin tiedusteluuni kopion terveyskeskuslääkärin kirjoittamasta uudesta selväsanaisesta määräyksestä antaa vaipat lääkärin tekemän alkuperäisen lähetteen mukaisesti eli 1.2.2018 alkaen. Vesikansa ei noteerannut lainkaan uutta lähetettä, vaikka tässä vaiheessa oli jo selvää, että karenssivaatimus on laiton. Hän vastasi, että asia ei ole edennyt kahdessa kuukaudessa mitenkään, mutta kertoi, että johtajaylilääkäri Olli Huuskonen on luvannut soittaa minulle ja selvittää asian. Huuskonen ei soittanut koskaan. Eikä kukaan muukaan kaupungilta. Vesikansa oli siis taas puhunut palturia, luvannut perättömiä ja paennut piiloon takavasemmalle, josta hänestä ei ole kuulunut mitään sen koommin. Että sellainen apulaispormestari!

 

Toukokuu 2018

Mitään ei taaskaan kuulunut aikoihin. Kirjoitin pormestari Jan Vapaavuorelle 28.5.2018 kirjeen, jossa pyysin häneltä apua, jotta saisin vastauksen kyselyyni. Vetosin pormestarille lähettämässäni kirjeessä sydämen hyvyyteen, jota äitini oli saanut osakseen hänen edeltäjältään ylipormestari Eero Rydmanilta vuonna 1952. Hän olisi ottanut perheemme kesäksi asumaan huvilalleen, kun äitini oli häädön saatuamme istunut turhaan pienen vauvan kanssa kahden kuukauden ajan joka aamu huoneenvuokralautakunnassa saamatta asuntoa. Nykyisen pormestarin sydän pysyi kylmänä. Hän ei vastannut. En keksi muuta syytä vastaamattomuudelle kuin sen, että housuihinsa virtsaavan ja ulostavan vanhan sairaan mummelin murheet eivät sopineet hra pormestarin presidenttitien agendaan. 

ü Koko asia olisi ollut helppo selvittää tässä vaiheessa ja se olisi pitänyt selvittää.
Yhteiskunnan tärkeät viranomaiset olisivat säästyneet monilta turhilta toimilta.
Toimialan apulaispormestari Vesikansalla oli avaimet käsissään ja hänen olisi pitänyt vaatia virheellisen menettelyn korjaamista, mutta hänellä ei ollut kykyä – ja tuskin haluakaan – puuttua alaistensa laittomaan toimintaan. Hän ei vaivautunut ottamaan tosiasioista selvää, vaan piiloutui kelvottomien asiantuntijoidensa taakse ja jätti asian selvittämisen sikseen lupauksistaan huolimatta.

ü Kaupungin kaikista toimista vastaavan Vapaavuoren olisi juristina pitänyt tajuta ja selvittää, mitä oli tekeillä ja uskoa, kun hänelle kerrottiin, että hänen alaisensa eivät työssään noudata Suomen lainsäädäntöä ja ministeriön määräyksiä. Vastuullinen, valpas, valistunut, huolellinen ja vahva johtaja olisi ilman muuta puuttunutkin asiaan ja hoitanut sen heti kuntoon.

 

Kesäkuu 2018

Tein 19.6.2018 eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun Helsingin kaupungin perustuslakirikkomuksesta, koska en ollut kohtuullisen ajan kuluessa saanut kaupungilta julkisuusperiaatteen mukaista asiakirjaa, jonka perusteella minua koskeva päätös oli tehty, enkä myöskään perusteluja vastaamattomuudelle.

Lähetin Helsingin Sanomien mielipidesivulle kirjoituksen siitä, että Helsingin kaupunki ei noudata julkisuuslakia, kun se ei luovuta minulle pyytämääni asiakirjaa. Kirjoitusta ei julkaistu.

 

 

Elokuu 2018

Vesikansan vastauksen lisäksi en saanut kaupungilta koko kevään ja kesän aikana minkäänlaista viestiä tai kirjettä, kunnes kaupungilta tuli yllättäen paksu kirjekuori 16.8.2018 (HEL 2018-006851 T 06 03 01). Siinä ei kuitenkaan ollut vaatimaani dokumenttia vaippalähetteen hylkäämisen perusteista. Sitä ja vain sitä olin pyytänyt jo puolen vuoden ajan. Sen sijaan kirjeessä oli kolmen ylilääkärin ylimieliset ja viisastelevat lausunnot asioista, jotka eivät millään muodoin liittyneet asiakirjapyyntööni.

Nämä kolme viisasta miestä ovat va terveysasemien johtajalääkäri Kristian Siekkinen, vs johtava ylilääkäri Timo Sinkkonen ja Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveystoimialan Koskelan sairaala-alueen omahoitotarvikkeiden jakelupisteessä ylilääkärin ominaisuudessa työskenteleväksi esittäytyvä Juha Ahonen – tai Virpi Juha Ahonen, jolla nimellä Sinkkonen häntä kutsuu. En ymmärtänyt ollenkaan, mistä oli kysymys. Miksi kaupunki lähetti minulle kopioita muille lähetetyistä kirjoituksista? Minä en ainakaan ollut kysellyt keneltäkään mitään niistä asioista, joita ylilääkärit kirjoituksissaan selittelivät.

Myöhemmin - vasta seuraavana vuonna - minulle selvisi, että tämä ylilääkäreiden omituinen kirjoituskokoelma ei ollutkaan tarkoitettu minulle, vaan se oli vastaus eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka oli pyytänyt kaupungilta vastinetta julkisuuslain rikkomusta koskevaan kanteluuni. Näissä ylilääkäreiden sepustuksissa ei tosin ollut mitään julkisuusperiaatteeseenkaan liittyvää. En saanut koskaan tietää, mitä oikeusasiamies oli kaupungilta kysynyt.

Kirjeessä olleista kaupungin pysyväisohje PYSY04:n sivujen kopiosta sain selville, minkälaisia sisäiseen käyttöön tarkoitettuja ohjeita ylilääkärit olivat Helsingin kaupungin omahoitotarvikejakelua varten laatineet ja hyväksyneet. Ne eivät vastanneet ollenkaan ministeriön määräyksiä. En voinut uskoa, miten ymmärtämättömiä ylilääkärit ovat alansa asioista. Ylilääkärit eivät näytä hallitsevan suomen kieltäkään sen vertaa, että olisivat osanneet lukea ministeriön ohjeet oikein. Vielä huonompi vaihtoehto on, että ymmärtävät, mutta eivät piittaa määräyksistä.

Kun ministeriön ohjeissa esimerkiksi kolmen kuukauden kestoa koskevan relatiivilauseen korrelaatti on pitkäaikainen sairaus, kaupungin ylilääkärit ovat kirjoittaneet ohjeisiinsa, että oireen diagnoosin kirjauksesta on täytynyt kulua kolme kuukautta. Ihan eri asia! Ohjeet ovat kautta linjan Suomen lainsäädännön vastaisia ja potilaiden oikeusturvaa heikentäviä, kuten valvontaviranomaiset ovat myöhemmin todenneet. Miksi tämä määräysten ymmärtäminen on juuri helsinkiläisille niin vaikeaa? Nolottaa stadilaisena, että Helsinki on ainoa Suomen kunta, jossa tarvikkeita on jaettu vuosikausia väärin perustein vaatimalla omavaltaisesti karensseja ja omavastuita vastoin ministeriön määräyksiä.

ü Helsingin kaupungin omahoitotarvikkeiden hoitoa koskevan pysyväisohjeen PYSY044 ovat allekirjoittaneet ja siis hyväksyneet sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen ja terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen. Ajattelen positiivisesti, joten uskon kaupungin kaikkien korkeassa asemassa olevien johtajien tietävän, mitä heidän itsensä tulee tehdä, mistä he vastaavat ja miten heidän kuuluu valvoa alaistensa tekemisiä. Tässä on siis mahtava vastuu- ja valvontaketju ylhäältä alaspäin: Vapaavuori -> Vesikansa -> Jolkkonen -> Turpeinen -> Siekkinen -> Sinkkonen -> Ahonen. Kaikkien heidän olisi pitänyt varmistaa, että kaupunki toimii omahoitotarvikejakelussaan laillisesti. Kaikki he tiesivät viimeistään vastaukseni jälkeen, että niin ei ole. Kukaan heistä ei ole tehnyt mitään asian korjaamiseksi. (Myöhemmin on julkisuudessa selvinnyt, että Vesikansa on tässä ketjussa vastuuton, pelkkä kaupungin kasvo).

ü Haluan vielä erityisesti korostaa, että kaupungin pysyväisohjeessa kerrotaan, miten omahoitotarvikejakelussa toimitaan. Onhan sekin mielenkiintoista tietää, mutta siitä ei ole kysymys. Olen alun alkaen vaatinut tietoa nimenomaan siitä, minkä perusteella kaupungilla on oikeus toimia niin kuin se toimii. Siis mitkä ovat ne lait ja asetukset ja määräykset, joihin kaupungin karenssivaatimus ja oikeus hylätä hoitavan lääkärin tarvikemääräys perustuvat?

 

Saamassani ylilääkäreiden kirjeessä tarvikevaraston ylilääkäri Ahonen, joka kielsi vaippojen antamisen meille, ylpeilee saaneensa osoitetietojen perusteella selville vaimoni henkilöllisyyden ja käyneensä minulle täysin käsittämättömästä syystä läpi vaimoni salaiset potilastiedot kymmenen vuoden ajalta. Minkä ihmeen takia? Kenen luvalla? Millä oikeudella? Eihän hänellä ole, ei ole koskaan ollut, eikä varmasti tule koskaan olemaankaan minkäänlaista hoitosuhdetta vaimooni. Omalääkärimme on hoitanut meitä erinomaisesti, eikä muiden lääkäreiden ole tarvinnut puuttua hoitoomme ilman omalääkärimme nimenomaista pyyntöä. Kaikkein vähiten olemme tarvinneet Ahoselta hoitoapua.

Ahonen kirjoittaa, että ei ole ollut puheena olevan asian kanssa tekemisissä muuten kuin vastannut epävirallisesti 9.2.2018 esimiehensä tiedusteluun tähän tapaukseen liittyvien omahoitotarvikkeiden jakoperiaatteista. Ahonen siis myöntää kirjallisesti, että ei ole ollut hoitosuhteessa ja on silti urkkinut salaisia potilastietoja! Minä en ole tarkoituksella missään vaiheessa maininnut edes vaimoni nimeä, koska olen kysellyt omahoitotarvikejakelun hylkäyksen perusteita yleisellä tasolla. Eihän vaimoni henkilöllisyydellä ja hänen sairauksillaan voi olla mitään tekemistä asiakirjan antamisen kanssa. Asiakirja on olemassa sellaisenaan (jos on) ja se on annettava minulle sellaisena kuin se on. Täysin riippumatta siitä, mitä vaimoni tai kenenkään muun potilastietoihin on kirjattu. Ahosen esimies Sinkkonen kertoo myös perehtyneensä vaimoni potilastietoihin. Lupa salaisten potilastietojen katseluun edellyttää ehdottomasti, että henkilöllä on hoitosuhde potilaaseen. En tiedä Ahosen tai Sinkkosen missään vaiheessa hoitaneen vaimoani.

En ole pyytänyt Vapaavuorelta enkä muiltakaan kaupungin palkkalistoilla olevilta asiakirjan lisäksi yhtään mitään muuta. En ole vaatinut vaippoja, en ole valittanut tarvikevaraston ylilääkärin hylkäävästä päätöksestä, en ole tehnyt muistutusta kaupungin toiminnasta. Olen vain ja ainoastaan vaatinut tietää, mihin hoitavan lääkärin tekemän vaippamääräyksen hylkäämispäätös perustui ja mikä asiakirja hylkäämisen oikeutti. Mikä siinä on niin ylivoimaisen vaikeata akateemisen koulutuksen saaneille ymmärtää? Tein tästä salaisten potilastietojen katselemisesta heti ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle ja pyysin häntä selvittämään, ovatko ylilääkärit syyllistyneet yksityisyydensuojan murtamiseen. Tietosuojavaltuutettu teki huhtikuussa 2020 rikosilmoituksen virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kaikki tämä Ahosen ja Sinkkosen vaivannäkö diagnoosin etsimisessä ja mahdollinen tietosuojan murtaminen olivat turhaa, sillä aluehallintovirasto totesi keväällä 2019 kanteluni ratkaisussa, että lainsäädännössä tai ministeriön määräyksissä ei ole mitään mainintaa diagnoosin vaatimisesta.

Tämän hra Ahosen selityksiä on vaikea lukea nauramatta. Kun hänen pitäisi antaa minulle ainoastaan yksi kaupungin dokumentti, mikä saa hänet esimerkiksi kirjoittamaan, että vaimoni ei saisi kaupungin vaippoja, vaikka hän olisi raskaana? Haloo! Vakavasti sairas 37-kiloinen vaimoni oli silloin jo 77-vuotias, enkä minäkään ole enää kovin viriilissä kunnossa. Toisaalta oli loukkaavaa lukea, kun hän härskisti vihjaili, että yritän väärin perustein hyötyä kaupungin ilmaisista tarvikkeista. Huippuna suurista luuloista Ahonen kertoi samaistavansa itsensä kirurgiin ja kirjoitti, että aivan samoin kuin kirurgi voi muuttaa hoitavan lääkärin lähetettä tai jopa hylätä sen, hänkin voi niin tehdä.

Vastasin ylilääkäreiden lausuntoihin 24.8.2018 seikkaperäisesti (tietämättä miksi kopiot lausunnoista oli minulle lähetetty) ja väänsin rautalangasta, missä kaikissa asioissa he toimivat Suomen lakien ja ministeriön määräysten vastaisesti. Lähetin vastaukseni tiedoksi myös maailman toimivimman kaupungin pormestareille. Ehdotin samalla, että kaupunki myöntäisi toimineensa väärin ja lähettäisi meille vaipat lääkärin alkuperäisen määräyksen mukaisesti. Asia olisi ollut sillä selvä ja olisin perunut tekemäni kantelut. Ehdotukseni ei kelvannut kaupungille.

 

ü Tässäkin vaiheessa kaupungilla olisi ollut oivallinen tilaisuus myöntää virheensä, korjata laiton ratkaisunsa. Olisimme voineet lopettaa asian vatvomisen, mutta kun ei niin ei.

 

 

Liitin kaupungille antamaani vastaukseen tässä jäljempänä olevia eduskunnan oikeusasiamiehen poimimia otteita asiaan liittyvistä lakiteksteistä ja viranomaisten määräyksistä sekä selvennyksiä kohdista, joissa kaupunki on toiminut vastoin voimassa olevia määräyksiä:

Eduskunnan oikeusasiamiehen poimimia otteita omahoitotarvikejakelua koskevista laeista, määräyksistä ja viranomaisten kannanotoista

Omahoitotarvikejakelusta on tehty eduskunnan oikeusasiamiehelle useita kanteluita. Esimerkiksi vuonna 2017 oikeusasiamies poimi langettavan päätöksensä Dnro 669/4/16 perusteluissa potilaslaista, terveydenhuoltolaista ja Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfosta seuraavia otteita:

o   Potilaslain 3 §:n mukaan potilaalla on oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hyvään hoitoon kuuluu, että jokaisen potilaan hoidon tarve arvioidaan yksilöllisesti. Potilaan terveydentilasta johtuvan hoidon tarpeen arvioinnin tulee perustua lääketieteellisesti hyväksyttäviin kriteereihin. 

o   Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992, potilaslaki) 3 §:n mukaan potilaalla on oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. 

o   Terveydenhuoltolain 24 §:n mukaan hoitosuunnitelman mukaiset pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet sisältyvät kunnan järjestämisvastuulla oleviin sairaanhoitopalveluihin.

o   Terveydenhuoltolain 25 §:n mukaan kotisairaanhoidossa käytettävät hoitosuunnitelman mukaiset pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet sisältyvät hoitoon, samoin kuin kotisairaalahoidon yhteydessä annettavat hoitosuunnitelman mukaiset hoitotarvikkeet. 

o   Terveydenhuoltolain esitöissä todetaan nimenomaan, että hoidon ja sairauden seurannassa tarvittavien hoitotarvikkeiden jakelun tulee aina perustua yksilölliseen tarpeeseen, jonka määrittelee hoitava lääkäri.

o   Terveydenhuoltolain esitöissä (HE 90/2010) todetaan seuraavaa: Hoidon ja sairauden seurannassa tarvittavien hoitotarvikkeiden jakelun terveyskeskuksesta potilaalle tulee aina perustua yksilölliseen tarpeeseen, jonka määrittelee hoitava lääkäri. 

o   Jakelun aloittamisesta päättää terveyskeskuksen lääkäri. Jakelu aloitetaan, mikäli hoitotarvikkeiden tarpeen arvioidaan olevan pitkäaikainen, yleensä kolme kuukautta. 

o   Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfon mukaan sairauden hoitoon kuuluvien hoitotarvikkeiden jakelun tulee perustua aina yksilöllisesti määriteltyyn tarpeeseen ja terveydenhuollon ammattihenkilön suorittamaan arviointiin ja seurantaan.

o   Hoitotarvikejakelun lähtökohtana on lääketieteellisin perustein todettu pitkäaikainen sairaus, joka on kestänyt vähintään kolme kuukautta. 

o   Päätöksen hoitotarvikkeista tekee lääkäri tai terveydenhuollon ammattihenkilö. Hoitotarvikkeiden yksilöllinen tarve tulee kirjata potilaan tai asiakkaan hoitosuunnitelmaan julkisessa terveydenhuollossa. 

o   Kunnat voivat laatia omia ohjeistuksiaan hoitotarvikkeiden jakelusta, mutta ohjeet eivät saa rajoittaa yksilölliseen tarpeeseen perustuvaa tarvikemäärää, joten kunta ei voi asettaa ehdottomia tarvikkeiden enimmäismääriä. 

o   Hoitotarvikkeet luovutetaan maksutta, eikä niistä tule periä mitään omavastuuosuuksia.

Oikeusasiamies lausui perusteluissaan vielä: ”Korostan kuitenkin, että kuntien laatimat ohjeet voivat olla vain lainsäädäntöä täydentäviä, eikä niillä voida rajoittaa tai sulkea pois oikeutta lainsäädännössä turvattuihin oikeuksiin. Siltä osin kuin ohjeet eivät jätä tilaa palvelun tarvitsijan yksilöllisen tarpeen huomioon ottamiselle, ohjeet ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa”.

 

 

Helsingin kaupungin lainvastaisia tulkintoja ja käytäntöjä omahoitotarvikejakelussa

Lait ja määräykset ovat olleet Helsingin kaupungin johtajien ja ylilääkäreiden käytössä, mutta heillä on merkittäviä puutteita luetun ymmärtämisessä. Tässä muutamia poimintoja runsauden sarvesta:

o   Kun kuntainfossa sanotaan yksiselitteisesti, että hoitavan lääkärin määräämiä omahoitotarvikkeita on annettava, kun lääketieteellisin perustein todettu pitkäaikainen sairaus on kestänyt vähintään kolme kuukautta, ylilääkärit ovat keksineet vaatia tästä poiketen, että jonkun oireen tai tarpeen on täytynyt kestää kolme kuukautta. Lisäksi he vaativat erillisiä kolme kuukautta aikaisemmin tehtyjä diagnooseja oireista. 

o   Esimerkiksi virtsanpidätyskyvyn menettänyt Alzheimerin tautia sairastava potilas ei saa Helsingin kaupungilta lääkärin määräämiä vaippoja ennen kuin kolme kuukautta on kulunut erikseen tehdystä virtsainkontinenssidiagnoosista ja inkontinenssin orgaanisen syyn kirjauksesta. Kuntainfossa ei ole mitään karensseihin tai erillisiin oirediagnooseihin viittaavaakaan. Geriatrian erikoislääkärit ovat yksimielisiä siitä, että Alzheimerin taudin vaikean vaiheen oireisiin kuuluu virtsankarkailu. Myös Valvira on vahvistanut tämän.

o   Kun kuntainfossa nimenomaan sanotaan, että tarvikkeista ei tule periä mitään omavastuuosuuksia, kaupunki vaatii omavastuuosuuden täyttämistä

o   Kun kuntainfossa sanotaan, että kunta ei voi asettaa ehdottomia tarvikkeiden enimmäismääriä, kaupunki antaa (jos antaa) vastoin hoitavan lääkärin lääketieteellisin perustein todettua tarvetta vain kolme vaippaa per päivä ja niistäkin vain yhdet saavat olla housuja. Kaupunki on jopa kirjannut ohjeisiinsa, että omahoitotarvikejakelun ylilääkäri voi muuttaa esitettyä omahoitotarvikkeiden määrää. Tarvikevarasto vaatii myös – jälleen vastoin ministerin ohjeita – hoitavalta lääkäriltä perusteluja, mikäli ohjeiden (?) mukainen määrä ylitetään

o   Kun terveydenhuoltolaissa sanotaan, että tarvikkeiden jakelun aloittamisesta päättää terveyskeskuksen lääkäri, kaupungin tarvikejakelijat katsovat olevansa oikeutettuja muuttamaan aloittamisaikoja ja vaatimaan karenssiaikojen täyttymistä, vaikka karensseista ei ole mitään mainintaa kuntainfossa eikä terveydenhoitoa koskevassa lainsäädännössä.

o   Kun Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa potilasasiakirjoista sanotaan, että vain potilaan hoitoon tai siihen liittyviin tehtäviin osallistuvat saavat käsitellä potilasasiakirjoja ja vain siinä laajuudessa kuin heidän työtehtävänsä ja vastuunsa sitä edellyttävät, tarvikevaraston ylilääkäri kertoo, että hän ei ole osallistunut mitenkään vaimoni hoitoon, mutta on silti käynyt läpi vaimoni salaiset potilastiedot kymmeneltä vuodelta. Esimiehet olivat antaneet hänelle tehtäväksi ainoastaan luovuttaa pyydetty asiakirja.

o   Kun kuntainfossa sanotaan, että hoitava lääkäri tekee hoitotarvikkeista päätöksen, joka perustuu yksilöllisesti määriteltyyn arviointiin ja seurantaan, Helsingin kaupunki oikoo mutkat suoriksi ja kirjaa ohjeisiinsa, että lääkäri ja hoitaja arvioivat, mitä tarvikkeita potilas tarvitsee ja tarvikejakelusta vastaava ylilääkäri harkitsee ja päättää, mitä tarvikkeita potilaalle annetaan. Kuka tämän jumalaisen vallan on tarvikevarastolle suonut vastoin Suomen lakeja? Ei ainakaan Sosiaali- ja terveysministeriö. Kuntainfossa tai terveydenhoitoa koskevassa lainsäädännössä muuallakaan ei ihan varmasti ole mitään mainintaa sellaisesta, että omahoitotarvikejakelijoilla olisi oikeus kyseenalaistaa hoitavan lääkärin lääketieteellisin perustein tekemä päätös ja jopa hylätä se. Eiväthän lainlaatijat idiootteja ole. Helsingin kaupungin Koskelan omahoitotarvikejakelupisteessä on silti omnipotenttiharhainen henkilö, joka katsoo oikeudekseen laeista piittaamatta tehdä niin. Hän myös tekee niin ja muut hyväksyvät teon. Minä en.

 

 

Helsinkiläisenä veronmaksajana masentaa todeta näitä ylilääkäreiden luokattomia selityksiä lukiessa, minkä tasoisia lääkäreitä sosiaali- ja terveystoimialalle on palkattu:

 

o   Yksi ylilääkäri kertoo ylpeillen selvittäneensä osoitetietojen avulla vaimoni henkilöllisyyden ja etsineensä yksityisyyden suojan rikkoen vaimoni salaisista potilastiedoista inkontinenssidiagnoosia, jonka hänen esimiesylilääkärinsä ovat keksineet lisätä omin nokin kaupungin ohjeisiin. Siis ylilääkäri asetti aivan turhan takia itsensä epäillyksi – ehkä syylliseksikin - virkavelvollisuuden rikkomisesta etsiessään potilastiedoista diagnoosia, jota siellä ei olisi ministeriön ohjeiden mukaan kuulunut edes olla. Oikeudenkäyntiä helpottaa, että ylilääkäri on jo tunnustanut tekonsa kirjallisesti.

o   Toinen ylilääkäri, ensimmäisen esimies ja vs. johtava ylilääkäri, hyväksyy alaisensa teot ja tunnustaa kirjallisesti myös itse urkkineensa vaimoni salaisia potilastietoja.

o   Edellisten esimies ja terveysasemien johtajalääkäri kertoo hyväksyvänsä alaistensa teot, eikä hänellä ole mitään lisättävää.

o   Uusi terveysasemien johtajalääkäri on ihan pihalla kaikesta. Ei tajua hallintolaista eikä julkisuuslaista tuon taivaallista. Eikä hänkään osaa lukea ministeriön ohjeita.

o   Edellisten esimies, terveys- ja päihdepalvelujen johtaja välittelee alaistensa lausuntoja valvoville viranomaisille välittämättä siitä, mitä niissä lukee. On aiemmin kunnostautunut myös laatimalla kaupungin laittomat pysyväisohjeet.

o   Koko toimialan johtaja on tyytyväinen alaisiinsa. Ei puutu laittomuuksiin eikä kanna vastuuta, vaikka on tietoinen niistä. On myös itse ollut laatimassa ja hyväksymässä kaupungin laittomat pysyväisohjeet.

 

 

Elokuu 2018 (jatkoa)

Kaupungin ylilääkäreiltä saamani omituisen selityskokoelman luettuani, perehdyin vielä syvällisemmin potilaiden oikeuksia ja omahoitotarvikejakelua koskeviin lakeihin ja määräyksiin. Kaikki tarvittava on niissä kirjoitettu täysin ymmärrettävästi.  Minun oli vaikea uskoa, miten ammattitaidottomissa käsissä kaupungin terveydenhuollon johtaminen oli. Eivätkö he todellakaan ymmärtäneet määräyksiä vai eivätkö he piitanneet niistä? Aktivoiduin lähettämään kirjeitä monelle taholle:

·       16.8.2020 lähetin eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläiselle lisäyksen kesäkuussa tekemääni kanteluun. 

·       19.8.2020 tein Helsingin kaupungin omahoitotarvikejakelupisteen laittomasta ministeriön ohjeiden vastaisesta toiminnasta kantelun Etelä-Suomen aluehallintovirastoon.

·       27.8.2018 lähetin perhe- ja peruspalveluministeri Anneli Saarikolle kirjelmän siitä, että Helsingin omahoitotarvikejakelussa ei noudateta ministeriön ohjeita.

·       29.8.2018 tein tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniolle ilmoituksen siitä, että Helsingin kaupungin ylilääkärit ovat urkkineet vaimoni salaisia potilastietoja ilman lupaa ja aiheetta.

·       30.8.2018 lähetin Helsingin Sanomiin uuden mielipidekirjoituksen, jossa kerroin, että pitkäaikaissairaille ei ole annettu Helsingissä ministeriön määräämiä omahoitotarvikkeita. Sitäkään kirjoitusta ei julkaistu. Otin yhteyttä sähköpostilla myös Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Juha Akkaseen ja toimituspäällikkö Esa Mäkiseen. Asiani ei kiinnostanut heitä.

Tammikuu 2019

Syksyllä 2018 ei elokuun jälkeen asian suhteen tapahtunut mitään. Olin esittänyt kaupungin johtajille selvän kysymyksen: mihin perustuu omahoitotarvikekeskuksen päätös hylätä hoitavan lääkärin vaippalähete? En saanut vastausta. Kesäkuusta 2018 lähtien olen täsmentänyt vaatimustani: vaadin julkisuusperiaatteen mukaisesti, että Helsingin kaupunki lähettää minulle sen asiakirjan, joka oikeutti lähetteen hylkäämiseen. Ei ole lähettänyt.

Minulla on kansalaisena perustuslaillinen oikeus saada minua koskevan päätöksen perusteena oleva asiakirja viranomaiselta ja kaupungilla viranomaisena on perustuslaillinen velvollisuus antaa se minulle viivyttelemättä, kahden viikon kuluessa pyynnöstä. En ole saanut kaupungilta minkäänlaista vastausta. Julkisuuslain mukaan kaupungin olisi pitänyt antaa minulle selitys, miksi se ei anna asiakirjaa. En ole saanut kaupungilta edes kirjallista päätöstä, johon olisi liitetty hallintovalitusosoitus tuomioistuimeen.

Olen usean otteeseen esittänyt kaupungin johtajille – myös pormestarille – kompromissiehdotuksia, että saisimme tämän asian hoidettua kuntoon, koska tämä on aivan älytöntä energian ja ajan tuhlausta. Mikään ei ole kelvannut kaupungille. Kun kaupunki ei ole reagoinut mitenkään elokuussa lähettämäni vastauskirjeen jälkeen, näin tarpeelliseksi taas aktivoitua.

Pormestari Vapaavuori toivotti 1.1.2019 kaupunkilaisille hyvää uutta vuotta. Kiitin kaupunkilaisena  toivotuksesta ja lähetin omasta puolestani hänelle kohteliaan ja ystävällisen uudenvuodentoivotuksen kirjeellä 9.1.2019. Kertasin siinä myös tarkasti olennaiset vaippa-asiat, mitä vuoden aikana oli tapahtunut tai olisi pitänyt tapahtua. Lähetin toivotuksesta kopiot myös Helsingin kaupungin apulaispormestareille Sanna Vesikansa, Anni Sinnemäki, Pia Pakarinen ja Nasima Razmyar sekä ylilääkäreille Juha Jolkkonen, Leena Turpeinen, Kristian Siekkinen, Timo Sinkkonen ja Juha Ahonen. Kukaan heistä ei voinut enää olla tietämätön siitä, että kaupunki oli toiminut vastoin hallintolakia ja julkisuuslakia ja vastoin ministeriön määräyksiä omahoitotarvikejakelussaan.

Johtava kaupunginsihteeri Hannu Hyttinen lähetti minulle ilmoituksen, että kirje on toimitettu sosiaali- ja terveystoimialalle, josta minulle vastataan erikseen. Eipä ollut yllätys, että ei vastattu.

Lähetin laatimani yhteenvedon tiedoksi myös Helsingin Sanomien päätoimittajalle Kaius Niemelle.

Tammikuun aikana tuli esille puutteita ja jopa räikeitä väärinkäytöksiä eräissä yksityisissä hoivakodeissa. Asian käsittely kuumensi poliittista ilmapiiriä vaalien lähestyessä. Lähetin muutamille päättäjille viestin, jossa kerroin, miten omien kokemusteni mukaan sairaiden vanhusten kohtelu on alentavaa myös hoivakotien ulkopuolella, eikä omaishoitajien työlle anneta mitään arvoa. Ainakin Sanna Marinilta ja Erkki Tuomiojalta sain ymmärtämystä ja ystävällisen vastauksen.

 

Helmikuu 2019

Julkinen keskustelu, väittely ja syyttely vanhusten kohtelusta yksityisissä hoivakodeissa kiihtyi kevään mittaan.

Lääkintöneuvos Timo Keistinen vastasi 1.2.2019 edellisenä kesänä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle lähettämääni kirjeeseen, jossa kerroin, että Helsingin omahoitotarvikejakelussa ei noudateta ministeriön määräyksiä. Hän totesi, että kuntien omissa ohjeissa on havaittu epäkohtia ja niistä on tehty useita kanteluja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hän kiitti ilmoituksestani ja sanoi, että tämäkin epäkohta otetaan huomioon tulevassa valmistelutyössä.

Otin 9.2.2019 yhteyttä Helsingin kaupungin potilasasiamieheen. Ensimmäisellä kerralla viestiäni ei ymmärretty, ei toisella, eikä kolmannellakaan. Luovutin. Potilasasiamies siteerasi vain pätkiä kaupungin sisäisistä (laittomista) pysyväisohjeista ja kertoi, että omahoitotarvikejakelun ylilääkärin tekemä päätös on hoitoratkaisu, johon potilasasiamies ei ota kantaa. No, hoitoratkaisuhan se ei ollut missään tapauksessa. Heräsi kysymys, mitä virkaa tällaisella potilasasiamiehellä on, kun apu on täysi nolla.

Näin paikallislehdessä ison otsikon ”Vapaavuori uskoo kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuteen”. Jutussa oli iso kuva hymyilevästä pormestarista. Hän oli tulossa asukasiltaan Pohjois-Helsinkiin ja nimitti itseään jutussa vanhaksi Puistolan pojaksi. Minäkin vanhana Puistolan poikana ilahduin uskoon tulosta niin paljon, että lähetin hänelle onnitteluviestin 11.2.2019. Olivathan omat kokemukseni kaupunkilaisen vaikutusmahdollisuudesta etenkin pormestarin osalta aivan toisenlaiset. Ehkäpä pormestarin tultua vanhurskaaksi - ellei jopa janhurskaaksi – kansalaisten vaikutusmahdollisuudetkin paranevat. Kysyin pormestarilta tietysti samalla, miksi en ole saanut vieläkään vastausta asiakirjapyyntööni.

Saman päivän Hesarissa näin kuvan taruolennoksi jo luulemastani sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja ylilääkäri Juha Jolkkosesta, joka kertoi jutussa olevansa niin huolestunut vanhusten ja vammaisten hoidosta, että oli kertomansa mukaan jopa ärähtänyt. Lähetin hänelle pyynnön käydä ärähtämässä myös Koskelan omahoitotarvikejakelupisteessä, jossa hänen alaisensa eivät noudata lakeja. Hän vastasi, että kaupunki on ottanut lähettämäni viestit vakavasti ja antanut vastineensa aluehallintovirastoon tekemääni kanteluun. Se oli minulle uutinen, sillä en ollut kuullut mitään kantelujeni etenemisestä.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sanoi 12.2.2019 Ylen haastattelussa, että vanhukset ansaitsevat arvokkaan kohtelun. Lähetin hänelle kirjeen, jossa kerroin, kuinka arvokkaasti Helsingin kaupunki on kohdellut meitä, sairaita vanhuksia.

Sain 15.2.2019 eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta kommentoitavakseni Helsingin kaupungin 6.8.2018 antaman vastineen 19.6.2018 tekemääni julkisuusperiaatteen rikkomista koskevaan kanteluuni. Kaupungin vastine (EOAK/3276/2018) sisälsi suurelta osin samaa materiaalia, jonka sain kaupungilta luettavakseni elokuussa 2018.

Kommenttivastauksestani, jonka toimitin eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan 11.3.2019, tuli laaja ja perinpohjainen, sillä jouduin käymään taas läpi kaikki ylilääkäreiden kirjoittamat jaaritukset. Ja nehän olivat täynnä asiavirheitä ja ymmärtämättömyyksiä. Kaupungin vastineessa ei ollut yhtään mitään julkisuusperiaatteen noudattamatta jättämisestä, vaikka juuri siitä ja vain siitä olin kanteluni tehnyt. Koska ylilääkärit kirjoittelivat kaikenlaista muuta omahoitotarvikkeiden jakelusta, ministeriön vaatimasta karenssista (!), omahoitotarvikkeiden myöntämiskäytännöistä ja yrityksistä saada kaupungin tarvikkeita väärin perustein, pyysin, että oikeusasiamies laajentaisi alkuperäistä kanteluani koskemaan koko prosessia 30.1.2018 alkaen. Niin myös kävi.

 

Maaliskuu 2019

Eduskuntavaalit lähestyivät. Huoli vanhusten hyvinvoinnista oli kaikkien ehdokkaiden huulilla. Laadin yhteenvedon jo vuoden kestäneestä taistelustani Helsingin kaupungin byrokratiaa, mielivaltaa ja laittomuutta vastaan. Toin siinä myös vahvasti esille sen, miten väheksyvästi yhteiskunta suhtautuu omaishoitajien arvokkaaseen työhön. Lähetin muistioni mm. Omaishoitajaliittoon, Muistiliittoon, joillekin juristeille, lääkäreille ja poliittisille päättäjille sekä median edustajille. Omaishoitajaliiton Helsingin piiri piti asiaani hyvin merkityksellisenä. Olihan käytännöllisesti katsoen kaikilta sen jäseniltä jäänyt saamatta omahoitotarvikkeet kaupungin laittomasti vaatimalta karenssiajalta. Liitto harkitsee korvauksen vaatimista kaupungilta.

Lähetin kirjeen myös tasavallan presidentti Sauli Niinistölle pyytäen häneltä apua. En tiedä, lukiko edes, mutta apua ei herunut. Ei myöskään hänen edeltäjältään Tarja Haloselta. Juhlapuheet ovat juhlapuheita, todellisuus muuta. Sairaiden vanhusten ja heidän omaishoitajiensa raskaaseen ja raakaan todellisuuteen asti ei näe vallan huipulta. Ei ainakaan, jos ei katso ja välitä. Mitäpä noista maanmatoisista huolta kantamaan, kun on varaa viettää aikaansa monien paljon mukavampien asioiden parissa.

Helsingin kaupungin va. terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen lähetti minulle 11.3.2019 päivätyn kirjeen, johon hän kertoi koonneensa kaikki kaupungin minulle lähettämät kirjoitukset. En tiedä, miksi. Vieläkään en saanut sitä pyytämääni asiakirjaa. Kirjeessä oli myös Helsingin kaupungin Etelä-Suomen aluehallintovirastolle 16.11.2018 lähettämä vastine 19.8.2018 tekemääni kanteluun. En ollut aikaisemmin nähnyt näitä kaupungin selityksiä, joten lähetin niistä 9.4.2019 kommentit aluehallintovirastolle.

Ylilääkärit eivät vieläkään olleet ymmärtäneet, mistä oli kysymys, vaikka olin kesällä juurta jaksain selittänyt asiat laittomuuksineen heille. Heidän selityksissään toistuu, että olisin tehnyt muistutuksen siitä, toimittiinko vaimoni tapauksessa määräysten mukaisesti. En ole tehnyt kaupungille mitään muistutusta tai valitusta siitä päätöksestä enkä mistään muustakaan asiasta koskaan. Me olemme vain yksi monista samoin kohdelluista. Tein kanteluni sen takia, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto selvittäisi, noudattaako Helsingin kaupunki ylipäätänsä omatarvikejakelussaan Suomen lainsäädäntöä ja Sosiaali- ja terveysministeriön määräyksiä. Kuinka monta kertaa se pitää kertoa kaupungin johtajille, jotta he ymmärtäisivät?

Lukkarinen totesi kirjeessään  , että kaupunki ei enää vastaa tämän jälkeen kyselyihini. Eipä ole tohtorismies sattunut koskaan kuulemaan julkisuusperiaatteesta! Lähetin 19.3.2019 Helsingin kaupungin kaupunkikansliaan virallisen asiakirjapyynnön, jossa vaadin, että Helsingin kaupunki lähettää minulle julkisuusperiaatetta noudattaen viipymättä sen asiakirjan, jonka perusteella kaupunki voi kieltäytyä vastaamassa kysymyksiini. Se, jos mikä oli varmasti julkisuuslain mukainen asiakirjapyyntö. Lähettikö kaupunki minulle pyytämäni julkisen asiakirjan?  Antoiko kaupunki minulle tiedon päätöksestään olla antamatta asiakirjaa? Kertoiko kaupunki minulle kirjallisesti perustelut, miksi se teki päätöksen olla antamatta asiakirjaa minulle? Ei, ei ja ei, vaikka viranomaisen julkisuutta koskevan lain 14 pykälässä kaikki nämä velvollisuudet on määrätty viranomaiselle, jolta asiakirjaa pyydetään.

Lukkarisen ilmoitus vastauskiellosta rikkoo myös hallintolakia. Jos kaupunki on tehnyt sellaisen hallintopäätöksen, että se ei enää vastaa lähettämiini kirjeisiin, päätöksestä pitää lähettää minulle pöytäkirjanote päätöksen perusteluineen ja valitusosoituksineen. Pelkkä mainita saatteessa ei täytä hallintolain vaatimuksia.

Lähetin 30.3.2019 muistioni luettavaksi Helsingin Sanomiin Antero Mukalle, sillä hänellä oli päivän lehdessä samasta aiheesta mainio kolumni.

 

Huhtikuu 2019

Täydensin 8.4.2019 eduskunnan oikeusasiamiehelle 11.3.2019 lähettämääni kommenttia kaupungin vastineeseen, sillä Lukkarisen kirjekuoressa oli sellaista materiaalia, jota en ollut ennen nähnyt. Lähinnä se koski ylilääkäri Ahosen tuotantoa, joka ei liittynyt mihinkään. Sain esittelijäneuvokselta vielä lisäkysymyksiä, joihin vastasin 11.4.2019.

 

 

ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO antoi 16.4.2019 ratkaisun (ESAVI/15067/06.03.00/2018) kanteluuni. Siinä todetaan mm. seuraavaa:

·       Helsingin kaupungin omahoitotarvikkeiden jakamista koskevalla ohjeella ei voida rajata potilaiden oikeutta omahoitotarvikkeisiin tai niiden määriin.

·       Kuntaliiton yleiskirjeen mukaan Helsingin kaupungin oheistuksella ei voida asettaa ehdottomia edellytyksiä kolmen kuukauden aikarajasta ennen omahoitotarvikkeiden luovuttamista.

·       Aluehallintoviraston käsityksen mukaan potilaalle tulee luovuttaa hänen tarvitsemansa omahoitotarvikkeet heti, kun hoitava lääkäri on todennut hoitotarvikkeiden tarpeen johtuvan pitkäaikaisesta sairaudesta, joka kestää yli kolme kuukautta.

·       Aluehallintovirasto korostaa, että pitkäaikaissairauden vuoksi tarvittavien omahoitotarvikkeiden osalta ei ole laissa, kuntakirjeessä tai asetuksessa säädetty kolmen kuukauden omavastuusta, mitä Helsingin kaupunki kertoo selvityksissään noudattavan.

·       Omahoitotarvikejakelun tulee aina perustua yksilölliseen harkintaan, mitä ei [vaimoni] tapauksessa ole noudatettu.

·       Aluehallintoviraston mielestä [vaimoni] tilanteessa ei ole viitteitä siitä, että kyseessä olisi lyhytaikaisesta sairaudesta johtuvasta lyhytaikaisesta omahoitotarvikkeiden tarpeesta, vaan hänen virtsan- ja ulosteenkarkailunsa on asiassa ilmenneiden seikkojen mukaan pysyvä pitkäaikainen Alzheimerin taudista johtuva vaiva.

·       Aluehallintovirasto toteaa, että Helsingin kaupungin menettely [vaimoni] hoitotarpeiden osalta ei ole ollut asianmukaista olla antamatta vaippoja heti, kun niiden tarve on todettu.

·       Aluehallintovirasto kiinnittää Helsingin kaupungin hoitotarvikejakelun huomiota vastaisen toiminnan varalle siihen, että hoitotarvikkeiden jakelussa ei ole asianmukaista noudattaa kolmen kuukauden omavastuuaikaa.

·       Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysalan on 7.5.2019 mennessä ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy kaupungin pysyväisohjeessa lainsäädännön kanssa olevan ristiriidan johdosta.

·       Annettuun ratkaisuun ei saa hakea muutosta valittamalla.

 

Aluehallintovirasto on siis kaikissa asioissa samaa mieltä kuin minä.

Aluehallintovirasto ei puuttunut Ahosen suorittamaan salaisten potilastietojen urkkimiseen, mutta tietosuojavaltuutettu teki siitä huhtikuussa 2020 rikosilmoituksen poliisille.

 

 

 

Toukokuu 2019

EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES julkaisi 24.5.2019 ratkaisunsa (EOAK/3276/2018) kesällä 2018 tekemääni alun perin Helsingin kaupungin julkisuuslain rikkomusta koskevaan kanteluuni, jota laajensin myöhemmin koskemaan koko hoitotarvikejakelua.

·       Apulaisoikeusasiamies oli rajannut tämän ratkaisunsa koskemaan vain alkuperäistä julkisuuslain noudattamatta jättämistä koskevaa kantelua.

·       Apulaisoikeusasiamiehen mielestä viranomaisten vastaus kantelijan tiedusteluun on aiheettomasti viivästynyt ja hän pitää tältä osin menettelyä moitittavana.

·       Kaupungin olisi pitänyt vastata tiedusteluihini viivyttelemättä kirjallisesti siten, että vastauksessa olisi ilman eri pyyntöä kerrottu ratkaisun perusteet ja asiakkaan oikeusturvakeinot, kuten muistutusmenettely.

·       Apulaisoikeusasiamies suosittelee, että kaupunki huolehtii siitä, että asiakkaat voivat tarvittaessa saada kirjallisesti tietoa hoitotarvikkeita koskevien käytäntöjen perusteista.

·       Apulaisoikeusasiamies toteaa, että kantelija on yrittänyt saada pormestari Jan Vapaavuorelta vastausta, miksi karenssipäätös tehtiin, mutta ei ole saanut vastausta.

·       Kantelijan yhteydenotot ovat olleet apulaisoikeusasiamiehen mielestä keväällä 2018 luonteeltaan tiedusteluja kaupungin menettelyjen perusteista, eikä nimenomaan asiakirjapyyntöjä, joten viranomaiset eivät apulaisoikeusasiamiehen mielestä ole laiminlyöneet julkisuuslakiin liittyviä velvollisuuksiaan.

·       Apulaisoikeusasiamies on päättänyt käynnistää uutena kanteluna (EOAK/3024/2019) selvityksen Helsingin kaupungin omahoitotarvikejakelun laillisuudesta. Tätä varten eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta on lähetetty 21.5.2019 Valviralle selvitys- ja lausuntopyyntö, jossa oikeusasiamies pyytää kiinnittämään huomiota siihen, onko kaupungin jakelukäytäntö terveydenhuoltolain ja ministeriön määräysten mukainen ja onko vaimoni tapauksessa menetelty asianmukaisesti ottaen huomioon vaimoni sairaus ja pidätyskyvyttömyyden jatkuminen jo vuosikausia.
Valviran on annettava lausuntonsa 30.10.2019 mennessä. 

ü Apulaisoikeusasiamies käsitteli ratkaisussaan vain keväällä 2018 tekemiäni pyyntöjä omatarvikejakelun kielteisen päätöksen perusteista. Silloin en osannut maallikkona erottaa, mitä eroa on asiakirjan tai perusteiden pyytämisellä. Kesäkuusta 2018 lähtien olen osannut käyttää oikeita termejä ja pyytänyt ’nimenomaan asiakirjaa’. Olin kertonut oikeusasiamiehen kansliaan 11.3.2019 lähettämässäni vastineessa pyytäneeni asiakirjaa jo yhdeksän kuukauden ajan saamatta sitä. Apulaisoikeusasiamies ei ottanut näitä pyyntöjä huomioon ratkaisussaan. Mikä minä olen korkeita viranomaisia arvostelemaan, mutta faktisesti Helsingin kaupunki ei ole toiminut julkisuusperiaatteen mukaisesti koko aikana helmikuun puolesta välistä 2018 lähtien (eikä toimi vieläkään). 

ü Toukokuussa 2019 Helsingin kaupungin vastuulliset johtajat Vapaavuori mukaan luettuna olivat saaneet tiedon Etelä-Suomen aluehallintoviraston, Valviran ja eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuista, joiden mukaan omahoitotarvikejakelussa oli toimittu lainvastaisesti, kun lääkärin lähete oli hylätty ja vaadittu perusteettomasti kolmen kuukauden karenssia. Mitä kaupungin olisi pitänyt tehdä? Tietenkin hallintolain mukaisesti itseoikaista laiton päätös oma-aloitteisesti. Viranomaisen olisi pitänyt poistaa virheellinen laiton päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen laillisesti. Mutta mitä teki Helsingin kaupunki? Ei mitään, koska Helsingin kaupunki ei toimi lainkuuliaisesti, ei noudata julkisuuslakia, ei noudata hallintolakia eikä toimi ylipäätänsä hyvän hallintotavan mukaisesti.

 

 

Kesäkuu 2019

Meille tuli 13.6.2019 uusia elämäämme suuresti vaikeuttavia huolia, jotka eivät varsinaisesti liity tähän kaupungin kanssa käytävään prosessiin, mutta nekin johtuivat Helsingin kaupungin valvonnan leväperäisyydestä. Yritin nimittäin pitää ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen omaishoitajan vapaapäiviäni ja päästin vaimoni LAH-jaksolle Helsingin kaupungin ylläpitämään Pakilakotiin. Hän putosi siellä yöllä sängystä, kun hoitajat eivät pyynnöstämme huolimatta antaneet nostaa sänkyyn kaidetta, vaikka vaimoni sairastaa osteoporoosia. Häneltä repesi pudotessa huuli ja murtui lonkka. Kesä meni sairaaloissa toipumiseen ja kuntoutumiseen. Syksyn mittaan yritimme opetella kävelemään.

Pakilakotia ylläpitävä Helsingin Seniorisäätiö kuuluu Helsingin kaupunkikonserniin, jonka tytäryhtiöiden toimintaa valvoo konsernijohto. Konsernin johdon muodostavat kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen konsernijaosto, pormestari ja apulaispormestarit eli samat henkilöt, joiden pitäisi valvoa esimerkiksi omahoitotarvikejakelun laillisuutta. Vapaavuori mukaan lukien.

 

Tammikuu 2020

Vaippa-asian suhteen ei ollut tapahtunut mitään kesäkuun jälkeen.

Vaimoni sai 18.1.2020 keuhkoveritulpan seurauksena kesäisestä lonkan murtumasta. Leikatusta jalasta oli lähtenyt hyytymä liikkeelle keuhkoihin. Kiitoksia vaan Helsingin kaupungin johtajille, Pakilakodille ja Helsingin johtajille! Tästäkin selvisimme nopean reagoinnin ja pätevän omalääkärimme ripeän toiminnan ansiosta.

 

 

Huhtikuu 2020

Maailma ei ole enää entisensä. Koronavirus on muuttanut kaiken. Tämän maailmanpalon rinnalla vaipat eivät tunnu kovin tärkeiltä. Ovat ne silti edelleen hyvin hallitseva osa arkeamme elämämme loppuun saakka.

Pormestarikaan ei tunnu tärkeältä, vaikka hän on taas herännyt tärkeilemään ja ärsyyntymään. Sehän on hänen tapansa milloin minkäkin suuren tai pienen asian takia. Ei sentään ihan kaikkien asioiden, kuten esimerkiksi sairaiden vanhusten vaippojen takia. Hävettää lukea noita Vapaavuoren tekopyhiä, viisastelevia ja mahtailevia twiittauksia, kun on itse joutunut kokemaan, minkälainen vastuunpakoilija hän on todellisuudessa. Vapaavuori twiittasi esimerkiksi vihaisena suojavarusteista 7.4.2020 ”Helsinki on useaan kertaan lähestynyt valtiota todeten olevansa erittäin huolissaan suojavarusteiden riittävyydestä. Ymmärrän, ettei asia ole helppo, mutta en sitä, ettei meitä oteta tosissaan.” Voisin yhtä hyvin twiitata toisenlaisista suojavarusteista ”Olen useaan kertaan lähestynyt kaupunkia ja sen pormestaria todeten olevani erittäin huolissani vaippojen jakamisen laillisuudesta. Ymmärrän, että asia on helppo, mutta en sitä, ettei meitä oteta tosissaan.” Juuri tästä on kysymys. Minua ei oteta vakavasti.

Minusta on raukkamaista, että pormestari ei ole vastannut mihinkään hänelle lähettämääni pyyntöön tai kyselyyn, vaikka ne ovat olleet ihan asiallisia ja merkityksellisiä. Suhtautuuko hän kaikkiin muihinkin kaupunkilaisiin yhtä ylimielisesti? On käsittämätöntä, että juristi Vapaavuorta ei liikuta tippaakaan edes se, että hänen alaisensa toimivat laittomasti. Hänelle on kerrottu se moneen kertaan yli kahden vuoden aikana ja hänen on ihan varmasti täytynyt olla siitä tietoinen jo ennen valvontaviranomaisten tekemiä langettavia ratkaisuja. Sama koskee myös apulaispormestareita, toimialajohtajia ja koko johtavien ylilääkäreiden hierarkiaketjua ja monia muita kaupungin esimiesasemassa olevia virkailijoita. Kuulostaa raskauttavalta, kun johtavassa asemassa oleva henkilö tietää alaistensa rikkovan lakia, mutta ei kuitenkaan puutu siihen. 

ü Kansakunnan päättäjät ovat taas hädän hetkellä havahtuneet, että joukossamme on paljon riskiryhmään kuuluvia ikäihmisiä, jotka kaipaavat huolenpitoa ja erillistä varjelusta. Helsingin kaupungin pormestari on alkanut rakentaa jumalbrändiään kaikkien vähäosaisten murheista huolehtivana hyväntekijänä. Ero omiin kokemuksiimme on irvokas.

ü Mekin kuulumme tietysti koronan takia riskiryhmään ja noudatamme määräyksiä ja ohjeita. Monille karanteeni tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ei pääse bilettämään tai aurinkorannoille. Meidän arkeamme koronakaranteeni ei ole muuttanut paljoakaan, sillä olemme eläneet vakavan sairauden takia omassa karanteenissamme jo vuosikausia yhteiskunnasta syrjäytettyinä oikean elämän ulkopuolella. Nyt en tosin ole voinut pitää edes omaishoitajan viikoittaisia vapaatuntejani ja kerätä voimia, koska vaimoni osavuorokautinen hoitopaikka on ollut suljettuna maaliskuusta asti ja pysyy suljettuna vielä pitkään. Olemme kaksistaan kotiin sulkeutuneina tauotta yötä päivää ilman kontakteja ulkomaailmaan, minä ja ihana suloinen hento hauras rakkaani, jota ei voi jättää hetkeksikään yksin. Kaupunki ei ole ottanut meihin riskiryhmään kuuluviin mitään yhteyttä koko koronakriisin aikana.

 

 

Sain 1.4.2020 yllättäen sähköpostiviestin TIETOSUOJAVALTUUTETUN toimistosta. siinä luki, että ”yhteydenottoanne koskevat vireillesaattamisasiakirjat on siirretty poliisille”. Olin tehnyt 29.8.2018 ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle siitä, että tarvikevaraston ylilääkäri ja mahdollisesti muutkin ylilääkärit olivat urkkineet luvatta ja aiheetta vaimoni salaisia potilastietoja. Minähän olin pyytänyt kaupungilta vain sitä yhtä asiakirjaa, enkä mitään muuta. Ei sen asiakirjan lähettäminen mielestäni vaatinut millään muotoa vaimoni potilastietoihin kajoamista. Oikeus potilastietojen katsomiseen edellyttää sitä paitsi, että lääkärillä on potilaaseen hoitosuhde. Tarvikevaraston lääkärillä ei todella ollut, eikä tule ikinä olemaankaan.

Helsingin poliisilaitokselta tuli 2.4.2020 kirjallinen vahvistus RIKOSILMOITUKSEN (5500/R/22059/20) tekemisestä. Tietosuojavaltuutettu oli siis tehnyt Juha Ahosen ja mahdollisesti muidenkin ylilääkäreiden tekemisistä rikosilmoituksen!  Asianimikkeenä on ”virkavelvollisuuden rikkominen ma 1.1.2018 – ke 29.8.2018”.

 

 

Postissa tuli 6.4.2020 EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN vastaus kanteluun Helsingin kaupungin hoitotarvikejakelun lainmukaisuudesta (EOAK/3024/2019), jonka apulaisoikeusasiamies oli pannut vireille toukokuussa 2019. Kantelussa pyydettiin Valviralta selvitystä ja lausuntoa siitä, onko kaupungin jakelukäytäntö laillista ja onko vaimoni tapauksessa menetelty asianmukaisesti.

·       Valvira on perehtynyt aluehallintoviraston 16.4.2019 tekemään ratkaisuun ja yhtyy siihen 21.10.2019 oikeusasiamiehelle antamassaan lausunnossaan.

·       Ratkaisussaan aluehallintovirasto (ja siis myös Valvira) antoi Helsingin kaupungille hallinnollista ohjausta ja totesi muun muassa, että hoitotarvikejakelun tulee aina perustua yksilölliseen harkintaan, ja kun pitkäaikaisesta sairaudesta johtuva tarve on pysyvä, tulee hoitotarvikkeet myöntää heti.

·       Saadun selvityksen mukaan Helsingin kaupunki on päättänyt korjata käytäntöään aluehallintoviraston osoittamalla tavalla.

·       Kun aluehallintovirasto on jo antanut kaupungille hallinnollista ohjausta, jota kaupunki on ilmoittanut noudattavansa, apulaisoikeusasiamies katsoi, että asiassa ei enää ole tarvetta hänen toimenpiteilleen.

Sain Valviran oikeusasiamiehen kanslialle 20.10.2019 antaman selvityksen ja lausunnon (V/22625/2019) vasta syyskuussa 2020. Kommentoin sitä myöhemmin.

 

 

 

Yli kaksi vuotta kestäneiden selvittelyjen jälkeen eduskunnan oikeusasiamies, Valvira ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto ovat päätyneet ratkaisuissaan siihen, että Helsingin kaupunki ei ole omahoitotarvikkeiden jakelussa noudattanut lakeja ja sosiaali- ja terveysministeriön antamia määräyksiä. En pysty Suomesta hankkimaan arvovaltaisempaa vahvistusta mielipiteilleni.

 

ü Ministeriön määräyksiä selailemalla oli helposti nähtävissä, että Helsingin kaupunki ei toimi lainmukaisesti ministeriön määräyksiä noudattaen omahoitotarvikejakelussaan, kuten korkeat laillisuutta valvovat viranomaiset ovat sittemmin vahvistaneet. Kerroin tämän kaiken sosiaali- ja terveystoimialan apulaispormestari Sanna Vesikansalle jo 16.2.2018 ja Helsingin kaupungin kaikesta toiminnasta vastaavalle pormestari Jan Vapaavuorelle ensimmäisen kerran 28.5.2018 ja moneen kertaan sen jälkeenkin. Kaikille apulaispormestareille, sosiaali- ja terveystoimialan johtajalle ja kaupungin johtavissa asemissa oleville ylilääkäreille olen selittänyt samat asiat uudelleen ja uudelleen. Kukaan heistä ei ole välittänyt mielipiteistäni tipan vertaa. Miksi ja millä oikeudella Helsingin kaupungin johtajat ovat välinpitämättömiä ja suhtautuvat asiallisiin vaatimuksiini ikään kuin minua ei olisi olemassakaan?

 

Lähetin 23.4.2020 tästä yhteenvedosta hieman suppeamman version Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä lautakunnan jaoston jäsenille ja varajäsenille. Myös kaupunginvaltuuston ryhmien sihteerit saivat tämän jaettavaksi ryhmänsä valtuutetuille. Saatesanoissa kysyin: Ovatko kaupungin johtajat toimineet sinun haluamallasi tavalla? Jos eivät ole, mitä voit tehdä asian hyväksi?

Kaupungin kansliasta tuli ilmoitus, että asia käsitellään lautakunnassa muistutuksena.

 

Toukokuu 2020

Lähetin 12.5.2020 eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan sähköpostin, jossa kysyin muutamia kysymyksiä. Mitä virkaa on maamme korkeimmilla valvontaviranomaisilla oikeusasiamiehellä, Valviralla ja aluehallintovirastolla, jos ne eivät saa päätöksillään Helsingin kaupungin johtajia noudattamaan perustuslakia? Valvovatko ne, miten niiden antamia päätöksiä noudatetaan? Onko julkisuusperiaatteella mitään merkitystä? Onko Suomi tasavalta? Onko Suomi oikeusvaltio? Onko meillä kaikilla samat oikeudet? Onko minun yhteiskunnasta syrjään joutuneena vakavasti sairaasta lähimmäisestäni yötä päivää huolehtivana iäkkäänä omaishoitajana alistuttava vallanpitäjien mielivaltaan vai onko myös minulla oikeus saada ihmisarvoa kunnioittava oikeudenmukainen perustuslakia noudattava kohtelu kotikaupungissani ja kotimaassani? Kerroin, että ainoa oikea ratkaisu tässä prosessissa on alusta alkaen ollut, että Helsingin kaupunki myöntää toimineensa omatarvikejakelussaan Sosiaali- ja terveysministeriön määräysten vastaisesti, korjaa virheensä ja noudattaa vaimoani hoitavan omalääkärin alkuperäistä vaippalähetettä antamalle meille kuuluvat vaipat 1.2.2018 lähtien.

 

Kysyin 25.5.2020 erityisesti hyvään hallintoon ja julkisuusperiaatteeseen perehtyneen hallinto-opin professorin Olli Mäenpään mielipidettä. Hän vastasi, että tämän asian käsittely eri vaiheineen hänen mielestään ei täytä hyvän hallinnon vaatimuksia, ja näyttäisi lisäksi olevan monelta osin lainvastaista. Hän kertoi lisäksi, että minulla on tietysti oikeus vaatia kaupungilta asiakirjat, jotka olivat perusteena karenssivaatimukselle ja hoitavan lääkärin tekemän tarvikemääräyksen hylkäävä päätös. Jos kaupungilla ei ole tällaisia asiakirjoja kaupungin pitää joka tapauksessa ilmoittaa, että tällaista asiakirjaa ei ole. Jos kaupungilla on tällaiset asiakirjat, minulla on oikeus saada ne.

 

 

Kesäkuu 2020

Julkisuuslaki oli paljon esille mediassa. Lähetin 5.6.2020 oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille kirjeen, jossa kerroin, miten mahdotonta tavallisen kansalaisen on saada Helsingin kaupunki noudattamaan julkisuuslakia. Toivoin, että kokemuksestani olisi jotain hyötyä tekeillä olevan julkisuuslain päivittämisessä. 

Tein 9.6.2020 Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen Helsingin kaupungin laittomuuksista (Diaarinumero 20967/03.04.04.04.01/2020).

Päätökset, joihin hain muutosta:

• Helsingin kaupunki vaati karenssia vaippojen saamiseksi. Vaatimus on Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan laiton. Kuntien omahoitotarvikejakelun määräykset on kirjattu sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfoon, eikä siellä ole mitään mainintaa karenssista. Vaipat olisi pitänyt antaa heti. Kaupunki ei antanut kirjallisesti minulle päätöstään, ei sen perusteluja eikä valitusosoitetta. Vaadin, että Helsingin kaupunki toimittaa meille vaipat 1.2.2018 lähtien sosiaali- ja terveysministeriön määräysten ja vaimoani hoitavan omalääkärin laatiman lähetteen mukaisesti.

·       Helsingin kaupunki ei toiminut julkisuusperiaatteen mukaisesti, kun se ei antanut viipymättä pyytämääni päätöksen perusteena olevaa asiakirjaa, eikä myöskään kirjallista päätöstä ja perusteluja asiakirjan antamatta jättämiselle. Vaadin että Helsingin kaupunki noudattaa julkisuuslakia.

  

Helsingin kaupungin tarkastuslautakunta julkaisi 10.6.2020 arviointikertomuksensa, jossa se esitti voimakasta kritiikkiä Helsingin hallintomallin toimivuutta kohtaan. Tarkastuslautakuntahan raportoi havainnoistaan ja suosituksistaan vuosittain julkaistavassa arviointikertomuksessa. Hyvin usein arvioinneissa nousee esille epäkohtia, joihin kaupunginhallituksen alaisen toimeenpanevan organisaation tulisi kohdistaa kehittämistoimia. Lähetin tarkastusviraston johtajalle Timo Terävälle viestin, jossa kerroin kaupungin toiminnassa kokemistani epäkohdista, joihin tarkastuslautakunnan pitäisi puuttua:

·       Kaupungin olisi pitänyt hyvää hallintotapaa noudattaen antaa alkuperäisestä lääkärin vaippalähetteen hylkäämisestä minulle ilman eri pyyntöä kirjallinen päätös perusteluineen ja valitusosoitteineen. En saanut sitä, enkä ole vieläkään saanut, vaikka olen useaan kertaan pyytänyt.

·        Eduskunnan oikeusasiamies, aluehallintovirasto ja Valvira ovat lähettäneet kaupungin sosiaali- ja terveystoimelle langettavat ratkaisunsa ja määränneet kaupungin toimia näiden viranomaisten antamien määräysten mukaisesti, mutta silti kaupunki ei ole tehnyt mitään asian hyväksi.

·       Kun Etelä-Suomen aluehallintovirasto ilmoitti keväällä 2019 Helsingin kaupungille sen toimineen vastoin ministeriön määräyksiä ja lainsäädäntöä vaatiessaan tarvikejakelussaan karanteeneja, se kehotti kaupunkia muuttamaan toimintansa lailliseksi. Olisi voinut olettaa, että kaupunki oikaisee meitä koskevan laittoman päätöksensä, mutta ei.

·       En ole saanut pyytämääni asiakirjaa. En edes päätöstä asiakirjan antamatta jättämisestä, enkä perusteluja antamisen epäämiselle. Julkisuuslaissa on asiakirjojen antamisesta hyvin selvät määräykset lainsäädännössä, mutta Helsingin kaupungin johtajien mielestä se ei koske heitä.

Lähetin lisätietoja myös asiasta kirjoittaneille toimittajille.

Kun en sitkeistä yrityksistäni huolimatta ole saanut yhteyttä Jan Vapaavuoreen, ajattelin kokeilla Twitteriä. Siellähän hän lähettelee viestejään päivittäin tiuhaan tahtiin, enimmäkseen itseänsä kehuen ja muita moittien tai vaan lillukanvarsista valittaen. Lehdissä oli ollut kriittisiä kirjoituksia hänen johtamistavoistaan ja 30.6.2020 hän sopivasti kiukuissaan haukkui Twitterissä puskasta huutelijoita ja vaati konkreettisia esimerkkejä. Kommentoin hänen twiittejään:

Pari konkreettista esimerkkiä huonosta johtajuudesta, jotka tiedät: Rikot julkisuuslakia, kun kieltäydyt antamasta kaupunkilaiselle hänen pyytämäänsä asiakirjaa. Hyväksyt kaupungin omahoitotarvikejakelun ministeriön määräysten vastaisen laittoman toiminnan, kun et puutu siihen. Pormestarimallissa itsevaltias kaupungin johtaja vastaa kaikesta kaupungin toiminnasta. Eduskunnan oikeusasiamies, Valvira ja aluehallintovirasto ovat antaneet jo tuomitsevat lausuntonsa laittomuuksista. Jos Helsinki noudattaisi hyvää hallintotapaa, se olisi korjannut epäkohdat.

 

Heinäkuu 2020

Julkisuudessa puitiin edelleen kriittisesti Helsingin pormestareiden touhuja. Apulaispormestarit kertoivat 8.7.2020 Helsingin Sanomissa suhteistaan toimialajohtajiin. Heidän vastauksistaan selvisi, että kaikki neljä apulaispormestaria ovatkin vain kirjattomia ja karjattomia kaupungin mannekiineja ilman valtaa ja vastuuta. Artikkelissa käytettiin ilmaisua ”kaupungin kasvot”. Oikea valta ja vastuu kuuluvatkin toimialajohtajille. Tai ylin valta ja vastuu kuuluvat kaupungissa pormestarille, mutta nykyinen pormestari on tunnetusti enemmänkin mieltynyt vallan käyttämiseen kuin vastuun kantamiseen. Sosiaali- ja terveystoimialan valta ja vastuu kuuluvat siis toimialajohtaja Juha Jolkkoselle.

·       Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on syyskuussa 2020 erääseen kanteluun antamassa ratkaisussaan korostanut, että johdon on aina huolehdittava siitä, että henkilökunnalle annetut ohjeet ovat lainmukaisia ja ettei ohjeiden perusteella toimita vastoin sitä, mitä laissa on säädetty. Tämän huolehtimisen Helsingin kaupungin johtajat - erityisesti Jolkkonen ja Vapaavuori – ovat laiminlyöneet

 

·       Toimialajohtaja Juha Jolkkonen on tiennyt aivan alusta alkaen, miten kaupungin omahoitotarvikejakelussa toimitaan. Itse asiassa hän on tiennyt sen hyvin kauan, sillä juuri hän on teettänyt ja allekirjoittanut kaupungin omahoitotarvikejakelun pysyväisohjeet, jotka Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Valvira ja eduskunnan oikeusasiamies ovat ratkaisuissaan todenneet monilta osin laittomiksi ja ministeriön määräysten vastaisiksi. Esimerkiksi karenssivaatimus, josta tämä prosessi alkoi, on laiton. Silti Jolkkonen on sen hyväksynyt.

·       Toimialajohtaja Juha Jolkkonen ei ole valvonut, että hänen alaisensa noudattavat hallintolakia. Kun omahoitotarvikejakelupisteessä päätettiin helmikuussa hylätä omalääkärin vaippamääräys, viranomaisen olisi pitänyt hallintolain mukaan antaa tiedoksi tekemänsä päätös asianosaiselle. Viranomaisen on pyytämättä lähetettävä päätöstä koskeva pöytäkirjanote oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen erikseen tiedoksi kirjeellä. Päätöksessä pitää käydä ilmi hylkäämisen perusteet. Kenelle kuuluu sosiaali- ja terveystoimialan virkailijoiden toiminnan laillisuuden valvonta? Jolkkoselle tietysti. Kenen kuuluisi vastata Jolkkosen toiminnan laillisuudesta? Vapaavuoren tietysti.

·       Toimialajohtaja Juha Jolkkonen sai toukokuussa 2019 Etelä-Suomen aluehallintovirastolta tiedon, jonka mukaan omahoitotarvikejakelussa oli toimittu lainvastaisesti, kun lääkärin lähete oli hylätty ja vaadittu perusteettomasti kolmen kuukauden karenssia. Jolkkosen olisi pitänyt valvoa, että kaupunki hallintolain mukaisesti itseoikaisee laittoman päätöksensä oma-aloitteisesti. Viranomaisen olisi pitänyt poistaa virheellinen laiton päätöksensä ja ratkaista asia uudelleen laillisesti. Mutta mitä teki Jolkkonen? Ei mitään.

·       Toimialajohtaja Juha Jolkkonen ei ole vieläkään toimittanut minulle julkisuuslain perusteella yli kaksi vuotta sitten pyytämääni asiakirjaa, vaikka se olisi pitänyt toimittaa viipymättä, viimeistään kahden viikon kuluessa.

·       On kiistatonta, että Helsingin kaupunki on toiminut tässä tapauksessa hallintolain ja julkisuuslain vastaisesti, sillä jos niin ei olisi, pitäisi kaupungin pystyä esittämään edes jälkikäteen esimerkiksi hallintolain edellyttämät asiakirjat: pöytäkirjanote päätöksestä, minulle lähetetty kirje päätöksen tiedoksiannosta, päätöksen perustelut, valitusosoitukset jne. Julkisuuslain osalta kaupungin pitäisi näyttää toteen, milloin ja miten se on toimittanut minulle pyytämäni asiakirjan tai lähettänyt tiedon epäämisestä perusteluineen. Olematonta on mahdotonta tehdä olevaksi.

 

Lähetin 13.7.2020 oikeuskansleri Tuomas Pöystille tämän yhteenvetoni ja pyysin häneltä neuvoa, miten saisin Helsingin kaupungin johtajat noudattamaan lakeja. En saanut vastausta, mutta yllättäen seuraavana päivänä hallinto-oikeudelle lähettämäni valituksen käsittely eteni. Sieltä pyydettiin minulta lisätietoja. En tiedä, oliko asioilla mitään yhteyttä. Ehkä oli, ehkä ei. Myöhemmin selvisi, että taisi olla.

 

 

Elokuu 2020

Sain oikeuskanslerinvirastosta 20.8.2020 kirjeen, jossa kerrottiin, että oikeuskanslerille heinäkuussa lähettämäni kirje onkin käsitelty siellä kanteluna nimellä Helsingin kaupungin menettely omahoitotarvikejakelua koskevassa asiassa OKV/1414/10/2020.

Kirjeessä kerrottiin, että kantelu on siirretty eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltäväksi, koska saadun tiedon mukaan Helsingin kaupungin menettelyä omahoitotarvikejakelussa koskeva kanteluni on siellä jo käsiteltävänä. Olin ymmällä, sillä minulla ei ollut mitään tietoa, että oikeusasiamies käsittelisi jotain kanteluani.

 

Asia selvisi 24.8.2020, kun sain eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta kirjeen.

Siellä olikin suhtauduttu apulaisoikeusasiamiehelle 12.5.2020 lähettämääni kirjeeseen niin, että siinä kertomistani asioista oli tehty uusi kantelu nimellä Hoitotarvikkeiden jakelukäytäntö ja asiakirjojen käsittely EOAK/3279/2020. Nyt annettiin kanteluuni osavastaus, jonka mukaan

·       Asiakirjapyyntöä koskevaa osuutta ei ole syytä käsitellä enää uudestaan.

·       Koska potilastietojen urkkiminen on poliisin käsiteltävä, sitä ei samanaikaisesti ryhdytä tutkimaan oikeusasiamiehen kansliassa.

·       Muilta osin käsittely jatkuu oikeusasiamiehen kansliassa,

 

Kantelussa oli pyydetty selvitystä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialalta. Kaupungin on erityisesti vastattava kysymyksiin

·       Millä tavalla kaupunki on menetellyt vaimoni hoitotarvikeasiassa saatuaan valvontaviranomaisilta tiedon päätöksensä laittomuudesta?

·       Korvataanko meille meidän itse hankkimamme vaipat?

 

Oikeusasiamiehen kanslian selvityspyynnössä mainitaan erikseen hyvin selväsanaisesti, että Valvira totesi 21.10.2019 antamassaan lausunnossa, että hoitotarvikejakelun olisi ollut asianmukaista käyttää yksilöllistä harkintaa ja myöntää haetut inkontinenssituotteet heti kun kantelija niitä haki, sillä pitkäaikainen tarve oli ilmeinen. Lisäksi selvityspyynnössä kiinnitetään huomiota, että oikeusasiamiehen laillisuusvalvontakäytännössä on edellytetty, että valituskelpoinen päätös annetaan pyydettäessä myös siinä tilanteessa, että viranomaisella ei ole pyydettyä asiakirjaa.

 

Lähetin eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan 28.8.2020 kirjeen, jossa kerroin taustatietoja käsiteltävänä olevaan kanteluun. Selostin, miten oman tulkintani mukaan Helsingin kaupungin olisi pitänyt toimia hyvää hallintotapaa ja hallintolain määräyksiä noudattaen tehdessään omalääkärin lähetteestä hylkäävän päätöksen helmikuussa 2018 ja miten kaupungin olisi pitänyt keväällä 2019 itseoikaista laiton päätöksensä saatuaan tiedon aluehallintovirastolta päätöksensä laittomuudesta. Kerroin myös, että oikeusasiamiehen laatimaan kanteluun sisältyvässä Helsingin kaupungille lähettämässä selvityspyynnössä oli liitteenä monta asiakirjaa, joita en ollut nähnyt, enkä ole ollut edes tietoinen niiden olemassaolosta.

 

Pyysin samalla, että oikeusasiamies ottaisi kantaa siihen, onko pormestari Jan Vapaavuori syyllistynyt virkavastuuta koskevan perustuslain 118 pykälässä mainittuun valvonnan laiminlyöntiin, kun hän ei ole puuttunut alaistensa laittomaksi todettuun toimintaan, vaikka hän on tiennyt siitä.

 

Kohtaus Helsingin kaupungintalon edustalla perjantaina 28.8.2020 klo 18. Olin pakkaamassa vaimoni pyörätuolia autoomme, kun Kaupungintalon ovesta astui ulos pukumies. Hän lähti kävelemään itään päin. Ohittaessaan minut läheltä, hän katsoi suoraan silmiini. Ja minä hänen silmiinsä. Tunnistin, kuka hän on. Hän ei tiennyt, kuka olen. Minulla olisi ollut paljon kysyttävää häneltä. Olin hiljaa. Hieman kuitenkin huvitti vanhojen Puistolan poikien ensikohtaamisemme livenä juuri tänä päivänä.

  

Syyskuu 2020

Lähetin14.9.2020 tämän yhteenvedon Helsingin poliisilaitokselle taustatiedoksi virkavelvollisuuden rikkomista koskevan rikosilmoituksen tutkintajohtajalle.

 

Sain 16.9.2020 postia eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta. Kirje sisälsi seuraavat kaupungille lähetetyssä selvittelypyynnössä mainitut asiakirjat, joita en ollut aikaisemmin nähnyt:

o   Valviran lausunto oikeusasiamiehelle 20.10.2019 (V/22625/2019)

o   terveysasemien johtajaylilääkärin Timo Lukkarisen 14.8.2019 antama selvitys Valviralle

o   terveys- ja päihdepalvelujen johtajan Leena Turpeisen, terveysasemien johtajalääkärin Timo Lukkarisen ja omahoitotarvikejakelun ylilääkärin Juha Ahosen ilmoitukset aluehallintovirastolle 29.5. – 1.6.2019.

 

 

Valviran oikeusasiamiehelle antama lausunto, jonka on allekirjoittanut ylijohtaja Markus Henriksson, oli mielenkiintoista luettavaa. Olin tähän asti ollut siinä uskossa, että Valvira ei ollut lainkaan käsitellyt asiaa, koska ainoa tieto, joka minulla oli Valviran vastauksesta, oli oikeusasiamiehen 31.3.2020 antamaan ratkaisuun kirjoitettu lause ”Valvira yhtyy aluehallintoviraston antamaan ratkaisuun”. Nyt minulle valkeni, että Valvirahan olikin selvittänyt asiaa perinpohjaisesti ja antanut oikeusasiamiehelle seikkaperäisen ja tiukan lausunnon.

 

Valviran lausunnossa pohditaan laajasti virtsankarkailudiagnoosin tekemisen vaikeutta. Siihen ei ole olemassa yksinkertaista tai yksiselitteistä menetelmää.
Valviran mielestä ulkopuoliset eivät pysty välttämättä arvioimaan objektiivisesti virtsanpidätyskyvyttömyyden pitkäaikaisuutta tai vaikeusastetta, vaan hoitotarvikejakelussa on pitkälti luotettava potilaalta tai tämän omaisilta saatuun tietoon. Näin juuri. Meillä oli kotona jo useamman vuoden ajan ollut hyvin konkreettisia kokemuksia virtsan ja ulosteen pidätyskyvyn menettämisestä. Terveysaseman lääkäri ja hoitaja ja myös sosiaalihoitaja olivat tästä hyvin tietoisia. Omahoitotarvikevaraston ylilääkäri tiesi omasta mielestään meidän asiamme ylitse muiden tietämättä meistä mitään.

 

Muilta osin Valviran lausunnossa todetaan aluehallintoviraston tavoin, että kaupungin laatimat ohjeet ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa ja että hoitotarvikejakelu ei menetellyt vaimoni tapauksessa asianmukaisesti. Hoitotarvikejakelun olisi pitänyt käyttää yksilöllistä harkintaa ja myöntää haetut inkontinenssituotteet heti, kun niitä haettiin, sillä niiden pitkäaikainen tarve oli ilmeinen. Tätä mieltä olen ollut koko ajan ja olen esittänyt mielipiteeni ja vaatimukseni moneen kertaan kaupungin asiasta vastaaville johtajille. Toistaiseksi vielä ilman tulosta.

 

 

Terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen näyttää luvanneen 15.8.2019 Valviralle antamassaan vastineessa, että kaupungin ohjeita ollaan muuttamassa niin, että se korostaa entistä enemmän potilaskohtaista yksilöllistä arviointia ja että pitkäaikaisten sairauksien kohdalla ohjeistetaan jatkossa hoitotarvikejakelu aloittamaan välittömästi tarpeen tullessa ilmi. Tätä kaupunki ei ole kertonut meille vieläkään, eikä muutos näy mitenkään omahoitotarvikejakelun sivuilta netissä. Eikä kaupunki ole oikaissut laitonta päätöstään.

 

Lukkarinen toteaa tässä selvityksessään, että ”mikäli PYSY44 mukaiset ohjeelliset määrät eivät ylity” ja ”mikäli lähetteen tarvikemäärät ylittävät PYSY-ohjeessa tavanomaisen tarpeen”. Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfossa, jota kaikkien kuntien on noudatettava, sanotaan selvästi, että ”kunnat voivat laatia omia ohjeistuksiaan hoitotarvikkeiden jakelusta, mutta ohjeet eivät saa rajoittaa yksilölliseen tarpeeseen perustuvaa tarvikemäärää, joten kunta ei voi asettaa ehdottomia tarvikkeiden enimmäismääriä”. Terveydenhuoltolain esitöissä todetaan, että ”hoidon ja sairauden seurannassa tarvittavien hoitotarvikkeiden jakelun terveyskeskuksesta potilaalle tulee aina perustua yksilölliseen tarpeeseen, jonka määrittelee hoitava lääkäri”. Kaupungin tulkinta tarvikemäärästä on määräysten vastainen, sillä tarvikejakelijoilla ei ole oikeutta puuttua lääkärin määräämään tarvikkeiden määrään. Tämän totesivat aluehallintovirasto ja oikeusasiamies ratkaisuissaan jo keväällä, mutta Lukkarinen ei ymmärtänyt asiaa vielä syksylläkään.

 

Lukkarinen sivuaa selvityksessään myös sitä, että Suutarilan terveysasemalla ohjeistus ei ilmeisemmin ole saavuttanut henkilöstöä toivotulla tavalla. Ei todellakaan! Omahoitotarvikejakelun pysyväisohje on laadittu 17.12.2013. Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen ja toimialajohtaja Juha Jolkkonen olivat päivittäneet ohjeet 1.12.2017 ja lisänneet sinne laittomaksi todetun vaatimuksen kolmen kuukauden karenssista diagnoosista lähtien. Kun meidän hoitava lääkärimme kirjoitti tarvikemääräyksen 30.1.2018, terveysasemalla ei ollut mitään tietoa ohjeiden päivityksestä. Terveysasemalla toimittiin tammikuussa 2018 tarkalleen olemassa olevien ohjeiden mukaisesti. Niissä ei vaadittu mitään diagnoosia. Lukkarisen ”Ilmeisemmin” on turhan vaatimaton ilmaisu. Etenkin kun hänen on täytynyt tietää, että terveysasemamme ei ollut saanut uusia ohjeita vielä kesään 2018 mennessäkään.

 

Potilastietoihin ei ollut muutenkaan mitään syytä kirjata erillistä diagnoosia inkontinenssista eikä mistään muustakaan oireesta, koska terveysasemalla oltiin hyvin tietoisia tilanteestamme ja terveysaseman pätevälle henkilökunnalle oli selvää, mitä oireita Alzheimerin vaikeaan vaiheeseen kuuluu. Sosiaaliviraston hoitosuunnitelmaanhan virtsankarkaus oli kirjattu jo edellisenä kesänä. Vaikka terveysaseman potilaskirjaukset eivät ehkä vastanneet kaikkia byrokratiavaatimuksia, se ei ainakaan näkynyt siinä, miten meitä hoidettiin. Meistä on pidetty ja pidetään terveysasemalla todella hyvää huolta. Pieniinkin tarpeisiin reagoidaan heti. Mielestäni on tarpeetonta ja asiatonta moittia terveysasemamme henkilökuntaa siitä, että se ei olisi hoitanut tätä asiaa kunnolla.

 

 

 

Helsingin hallinto-oikeus lähetti 17.9.2020 vastaselitepyynnön. Minulla oli siis mahdollisuus kommentoida Helsingin kaupungin lähettämää vastinetta. Kaupunki oli liittänyt vastineeseensa nipun vanhoja asiakirjoja, jopa ne elokuussa 2018 saamani ylilääkärien höpinät, jotka perustuivat kaupungin laittomiksi todettuihin pysyväisohjeisiin. En ruvennut niitä enää ruotimaan.

Kaupungin hallinto-oikeudelle esittämä lyhyt vastine oli yllätysveto. Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkosen ja terveys- ja päihdepalvelujen johtajan Leena Turpeisen 3.9.2020 antaman vastauksen selvityspyynnön liitteenä on terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarisen vastaus lausuntopyyntöön (Hel 2020-008844). Siinä Lukkarinen kertoo katsovansa, että kyseessä olisikin tosiallinen hallintotoiminta, josta ei tehdä kirjallista muutoksenhakukelpoista hallintopäätöstä.

Onko tämä ’tosiallinen hallintotoiminta’ joku Lukkarisen oma älynväläys? Vai ovatko Jolkkonen, Turpeinen ja Lukkarinen yrittäneet keksiä yhdessä ovelan juonen päästä pälkähästä? Ei, se on pormestari Vapaavuoren hyväksymä kaupungin virallinen vastaus Helsingin hallinto-oikeuden tiedusteluun hallintoriita-asiassa!

Eduskunnan oikeusasiamies, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Valvira, Oikeuskanslerinvirasto ja Helsingin hallinto-oikeus ovat kaikki ottaneet tästä asiasta tekemäni kantelun tai valituksen käsiteltäväkseen ja ovat antaneet tai ovat antamassa niistä ratkaisunsa. Nämä laillisuutta valvovat korkeat viranomaiset ovat ottaessaan asian käsiteltäväkseen ratkaisseet valituskelpoisuuden, Ne ovat samalla ottaneet kantaa siihen, että kyseessä on hallintopäätös eikä tosiallinen hallintotoiminta. Hallintotoiminnasta ei voi valittaa, mutta hallintopäätöksestä voi.

Aluehallintovirasto moitti kaupunkia ratkaisussaan keväällä 2019 siitä, että kaupungin olisi pitänyt viivyttelemättä kirjallisesti ilman eri pyyntöä kertoa ratkaisun perusteet ja asiakkaan oikeusturvakeinot, kuten muistutusmenettely. Oikeusasiamies ja Valvira yhtyvät näihin moitteisiin. Eivät laillisuutta valvovat viranomaiset olisi tällaista vaatimuksia esittäneet, jos kyseessä olisi pelkkä tosiallinen hallintotoiminta.

On järkyttävää huomata jälleen kerran kaupungin johtavien ylilääkäreiden tietämyksen ja ymmärtämyksen taso. Ylilääkärit eivät osaa erottaa hallintotoimintaa hallintopäätöksestä, vaikka heillä on ollut käytettävissään kaikki nuo valvontaviranomaisten päätökset ja tarvittavat lakitekstitkin ovat vapaasti kaikkien luettavissa netissä.

Täsmennän vielä: Helsingin kaupungin omahoitotarviketoimipisteessä oli tehty päätös, jossa hylättiin potilasta hoitavan ja potilaan tilanteen perin pohjin tuntevan lääkärin tekemä yksilölliseen harkintaan perustuva määräys potilaan pitkäaikaisen vakavan sairauden vuoksi tarvitsemista välttämättömistä potilaalle lain mukaan kuuluvista ilmaisista omahoitotarvikkeista. Terveysaseman lääkäri oli toiminut lähetettä tehdessään tarkalleen ministeriön määräysten ja potilaslainsäädännön mukaisesti ja terveysasemalla käytössä olleita ohjeita noudattaen. Hoitavan lääkärin tekemä tarvikemääräys oli hoitoratkaisu, joka oli tehty olemassa olevaan tietoon perustuen yhteisymmärryksessä potilaan ja tämän omaisen kanssa näiden hyväksymänä. Viranomainen käytti julkista valtaa tekemällä asianomaista kuulematta yksipuolisesti päätöksen, jolla oli suoranaista oikeudellista ja taloudellista vaikutusta yksityisen henkilön oikeuksiin. Päätöksellä poistettiin konkreettisesti hallintokoneiston ulkopuolisen henkilön oikeus tarvikkeisiin, joihin hänellä ministeriön määräysten ja lainsäädännön mukaan on kiistaton oikeus. Tarvikemääräyksen hylkääminen omahoitotarvikepisteessä oli hallintopäätös, eikä tosiallinen hallintotoiminta.

 

Helsingin sosiaali- ja terveystoimialalla toimivien ylilääkäreiden (Jolkkonen, Turpeinen, Lukkarinen, Siekkinen, Huuskonen, Sinkkonen, Ahonen jne.) suomen kielen taito ja kirjoitettujen asioiden ymmärtämiskyky ovat tämän prosessin edetessä osoittautuneet alusta alkaen huolestuttavan vaatimattomiksi. Kun he joutuvat linjaorganisaatiossa olemaan lisäksi hallinnollisia esimiehiä ja vastaamaan omista tekemisistään ja alaistensa tekemisistä tuntematta hallintolakia ja julkisuuslakia, on tuloksena tuollainen asiantuntematon vastaus hallinto-oikeuden selvityspyyntöön. Koko tämän prosessin alkusyy oli ylilääkäreiden vajavainen suomen kielen taito ja siitä johtuen laittomien ohjeiden laatiminen. Jos joku Helsingin ylilääkäreistä olisi hallinnut suomen kieltä edes auttavasti ja osannut lukea Kuntainfoa oikein - niin kuin kaikissa muissa kunnissa osattiin - kolmea kuukautta ei olisi ohjeissa liitetty diagnoosiin, vaan ministeriön ohjeiden mukaisesti pitkäaikaissairauden kestoon. Olisimme säästyneet paljolta turhalta.

 

En lähde ennakoimaan hallinto-oikeuden ratkaisua, mutta oman käsitykseni mukaan ei pitäisi laillisuutta valvovien viranomaisten lausuntojen ja toiminnan perusteella olla epäselvää, onko kyseessä tosiasiallinen hallintotoiminta vai hallintopäätös.

 

* * *

 

Nyt on kulunut yli 32 kuukautta siitä, kun pyysin Helsingin kaupungin apulaispormestari Sanna Vesikansalta ensimmäisen kerran perusteita omahoitotarvikejakelun hylkäävälle päätökselle, joka oli Sosiaali- ja terveysministeriön määräysten vastainen. En ole saanut vieläkään vastausta, vaikka julkisuuslain mukaan se olisi pitänyt antaa viivyttelemättä kahden viikon sisällä. En ole saanut edes hallintolain vaatimaa kirjallista ilmoitusta hylkäävästä päätöksestä perusteluineen. En ole myöskään saanut pyytämääni asiakirjaa, enkä perusteluja sille, miksi kaupunki ei anna asiakirjaa.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia pyysi 19.8.2020 selvittelypyynnössään kaupunkia lähettämään minulle hoitotarvikejakelua koskevat korjatut ohjeet ja muut asiakirjat, joita olen pyytänyt. Kaupunki oli luvannut Aluehallintovirastolle jo 1.6.2019 korjata pysyväisohjeensa. Silti en ole vielä lokakuuhun 2020 mennessä saanut korjattuja pysyväisohjeita enkä muitakaan oikeusasiamiehen pyytämiä asiakirjoja. Pyynnöstä on kulunut jo kuusi viikkoa ja lupauksesta puolitoista vuotta. Oikeusasiamiehen kanslian kaupungille lähettämä asiakirjapyyntö on mitä suurimmassa määrin julkisuuslain mukainen asiakirjapyyntö, johon kaupungin olisi pitänyt vastata viipymättä viimeistään kahden viikon sisällä tai esittää perustelut, miksi ei vastaa. Kaupungin suhtautumisesta lainsäädäntöön kertoo paljon se, että kaupungin viranomaiset eivät noudata julkisuuslakia edes oikeusasiamiehen pyytäessä heiltä asiakirjaa

Tilanne on edelleen sama kuin helmikuussa 2018: Helsingin kaupunki ei anna meille hoitavan lääkärin määräämiä vaippoja, eikä meille ole kerrottu, minkä perusteella se kieltäytyy niitä antamasta.  

 

 

Perustuslaissa on säännös myös virkavastuusta (118 §). Viranhaltijat ja luottamushenkilöt toimivat virkavastuulla ja vastaavat toimiensa lainmukaisuudesta.

Jokaisella, joka on kärsinyt oikeuden loukkauksen tai vahinkoa viranhaltijan tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä.  

On selvää, että olemme kärsineet taloudellista vahinkoa tuhansien eurojen verran Helsingin kaupungin viranomaisten lainvastaisten toimenpiteiden vuoksi ja erityisesti sen takia, että kaupungin johtajat ovat laiminlyöneet alaistensa valvonnan

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on todennut vuonna 2019 kanteluni johdosta antamassaan vastauksessa, että Helsingin kaupunki on toiminut lainvastaisesti hylätessään lääkärimme tekemän vaippalähetteen. Helsingin kaupungin johto on saanut tästä tiedon ja aluehallintovirasto on velvoittanut kaupunkia korjaamaan laittoman menettelynsä. Asialle ei ole vieläkään tapahtunut mitään, koska Helsingin kaupungin kaikesta toiminnasta vastaava pormestari Jan Vapaavuori on laiminlyönyt velvollisuutensa valvoa, että asia olisi tullut korjatuksi. Myöskään sosiaali- ja terveystoimialan johtaja Juha Jolkkonen ei ole tehnyt asialle mitään, vaikka toimialan laillisuudesta vastaaminen kuuluu hänelle.

Viranomaisen vastuuvelvollisuuden tietoinen laiminlyönti on vakava asia.  Aion vaatia pormestari Vapaavuoren ja toimialajohtaja Jolkkosen tuomitsemista rangaistukseen ja Helsingin kaupunkia korvaamaan aiheuttamansa Mullistukset  eli 1.2.2018 lähtien ostamiemme vaippojen kustannukset. Koska Helsingin kaupunki on vaatinut meidän lisäksemme hyvin monelta helsinkiläiseltä laittomasti omahoitotarvikejakelussaan kolmen kuukauden karenssia tarvikkeiden saamiseksi, korvausvaatimus koskee meidän lisäksemme suurta joukkoa helsinkiläisiä sairaita ja vanhuksia ja etenkin sairaita vanhuksia.

 

ü Jotain hyvin nurjaa Helsingin kaupungin organisaatiossa, vastuunjaossa ja johtavassa asemassa olevien asenteissa ja koko pormestarimallissa on. Lopullinen vastuu kaikesta kuuluu pormestari Vapaavuorelle ja hänelle minä useimmat pyyntöni olen lähettänytkin. Miksi hän ei ole valvonut, että asia hoidetaan, sillä hän on koko ajan ollut tietoinen alaistensa laittomasta toiminnasta? Eikös hän ole juristi? Lakimiehen eettisten ohjeiden mukaan lakimiehen on toimittava oikeudenmukaisesti ja tavoiteltava oikeudenmukaista lopputulosta. Hänen on toiminnassaan ja käyttäytymisessään oltava tehtävänsä vaatiman luottamuksen arvoinen. Lakimiehen on hoidettava hänelle uskotut tehtävät ammattitaitoisesti, huolellisesti ja viivyttelemättä. Piittaamattomuus hallintolaista ja julkisuuslaista ja jopa perustuslaista eivät oikein tunnu eettisten ohjeiden mukaiselta toiminnalta.

 

  

Tiedän oikeuteni Suomen kansalaisena ja tiedän olevani varmasti oikeassa tässä asiassa, joten minulla ei ole aikomustakaan alistua Helsingin kaupungin johtajien laittomaan mielivaltaan. Olen myös tietoinen siitä, että maailmankaikkeus on täynnä tärkeämpiä ongelmia ratkottaviksi. Tässä on kuitenkin kyse aivan olennaisesta ydinkysymyksestä Helsingin kaupungin hallinnossa. Täyttääkö Helsingin johtajien toiminta hyvän hallintotavan vaatimukset? Noudattaako Helsingin kaupunki toiminnassaan Suomen lainsäädäntöä? Valvovatko Helsingin johtajat alaistensa toiminnan laillisuutta? Puuttuvatko he laittomuuksiin ja korjaavatko he laittoman toiminnan saatuaan valvojilta määräyksen? Kantavatko johtajat vastuunsa kaupungin laittomasta menettelystä? Näihin kaikkiin kysymyksiin minun on helppo vastata: ei.

Kun en sitkeistä yrityksistäni huolimatta ole saanut vielä kaupungin johtajia noudattamaan hallintolakia ja julkisuuslakia ja korjaamaan laitonta päätöstään, yritän vielä vaikuttaa asiaan kaikkien mahdollisten laillisuusvalvojien, muiden päättäjien, asiantuntijoiden ja median avulla. Uskoni oikeusvaltioon on horjunut, mutta jospa sittenkin joku ottaisi asian vakavasti ja päätyisi oikeudenmukaiseen ratkaisuun. 

Suomi kuuluu Euroopan unioniin. Helsingin kaupunki on viranomaisena loukannut ihmisoikeussopimuksella turvattua oikeuttani. Odotan vielä Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisua valitukseeni ja oikeusasiamiehen tekemän uuden kantelun ratkaisua. Jos nekään eivät tehoa Helsingin kaupungin päättäjiin, teen ihmisoikeusvalituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Luotan siihen, että siellä ymmärretään lakien noudattamisen vaatimus Suomen päättäjiä ja valvoviaviranomaisia paremmin. 

Monet merkittävät Suomen päättäjät, asiantuntijat ja valvovat viranomaiset ovat jo tietoisia siitä, miten Helsingin kaupungin johtajat ovat toimineet lainvastaisesti ja miten he ovat kohdelleet meitä. Kantelupäätösten jälkeen pidän median avulla huolen siitä, että tietoisuus Helsingin herrojen luokattomista puuhista tavoittaa huomattavasti suuremman joukon.

  

* * *

 Lopuksi vielä muutamia masentavia kokemuksiani julkisuuslain toimivuudesta ja omaishoitajien ja sotaorpojen kohtelusta Suomessa, jota pidetään oikeusvaltiona:

 

Julkisuuslain noudattaminen Helsingissä ja Suomessa

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) on ollut voimassa jo pari vuosikymmentä. Tässä olennaisia osia siitä:

o   Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia. (1§)

o   Viranomaisilla tarkoitetaan valtion hallintoviranomaisia sekä muita valtion virastoja ja laitoksia … ja kunnallisia viranomaisia. (4§)

o   Viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen hallussa olevaa asiakirjaa, jonka viranomainen tai sen palveluksessa oleva on laatinut. (5§)

o   Jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen. (9§)

o   Asianosaisella on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. (11§)

o   Pyyntö saada tieto viranomaisen asiakirjan sisällöstä on yksilöitävä riittävästi siten, että viranomainen voi selvittää, mitä asiakirjaa pyyntö koskee. (13§)

o   Viranomaisen asiakirjan antamisesta päättää se viranomainen, jonka hallussa asiakirja on. Jos virkamies kieltäytyy antamasta pyydettyä tietoa, hänen on ilmoitettava tiedon pyytäjälle kieltäytymisen syy, annettava tieto siitä, että asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi ja tiedusteltava asian kirjallisesti vireille saattaneelta tiedon pyytäjältä, haluaako hän asian siirrettäväksi viranomaisen ratkaistavaksi. Asia on käsiteltävä viivytyksettä, ja tieto julkisesta asiakirjasta on annettava mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön. (14§)

Viime aikoina on koronan takia käyty päivittäin julkista keskustelua siitä, saadaanko viranomaisilta tarpeeksi tietoja vai salataanko niitä tarpeettomasti.

Olen tehnyt yli kahden vuoden ajan Helsingin kaupungille moneen kertaan asiakirjapyyntöni tarkalleen julkisuuslain mukaisesti. Helsinki puolestaan ei ole noudattanut julkisuusperiaatetta lainkaan. Se ei ole antanut pyytämääni asiakirjaa, ei ole ilmoittanut minulle päätöksestään olla antamatta sitä eikä ole kertonut kirjallisesti antamisesta kieltäytymisen perusteitaan.

Olin kuvitellut, että tekemällä kantelun korkea-arvoiselle laillisuuden valvojalle, eduskunnan oikeusasiamiehelle, saan oikaistuksi kokemani vääryyden. Julkisuuslain noudattamatta jättämistä koskevan kantelun ratkaisulla ei ole ollut kuitenkaan mitään vaikutusta tapahtuneeseen.  Apulaisoikeusasiamies rajasi kanteluni koskemaan vain kevättä 2018, jolloin en osannut käyttää perustelupyynnöissäni sanaa asiakirja, joten kaupungin menettelyssä ei ollut hänen mielestään moitittavaa. Kanteluni ratkaisussa ei otettu ollenkaan huomioon sitä, minkä olin kertonut oikeusasiamiehelle keväällä 2019 kaupungin vastinetta kommentoidessani: olin kevään 2018 jälkeen jo yhdeksän kuukauden ajan vaatinut kaupungilta asiakirjaa tarkalleen julkisuuslain edellyttämällä tavalla, eikä kaupunki silti ollut vastannut pyyntöihini.

Oikeusasiamies on ollut tietoinen, että kaupunki ei ole noudattanut julkisuuslakia, mutta on menetellyt ratkaisuissaan niin, että Helsingin kaupunki on selvinnyt tähän mennessä asiasta pelkillä moitteilla, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä. Oikeustajuni ei hyväksy sitä, että viranomainen voi oikeusvaltiossa rikkoa julkisuuslakia saamatta siitä rangaistusta. Siksi jatkan tämän asian selvittelyä kaikin keinoin siihen saakka, että oikeus toteutuu.

 

ü Sain elokuussa 2020 tiedon, että eduskunnan oikeusasiamies on sittenkin ottanut asian uudelleen käsiteltäväksi ja vaatii kaupungilta selvitystä menettelystään. Julkisuuslain osalta oikeusasiamies ei kuitenkaan enää käsittele asiaa uudestaan. Julkisuuslain noudattamista koskeva valitukseni on edelleen käsiteltävänä Helsingin hallinto-oikeudessa.

   

Omaishoitajan kohtalo ja arvostus Helsingissä ja Suomessa

Olen omaishoitajana toimimiseni aikana saanut kaupungilta omaishoidon tukea muutaman sata euroa kuukaudessa. Toissa vuonna meidät nostettiin toiseksi korkeimpaan hoitoisuusluokkaan, jossa tuki on noin 800 euroa kuukausittain. Kun teen tätä työtäni ympärivuorokautisesti yötä päivää, saan bruttopalkkana yhden (1) euron per tunti. Rahat ovat menneet pääosin vaippojen ostoon. Jos minä en olisi fyysisten ja henkisten voimavarojeni äärirajoilla ponnistaen hoitanut vaimoani, Helsingin kaupungilla olisi ollut lakiin perustuva velvollisuus järjestää hänelle jo vuosia sitten jossain hoivalaitoksessa ympärivuorokautinen tehostettu hoito, jonka kustannukset kunnalle olisivat hyvinkin laadukkaan hotellihuoneen luokkaa. Sairaus on edennyt niin pitkälle, että viime vuonna meidät nostettiin korkeimpaan hoitoisuusluokkaan.

Lääkärit ja sosiaaliviranmaiset totesivat jo vuonna 2013, että vaimoni sairaus on edennyt niin pitkälle, että kaupungin pitäisi järjestää hänelle hoitopaikka. Omasta mielestäni pystyin hoitamaan hänet vielä kotona. Alkuvuonna 2015 sovin kaupungin kanssa virallisesti omaishoitajuudesta.

Pelkkien hoitokulujen kustannuksen kunnille hoivakodeissa voidaan arvioida olevan hyvän hotellihuoneen suuruusluokkaa. Jos oletetaan, että yhden päivän ylläpitokulut olisivat jotain 150 euron luokkaa, olen varovasti arvioiden seitsemässä vuodessa säästänyt kaupungin varoja tähän mennessä noin 400 000 euroa. Olemme helmikuusta 2018 lähtien ostaneet sellaisia inkohousuja, jotka ministeriön määräysten mukaan kaupungin olisi pitänyt antaa meille ilmaiseksi, reilusti yli 3 000 kappaletta. Kun yhden vaippahousun hinta on 1,2 - 1,4 euroa, on niihin kulunut meiltä noin 4 000 euroa. Näitä lukija vertaillessa, tuntuu tosi halpamaiselta, että kaupunki kieltäytyi antamasta meille lääkärin määräämiä vaippoja, vaikka tiesi, miten paljon olen säästänyt kaupungin varoja omaishoitajana. Pikemminkin kaupungin olisi kuulunut tarjota vaippoja meille.

Meitä omaishoitotuen piirissä olevia on Helsingissä ainakin 3 600 henkilöä. Säästämme vuosittain kaupungin varoja yli 200 miljoonaa euroa. Todellisuudessa kotona sairaita lähimmäisiään hoitavia on kymmenkertainen määrä, joten säästö on huomattavasti suurempi. Koko valtakunnassa arvioidaan kotona hoidettavien laitoskuntoisten vanhusten lukumääräksi jo nyt yli 60 000 ja luku kasvaa koko ajan. Me heitä hoitavat säästämme yhteensä kuntien varoja pelkissä käyttökuluissa vuosittain vähintään kolme miljardia euroa. Siis yli 3 000 000 000 euroa!!! Todellisuudessa summa on huomattavasti suurempi, sillä tässä arviossa ei ole otettu huomioon uusien hoitopaikkojen toteuttamiseen tarvittavia investointeja eikä esimerkiksi tarvittavan hoitohenkilöstön kouluttamista. Eikä toisaalta kuntien maksamia omaishoidon tukia. Olemme siis päinvastoin kuin esperit, mehiläiset ja muut lypsylehmät hyvin tuottava rahamylly kunnille – ja viime kädessä valtiolle.

Minkälaisen arvon poliittiset päättäjät ja kuntien johtohenkilöt antavat meille kotona läheisistämme huolehtiville? Mitä minä saan uurastuksestani palkaksi? Olisin odottanut, että Helsingin kaupunki olisi tästä merkittävästä panoksestani kiitollinen ja suhtautuisi raskaaseen elämäntilanteeseemme ymmärtävästi ja inhimillisesti. Mutta ei. Kiittämättömyys on maailman palkka. Saamme kaupungilta pormestari Vapaavuorta myöten osaksemme vain välinpitämättömyyttä, raukkamaista, hävytöntä ja kylmää kyykyttämistä, pikkusieluista nipottamista ja halventavaa, ylimielistä ja ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua.

Mitä syytä kaupungin omahoitotarvikejakelijoilla oli alkaa vaatia meiltä karensseja ja omavastuita vastoin lakeja ja ministeriön antamia määräyksiä? Mitä syytä kaupungin johdolla on ollut perustuslakia rikkoen paeta vastuutaan ja olla vastaamatta toistuviin pyyntöihimme selvien laittomuuksien korjaamiseksi? Tämän vaivaisen vaippa-asian tiimoilta olen joutunut toteamaan, että Helsingin kaupungin johtajat ovat todellisuudessa hyvin kaukana julistamistaan hurskaista lupauksista auttaa kaupungin vähäosaisia. Kaupungin sosiaali- ja terveysviraston sivuilla lukee ”Kaupunkilaisia kannustetaan ottamaan vastuuta omasta ja läheistensä hyvinvoinnista ja terveydestä. Samalla asukkaille turvataan tarvittaessa aukoton apu”. Miksi se on siellä? Keitä varten se on siellä? Mitä se tarkoittaa?

 

Sotaorvon kohtalo ja arvostus Helsingissä ja Suomessa

Vaimoni on sotaorpo ja sotalapsi. Hänen isänsä antoi isänmaamme puolesta kalleimman uhrin, mitä ihminen voi antaa, henkensä. Nuori ylikersantti kaatui sodan perääntymisvaiheessa ryhmänjohtajana ylivoimaa vastaan taistellessaan. Hänen ruumiinsa jäi taistelutantereelle.

Onneksi sankarivainaja säästyi kuulemasta, miten Suomi kiittää hänen sankaritekoaan. Vielä 76 vuoden kuluttua hänen orvoksi jäänyt lapsensa joutuu pidätyskykynsä ja puhekykynsä menettäneenä kaikissa asioissa täysin avuttomana muistisairaana vanhuksena käymään omaa taisteluaan Helsingin kaupunkia vastaan saadakseen vaippoja, jotka hänelle Suomen lainsäädännön mukaan kuuluisi antaa heti lääkärin tehtyä niistä määräyksen.

Eihän sotaorpo itse enää pysty oikeuksiaan ajamaan. Hänen ympärelonpiirinsä on pienentynyt ja aikakin hukkunut tämän hämäräisen, tuntemattomahan tupaan vievän tien loppumetreillä. Ei hän tiedä tästä taistelustaan sen enempää kuin isänsäkään. Hän tuntee mielihyvää, kun saa puhtaat vaipat ja hymyilee, kun hyväilen häntä.

Kiitos Helsingin päättäjät! Kenen kaikkien tässä pitäisi hävetä?

 

Ei valtiovallankaan toimimista voi kehua. Ainoa huomionosoitus, jonka sotaorpomme on valtiolta saanut, on sotaorporintanappi kiitokseksi isänmaan puolesta tehdystä uhrauksesta. Saiko hän sen heti sodan päätyttyä? Ei. Kiitoksesta päättämiseen ja sen toteuttamiseen kului Suomen valtiolta 70 vuotta. Kirje tuli postissa vähän ennen itsenäisyyspäivää vuonna 2014. Muistisairas ei enää silloin ymmärtänyt, mistä oli kysymys, mutta hän oli jo yli seitsemän vuosikymmenen ajan ehtinyt itkien kaivata kaatunutta isäänsä ja nähnyt televisiossa monet veteraanikekkerit linnan juhlissa.

Valtio ottaa ihmiset huomioon tärkeysjärjestyksessä. Esimerkiksi urheilijoiden tai jopa lätkäpelaajien ei tarvitse kovin kummoisia ponnistuksia saada aikaan, kun valtio jo kunnioittaa heitä kutsumalla mitalit kaulassa kakkukahveille saamaan prenikoita isänmaamme puolesta tehdyistä sankariteoista. Sairaista ja avuttomista elämäntyönsä tehneistä vanhuksista ei niin väliä, vaikka he ovat isiensä ja äitiensä kanssa olleet rakentamassa sodanjälkeistä Suomea. Heidät poljetaan omaishoitajiensa kanssa pahnan pohjimmaisiksi.

Kiitos Suomen päättäjät! Kenen kaikkien tässä pitäisi hävetä?

 

Kysymyksiä ilman vastauksia

Valvira on todennut, että ulkopuoliset eivät pysty objektiivisesti arvioimaan pidätyskyvyn menettämistä. Inkontinenssin määrittelyssä on ratkaisevaa potilaalta ja omaisilta saatu tieto. Valvira, geriatrian auktoriteetit ja lääketiede ylipäätään pitävät kiistattomana, että Alzheimerin taudin vaikeaan vaiheeseen kuuluu pidätyskyvyn menettäminen. Omat kokemuksemme ovat vahvistaneet tätä jo vuosien ajan. Sosiaali- ja terveysministeriön kunnille laatimissa omahoitotarvikejakelun ohjeissa (Kuntainfo) ei ole mitään mainintaa diagnoosivaatimuksesta, karenssista tai omavastuuvelvollisuuden täyttämisestä. Myöskään lainsäädännössä ei ole tarvikkeiden saamiseksi mitään diagnoosivaatimusta.

Näiden tosiasioiden perusteella Helsingin kaupungin toiminta asettuu outoon valoon ja herättää aiheellisia kysymyksiä.

 

Millä perusteella kaupunki

-      päätti hylätä hoitavan lääkärin tekemän vaippamääräyksen?

-      väitti, että Alzheimerin taudin vaikeaan vaiheeseen ei kuulu pidätyskyvyn menettäminen?

-      vaati omavastuuvelvoitetta?

-      vaati virtsankarkausdiagnoosia?

-      vaati kolmen kuukauden karenssia?

-      etsi vitsankarkausdiagnoosia salaisista potilastiedoista?

 

Lisäksi kysyn, miksi kaupunki ei ole

-      antanut päätöksestään hallintolain edellyttämää kirjallista ilmoitusta?

-      toimittanut julkisuuslain perusteella pyytämiäni asiakirjoja?

-      itseoikaissut laitonta päätöstään?

-      lähettänyt meille ministeriön määräysten mukaisia ilmaisia vaippoja?

-      vaatinut ylilääkäreiltä luku- ja kirjoitustaitoa?

-      toiminut hyvän hallintotavan mukaisesti?

-      noudattanut toiminnassaan hallintolakia?

-      noudattanut toiminnassaan julkisuuslakia?

-      toiminut ministeriön määräysten mukaisesti

-      toteuttanut aluehallintoviraston määräämiä muutoksia ohjeisiinsa ja toimintaansa?

-      lähettänyt minulle korjattuja toimintaohjeita ja muita asiakirjoja, jotka oikeusasiamies käski toimittamaan?

-      puuttunut kaupungin viranomaisten laittomaan toimintaan, vaan on laiminlyönyt valvonnan?

-      vastannut yli kahteen vuoteen yhteenkään viestiini?

 

Ennen kaikkea kysyn, miksi toimialajohtaja Juha Jolkkonen ja pormestari Jan Vapaavuori eivät ole valvoneet alaistensa toimintaa, vaan ovat antaneet laittomuuksien jatkua vielä senkin jälkeen, kun ovat saaneet niistä tiedon laillisuutta valvovilta viranomaisilta. Ja miksi he eivät kanna vastuuta teoistaan, vaikka ovat laiminlyöneet heille kuuluvan valvonnan?

 

  

J’accuse!

Emme ole siis saaneet kaupungilta vaippoja vieläkään, vaikka ylilääkäreiden keksimä ministeriön ohjeiden vastainen karenssivaatimus täyttyi 20.4.2018. Olihan se täyttynyt jo ennen hylkäyshetkeäkin, kesällä 2017. Sanoin välinevaraston takaisinsoittajalle, joka kertoi, että emme saa vaippoja, että soittakoon sitten uudestaan, kun kaupunki on sitä mieltä, että saamme. Ei ole soittanut, vaikka hänellä on yhteystietomme. Eikä kukaan muukaan kaupungilta ole ilmoittanut meille vaippojen saamisesta.

Olisimme tietenkin ottaneet vaipat vastaan helmikuussa 2018, kun niitä meille terveysasemalla tarjottiin. Kun kaupunki kieltäytyi antamasta meille vaippoja, kerroin Vesikansalle, että pitäkää tunkkinne ja vaippanne ja siirtäkää vaipparahat pormestareiden hillopossumunkkikassaan. Jos hän on toteuttanut toiveeni edes tältä osin, sinne on kertynyt jo ainakin 3000 euroa. Sillä on saanut jo monet munkit popsittaviksi pormestareiden suppusuihin hillotolpan juurella.

Näinä korona-aikoina vaippa-asiat saattavat tuntua vähäpätöisiltä, kun valtakunnassa ja koko maailmassa on vaikeita asioita ratkottavana. Helsingin kaupungilla oli kaksi vuotta aikaa korjata virheensä ja oikaista laiton päätöksensä ennen kuin koronasta tiedettiin mitään. Korona ei kelpaa tekosyyksi tämän asian hoitamattomuudelle. Ei se laittomuus koronan myötä mihinkään kadonnut.

Vaikka vaipat ovat yhä keskeisempi osa elämäämme, ei tässä kuitenkaan ole ollut kyse varsinaisesti vaipoista. Ne ovat vain symboli mille tahansa asialle, josta kaupungin pitäisi huolehtia ja vastata. Olennaista on se, että kaupungin johto suhtautuisi kaupunkilaisten huoliin ihmisarvoa kunnioittaen, etenkin vähäosaisiin sairaisiin vanhuksiin.

Tietojeni mukaan kaupunki ei ole vieläkään toteuttanut aluehallintovirastolle antamaansa lupausta korjata ohjeensa ja laiton menettelynsä. Ainakaan omatarvikejakelun sivuilla ei näy muutosta. Mutta mitäpä se minulle kuuluu. Enemmän minua kiinnostaa se, miksi kaupungin toiminnasta vastaava juristi ja pormestari Jan Vapaavuori suhtautuu alaistensa laittomuuksiin välinpitämättömästi. Miksi edes hän ei ole puuttunut asiaan? Miksi hän ei vaadi alaisiaan noudattamaan hallintolakia ja toimimaan ministeriön määräysten mukaisesti? Miksi hän pakenee virkavastuutaan ja laiminlyö valvontavelvollisuutensa? Miksi hän ei itse noudata hallintolakia ja julkisuuslakia, sillä hän ei ole vastannut mihinkään viesteihini ja asiakirjapyyntöihin tai käskenyt edes jonkun alaisensa vastata minulle esittämääni ainoaan kysymykseen: mihin perustuu oikeus hoitavan lääkärin lähetteen hylkäämiseen ja mihin asiakirjaan se on kirjattu?

 

Voin vastata itse kysymykseeni kaupungin puolesta, koska olen tiennyt vastauksen koko ajan. Se ei perustu mihinkään, eikä pyytämääni lähetteen hylkäämiseen oikeuttavaa asiakirjaa ole olemassakaan. Jos sellainen olisi olemassa, se olisi lain vastainen, eikä oikeuttaisi mihinkään. Sitä paitsi valituskelpoinen päätös on annettava pyydettäessä myös siinä tilanteessa, että viranomaisella ei ole pyydettyä asiakirjaa. Näin edellytetään eduskunnan oikeusasiamiehen laillisuusvalvontakäytännössä.

Toiveenani on yhä tässä raskaassa elämäntilanteessamme, että saisimme elää loput vähenevät päivämme oikeusvaltioon kuuluvassa kaupungissa, jossa johtajat eivät riko perustuslakia ja lääkärit noudattavat lakeja ja ministeriön määräyksiä ja tehdyistä rikoksista seuraa sanktiot. Kaiken kokemani jälkeen se tuntuu kaukaiselta unelmalta.

Lopetan pääministerimme kuuluisiin sanoihin: ettekö te häpeä?

 

Helsingissä 15.10.2020

<< EDELLINEN     ALKUUN    SEURAAVA >>