omaishoitajan päiväkirja: Sotaorvon kohtalo ja arvostus Helsingissä ja Suomessa

Maailmassa on monta ihmeellistä tarinaa, mutta joskus totuus on taruakin ihmeellisempää. *** Tämä on yksi niistä tositarinoista, joissa riittää ihmettelemistä. *** Näytelmän tapahtumat alkavat Suomi nimisessä oikeusvaltiossa sijaitsevan maailman toimivimmaksi kaupungiksi julistautuneen Helsinki nimisen kunnan sosiaali- ja terveystoimialan Koskelan omahoitotarvikejakelupisteessä, mutta leviävät vähitellen ympäri rakasta isänmaatamme tuhansien aurinkojen loistaessa. *** Pääosan esittäjän rooli lankeaa itseoikeutetusti virkavastuun mukaisesti Jan Vapaavuorelle. *** Merkittäviä sivuosia näyttelevät parhaiden kykyjensä mukaisesti Sanna Vesikansa, Juha Jolkkonen, Leena Turpeinen, Timo Lukkarinen, Juha Ahonen, Sami Sarvilinna, Olli Huuskonen, Kristian Sinkkonen, Timo Siekkinen, Markku Silen ja koko Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan virkamieskunta. *** Ulkopuolisina tarkkailijoina vuorottelevat mm. eduskunnan oikeusasiamies, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Valvira, oikeuskansleri, Helsingin hallinto-oikeus, Sosiaali- ja terveysministeriö, tietosuojavaltuutettu, Helsingin poliisilaitos ja poliisihallitus. *** Vapaavuoren häivyttyä viiden vuoden kuluttua vanhenevaa virkavastuutaan pakoon olympiakomitean suojiin uudeksi pääroolin esittäjäksi on pyrkinyt ja päässyt Juhana Vartiainen, joka vastaa elokuusta 2021 lähtien kaikesta Helsingin kaupungin toiminnasta ja erityisesti siitä, että kaupunki noudattaa lakia kaikessa toiminnassaan. *** Nimeltä mainitsemattomalta kaltoinkohdellulta vakavasti muistisairaalta avuttomalta vanhukselta on riistetty kansalaisoikeudet, eikä hänelle ole syrjittynä jätetty tässä näytelmässä osaa eikä arpaa, vaipoista puhumattakaan. *** Subjektiivisen objektiivisena kertojana on hänen omaishoitajansa. *** Näytelmän käsikirjoitus perustuu Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan omahoitotarvikejakelussa keksittyyn mielikuvitukselliseen ideaan, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. *** Tarinassa esille tuodut virkamiesten lainvastaiset teot tai vanhusten kaltoinkohtelut eivät ole herättäneet kiinnostusta kaupungin luottamusmiehissä eikä tutkivassa journalismissa.

14.9.21

Sotaorvon kohtalo ja arvostus Helsingissä ja Suomessa

Hävetkää Helsingin herrat ja koko valtiovalta!

Vaimoni on sotaorpo ja sotalapsi. Hänen isänsä antoi isänmaamme puolesta kalleimman uhrin, mitä ihminen voi antaa, henkensä. Nuori ylikersantti kaatui sodan perääntymisvaiheessa ryhmänjohtajana ylivoimaa vastaan taistellessaan. Hänen ruumiinsa jäi taistelutantereelle.

Onneksi sankarivainaja säästyi kuulemasta, miten Suomi kiittää hänen sankaritekoaan. Vielä 77 vuoden kuluttua hänen orvoksi jäänyt lapsensa joutuu pidätyskykynsä ja puhekykynsä menettäneenä kaikissa asioissa täysin avuttomana muistisairaana vanhuksena käymään omaa taisteluaan Helsingin kaupunkia vastaan saadakseen vaippoja, jotka hänelle Suomen lainsäädännön mukaan kuuluisi antaa heti lääkärin tehtyä niistä määräyksen.

Eihän sotaorpo itse enää pysty oikeuksiaan ajamaan. Hänen ympärelonpiirinsä on pienentynyt ja aikakin hukkunut tämän hämäräisen, tuntemattomahan tupaan vievän tien loppumetreillä. Ei hän tiedä tästä taistelustaan sen enempää kuin isänsäkään. Hän tuntee mielihyvää, kun saa puhtaat vaipat ja hymyilee, kun hyväilen häntä.

En voi kuin syvästi halveksia hillotolppiensa juuressa kultalusikoita nuoleskelevia hyvänvoipaisia Helsingin kaupungin sydämettömiä johtajia, jotka julkeavat kohdella vuosikausia ilman syytä epäinhimillisesti, kiittämättömästi ja raukkamaisesti kaltoin kaiken elämässään menettänyttä haurasta puolustuskyvytöntä vanhusta, jonka isä on sodassa taistellessaan menettänyt henkensä Suomen itsenäisyyden puolesta. Eivätkä kaupungin päättäviin elimiin kansan valitsemat luottamusoliot ole sen kummempia. Kaikki he ovat tietoisia siitä, mitä laittomuuksia vaimoni on joutunut kaupungin taholta kokemaan, ja kaikilla heillä on ollut yli kolme vuotta valtuudet vaatia asian korjaamista.

Kiitos Helsingin päättäjät! Kenen kaikkien tässä pitäisi hävetä?

Ei valtiovallankaan toimimista voi kehua. Ainoa huomionosoitus, jonka sotaorpomme on valtiolta saanut, on sotaorporintanappi kiitokseksi isänmaan puolesta tehdystä uhrauksesta. Saiko hän sen heti sodan päätyttyä? Ei. Kiitoksesta päättämiseen ja sen toteuttamiseen kului Suomen valtiolta 70 vuotta. Kirje tuli postissa vähän ennen itsenäisyyspäivää vuonna 2014. Muistisairas ei enää silloin ymmärtänyt, mistä oli kysymys, mutta hän oli jo yli seitsemän vuosikymmenen ajan ehtinyt itkien kaivata kaatunutta isäänsä ja nähnyt televisiossa monet veteraanikekkerit linnan juhlissa, joissa hengissä sodissa säilyneitä kunnioitetaan, mutta henkensä antaneet on unohdettu.

Valtio ottaa ihmiset huomioon tärkeysjärjestyksessä. Esimerkiksi urheilijoiden tai jopa lätkäpelaajien ei tarvitse kovin kummoisia ponnistuksia saada aikaan, kun valtio jo kunnioittaa heitä kutsumalla mitalit kaulassa kakkukahveille saamaan prenikoita isänmaamme puolesta tehdyistä sankariteoista. Sairaista ja avuttomista elämäntyönsä tehneistä vanhuksista ei niin väliä, vaikka he ovat olleet isiensä ja äitiensä kanssa ja heidän jälkeensä rakentamassa sodanjälkeistä Suomea. Heidät poljetaan omaishoitajiensa kanssa pahnan pohjimmaisiksi.

Kiitos Suomen päättäjät! Kenen kaikkien tässä pitäisi hävetä?

<< EDELLINEN ALKUUN SEURAAVA >>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MISTÄ TÄSSÄ ON KYSYMYS?

Emme saaneet helmikuussa 2018 Helsingin kaupungilta vakavasti muistisairaalle vanhukselle ministeriön määräämiä vaippoja, koska meiltä puuttui kaupungin vaatima kolmen kuukauden omavastuuvelvoite. Kaikki ylimmät laillisuusvalvojat ovat todenneet karenssivaatimuksen laittomaksi ja vaatineet kaupunkia korjaamaan asian. Helsingin kaupunki ei kuitenkaan ole vielä syyskuuhun 2021 mennessä korjannut laitonta päätöstään, eikä se ole ilmoittanut meille, että saisimme vaipat. Minulla ei ole aikomustakaan luovuttaa ennen kuin kaupunki on korjannut laittoman päätöksensä. Kaupungin johtajat ilmeisesti luottavat siihen, että luonnollinen poistuma hoitaa asian ennen pitkää. Olen odotellessani joutunut kyselemään, onko Suomi ollenkaan oikeusvaltio, kun valtakunnan oikeustieteen huiput eivät saa näin simppeliä päivänselvää asiaa ratkaistuksi oikeudenmukaisesti. Tässä prosessissa on tullut esille niin omituisia sairaita asioita yhteiskuntamme rakenteista, että tervejärkisillä ihmisillä riittää ihmettelemistä. Siksi halusin julkaista päiväkirjani, jotta monet näkisivät, missä mädännäisyydessä me avuttomat vanhukset ja omaishoitajat joudumme sorron alla elämään.

Pormestari Jan Vapaavuori:

”Haluan, että Helsinki kuuntelee herkällä korvalla kaikkia kaupunkilaisia ... Huoli heikoimmassa asemassa olevista on suuri ... Kuitenkin pitää pyrkiä olemaan oikeudenmukaisen ja reilun ihmisen maineessa ... Helsinki on maailman toimivin kaupunki ja olen ylpeä siitä ... On selvää, että kaupungin ohjeita ja niiden ymmärtävyyttä tulee parantaa ... Tässä ollaan pormestarina virkavastuulla tekemässä päätöksiä, jotka vaikuttavat ihmisten elämään ... Jos asia on riittävän tärkeä, sitä kannattaa puolustaa. oli vastassa kuka tahansa”