Maailmassa on monta ihmeellistä tarinaa, mutta joskus totuus on taruakin ihmeellisempää. *** Tämä on yksi niistä tositarinoista, joissa riittää ihmettelemistä. *** Näytelmän tapahtumat alkavat Suomi nimisessä oikeusvaltiossa sijaitsevan maailman toimivimmaksi kaupungiksi julistautuneen Helsinki nimisen kunnan sosiaali- ja terveystoimialan Koskelan omahoitotarvikejakelupisteessä, mutta leviävät vähitellen ympäri rakasta isänmaatamme tuhansien aurinkojen loistaessa. *** Pääosan esittäjän rooli lankeaa itseoikeutetusti virkavastuun mukaisesti Jan Vapaavuorelle. *** Merkittäviä sivuosia näyttelevät parhaiden kykyjensä mukaisesti Sanna Vesikansa, Juha Jolkkonen, Leena Turpeinen, Timo Lukkarinen, Juha Ahonen, Sami Sarvilinna, Olli Huuskonen, Kristian Sinkkonen, Timo Siekkinen, Markku Silen ja koko Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan virkamieskunta. *** Ulkopuolisina tarkkailijoina vuorottelevat mm. eduskunnan oikeusasiamies, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Valvira, oikeuskansleri, Helsingin hallinto-oikeus, Sosiaali- ja terveysministeriö, tietosuojavaltuutettu, Helsingin poliisilaitos ja poliisihallitus. *** Vapaavuoren häivyttyä viiden vuoden kuluttua vanhenevaa virkavastuutaan pakoon olympiakomitean suojiin uudeksi pääroolin esittäjäksi on pyrkinyt ja päässyt Juhana Vartiainen, joka vastaa elokuusta 2021 lähtien kaikesta Helsingin kaupungin toiminnasta ja erityisesti siitä, että kaupunki noudattaa lakia kaikessa toiminnassaan. *** Nimeltä mainitsemattomalta kaltoinkohdellulta vakavasti muistisairaalta avuttomalta vanhukselta on riistetty kansalaisoikeudet, eikä hänelle ole syrjittynä jätetty tässä näytelmässä osaa eikä arpaa, vaipoista puhumattakaan. *** Subjektiivisen objektiivisena kertojana on hänen omaishoitajansa. *** Näytelmän käsikirjoitus perustuu Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan omahoitotarvikejakelussa keksittyyn mielikuvitukselliseen ideaan, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. *** Tarinassa esille tuodut virkamiesten lainvastaiset teot tai vanhusten kaltoinkohtelut eivät ole herättäneet kiinnostusta kaupungin luottamusmiehissä eikä tutkivassa journalismissa.

7.9.21

TAMMIKUU 2021: Oikeusasiamiesten kannanottoja julkisuudessa, kirje kaupunginvaltuutetuille

 


Vuosi vaihtui ja koronan toinen vaihe kiihtyy. Luvassa on karanteenin jatkuminen ainakin kesään asti. Kaupungilta ei ole tullut vaadittua postia eikä viranomaisten ratkaisuistakaan ole kuulunut mitään.



4.1.2021

Tahattomat lainrikkojat

Helsingin sanomissa oli artikkeli, jossa kerrottiin, että eduskunnan oikeusasiamiehelle tehtyjen kantelujen määrä on noussut huomattavasti. Haastattelussa eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen toteaa, että on hyvin harvinaista, että viranomaiset toimisivat tahallisesti vastoin lakia. Helsinki on harvinaisuus, sillä vain yksi voi olla maailman toimivin kaupunki!



6.1.2021

Rikosoikeudellinen virkavastuu

Näitä asioitamme eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa ratkaiseva apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin totesi verohallintoakoskevassa HS:n haastattelussa, että perustuslain esitöissä korostetaan sitä, että julkisten hallintotehtävien hoitamisen tulee kuulua viranomaiselle, jolla on rikosoikeudellinen virkavastuu alaistensa toiminnasta. Juuri tätä vastuunkantoa olen jo kolmen vuoden ajan vaatinut nykyiseltä olympiakomitean puheenjohtajalta.



15.1.2021

Sosiaalinen salaseura

Sain kuukausia myöhemmin sattumalta tietää, että Helsingin kaupunki oli tehnyt päätöksiä, joista sen olisi kuulunut oikeusasiamiehen vaatimuksen mukaan kertoa minulle. Palaan asiaan myöhemmin...



20.1.2021

Iäkkäiden kaltoinkohtelusta ei saada tietoa

Julkisuudessa nousi puheenaiheeksi, että iäkkäiden henkilöiden kaltoinkohtelua ei useinkaan havaita. THL julkaisi tiedotteen, jossa johtava asiantuntija Minna-Liisa Luoma kehotti kansalaisia tekemään tehokkaammin huoli-ilmoituksia lähipiirissään havaitsemistaan kaltoinkohteluista. No, minulla on toden totta kertynyt kokemusta siitä, miten Helsingin kaupunki kohtelee kaltoin lähimmäistäni. Lähetin tämän eepoksen lisätietoineen THL:ään Minna-Liisa Luomalle.


 

27.1.2021

Huoli-ilmoitus kaltoinkohtelusta

Lähetin Seniori-infoon huoli-ilmoituksen siitä, että Helsingin kaupunki on kohdellut vaimoani kaltoin jo kolme vuotta. Tein samalla huoli-ilmoituksen myös itsestäni – samasta syystä. Sieltä tuli heti vastaus, jossa pahoiteltiin kokemuksiamme ja kerrottiin, että välittävät huoli-ilmoituksen omatyöntekijälle.



28.1.2021

Kirje kaupunginvaltuutetuille

Lähetin kirjeen ja yhteenvedon Helsingin kaupunginvaltuutetuille ja sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston jäsenille ja varajäsenille. Kysyin heiltä, miksi he ovat hyväksyneet kaupungin laittoman toiminnan, kun eivät ole puuttuneet asiaan. Heidät on valittu tehtäväänsä hoitamaan yhteisiä asioita ja valvomaan vastuullisessa asemassa olevien henkilöiden toiminnan laillisuutta. Miksi he eivät ole tehneet mitään? Mitä he olisivat voineet tehdä? Mitä he voivat tehdä vielä? Vai eikö heitä todellakaan liikuta yhtään, että Helsingin kaupunki kohtelee kaltoin erittäin vaikeasti muistisairasta sotaorpoa 80-vuotiasta vanhusta, joka on menettänyt täysin muistinsa, puhekykynsä ja pidätyskykynsä?

Kerroin, että hyväosaisten päättäjien hyytävä kylmyys puistattaa minua ja kysyin, onko suomalaisilta kadonnut sydän ja omatunto. Onko Suomi oikeusvaltio, jossa myös pääkaupungin johtajat toimivat laillisuusvalvojien määräysten ja Suomen lainsäädännön mukaisesti sekä valvovat ja vastaavat siitä, että heidän alaisensa noudattavat lakeja kaikessa toiminnassaan? Pyysin valtuutettuja perehtymään selostukseeni ja päättelemään itse, onko kaupunki toiminut meidän tapauksessamme lakeja ja määräyksiä noudattaen ja vaatimaan korjausta, jos ovat sitä mieltä, että ei ole.  

Vain muutama terveydenhuoltoalalla työskennellyt valtuutettu vastasi ja oli kaltoinkohtelustamme huolissaan. Yhteyttä ottivat Sinikka Vepsä, Arja Karhuvaara, Sirpa Asko-Seljavaara, Anna Vuorjoki ja Jari J Marjanen. Kaksi ensin mainittua olivat tuohtuneita kohtelustamme. Jatkoimme jonkin aikaa viestien vaihtoa.

Helsingin kaupunginvaltuusto siis hyväksyy kaupungin laittoman toiminnan 97 %:n enemmistöllä. Sellaista on kansanvalta maailman toimivimmassa kaupungissa.



28.1.2021

Sosiaalinen salaseura iski jälleen

Sain kuukausia myöhemmin sattumalta tietää, että Helsingin kaupunki oli tehnyt samana päivänä päätöksiä, joilla on vaikutusta kaupungin meitä koskeviin päätöksiin.



29.1.2021

Asiakasohjaajan kotikäynti

Asiakasohjaajamme kaupungin sosiaali- ja terveysvirastosta soitti ja lupasi tulla kahden viikon kuluttua sairaanhoitajan kanssa tutustumaan tilanteeseemme ja harkitsemaan avuntarpeitamme.


<< EDELLINEN     ALKUUN    SEURAAVA >>




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

@Vapaavuori @sannavesikansa @JuhaJolkkonen @Timo_Lukkarinen @LeenaTurpeinen @filsdeproust @helsinginsote