Maailmassa on monta ihmeellistä tarinaa, mutta joskus totuus on taruakin ihmeellisempää. *** Tämä on yksi niistä tositarinoista, joissa riittää ihmettelemistä. *** Näytelmän tapahtumat alkavat Suomi nimisessä oikeusvaltiossa sijaitsevan maailman toimivimmaksi kaupungiksi julistautuneen Helsinki nimisen kunnan sosiaali- ja terveystoimialan Koskelan omahoitotarvikejakelupisteessä, mutta leviävät vähitellen ympäri rakasta isänmaatamme tuhansien aurinkojen loistaessa. *** Pääosan esittäjän rooli lankeaa itseoikeutetusti virkavastuun mukaisesti Jan Vapaavuorelle. *** Merkittäviä sivuosia näyttelevät parhaiden kykyjensä mukaisesti Sanna Vesikansa, Juha Jolkkonen, Leena Turpeinen, Timo Lukkarinen, Juha Ahonen, Sami Sarvilinna, Olli Huuskonen, Kristian Sinkkonen, Timo Siekkinen, Markku Silen ja koko Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan virkamieskunta. *** Ulkopuolisina tarkkailijoina vuorottelevat mm. eduskunnan oikeusasiamies, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Valvira, oikeuskansleri, Helsingin hallinto-oikeus, Sosiaali- ja terveysministeriö, tietosuojavaltuutettu, Helsingin poliisilaitos ja poliisihallitus. *** Vapaavuoren häivyttyä viiden vuoden kuluttua vanhenevaa virkavastuutaan pakoon olympiakomitean suojiin uudeksi pääroolin esittäjäksi on pyrkinyt ja päässyt Juhana Vartiainen, joka vastaa elokuusta 2021 lähtien kaikesta Helsingin kaupungin toiminnasta ja erityisesti siitä, että kaupunki noudattaa lakia kaikessa toiminnassaan. *** Nimeltä mainitsemattomalta kaltoinkohdellulta vakavasti muistisairaalta avuttomalta vanhukselta on riistetty kansalaisoikeudet, eikä hänelle ole syrjittynä jätetty tässä näytelmässä osaa eikä arpaa, vaipoista puhumattakaan. *** Subjektiivisen objektiivisena kertojana on hänen omaishoitajansa. *** Näytelmän käsikirjoitus perustuu Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan omahoitotarvikejakelussa keksittyyn mielikuvitukselliseen ideaan, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. *** Tarinassa esille tuodut virkamiesten lainvastaiset teot tai vanhusten kaltoinkohtelut eivät ole herättäneet kiinnostusta kaupungin luottamusmiehissä eikä tutkivassa journalismissa.

8.9.21

MAALISKUU 2021: Hiljaiseloa koronan kourissa

 

5.3.2021

Vastine kaupungin selityksiin

Lähetin eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan vastineeni eduskunnan oikeusasiamiehen kantelussa EOAK/3279/2020 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialalle esittämään selvitys- ja lausuntopyyntöön antamaan vastaukseen HEL 2018-007363 T 03 01 02.

Vastineessani kerroin, että Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala ei ole tehnyt oikeusasiamiehen pyytämää selvitystä. Kaupunki ei ole toteuttanut lupaamiaan valvontaviranomaisten vaatimia korjauksia laittomaan toimintaansa miltään osin. Kaupunki ei ole tehnyt yhtään mitään laittoman karenssivaatimuksensa korjaamiseksi. Kaupunki ei ole toimittanut oikeusasiamiehen pyytämiä asiakirjoja minulle. Kaupunki kieltäytyy korvaamasta meille vaipat, jotka olemme joutuneet ostamaan kaupungin laittoman toiminnan takia. Omahoitotarvikejakelussa ei vieläkään ymmärretä ministeriön Kuntainfossa antamia toimintamääräyksiä. Helsingin kaupungin ylilääkärit eivät tunne hallintolakia ja julkisuuslakia eivätkä edes perustuslakia.

Pyysin, että oikeusasiamies selvittää ja ratkaisee, ovatko pormestari ja ylilääkärit toimineet viranomaisina virkavastuun suhteen moitteettomasti vai ovatko he syyllistyneet lainvastaiseen toimintaan ja tehtäviensä laiminlyöntiin.

 



11.3.2021

Presidentti on toimivallaton

Tasavallan presidentin kansliasta tuli erityisavustajan vastaus presidentille lähettämääni kirjeeseen. Tilannettamme pidettiin hyvin ikävänä ja toivottiin, että asiamme kääntyisi parhain päin hallinto-oikeuden ja oikeusasiamiehen kanslian ratkaisuissa. Ne ovat juuri niitä virastoja, joille toimivalta tässä asiassa kuuluu. Presidentillä sen sijaan ei ole toimivaltaa puuttua asiaan, joka ei kuulu perustuslaissa tai muissa laissa hänelle määrättyihin tehtäviin. 

Tiesin kyllä, että presidentillä ei ole konkreettisia mahdollisuuksia puuttua asiaan, mutta halusin kertoa hänelle (ja monelle muulle päättäjälle) huoleni siitä, miten helppoa kaltoinkohtelu on toteuttaa yhteiskunnassamme ja miten hampaattomia laillisuusvalvojat ovat oikeusvaltiossamme vaatiessaan viranomaisia noudattamaan toiminnassaan lainsäädäntöä.


 << EDELLINEN     ALKUUN    SEURAAVA >>


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

@Vapaavuori @sannavesikansa @JuhaJolkkonen @Timo_Lukkarinen @LeenaTurpeinen @filsdeproust @helsinginsote